Viime lokakuussa tietokoneille ja päättymässä olevan konsolisukupolven laitteille ilmestynyt The Outer Worlds raivasi yleisen mielipiteen mukaan tiensä vuoden 2019 parhaiden roolipelien joukkoon - ainakin päätoimittaja Markus Hirsilälle Fallout ja Mass Effect -eeposten jalanjäljissä kulkeva rooliseikkailu maittoi ilmeisen makoisasti. Nintendon Switch -konsolilla päästään häröilemään Halcyon-aurinkokunnan taivaankappaleille reilut puoli vuotta myöhemmin, mutta hybridikonsolille ängetty seikkailu ei ole välttämättä luontevin väylä perehtyä Obsidianin kehuttuun seikkailuun.
The Outer Worldsin tarina pysyttelee lähtökohtiensa puolesta kiinnostavalla tavalla jalat maassa, vaikka avaruusseikkailu pyöriikin miljöiden puolesta tähdissä. Vuonna 2235 pelaajan luoma hahmo heräilee jäädytettynä sadan vuoden kauneusuniltaan, kun galaksin lahjakkaimpia voimahahmoja kuljettanut tähtireki löytyy avaruudesta. Kahjo tiedemies nimeltä Phineas Welles ohjastaa sankaria seikkailuihin, joiden päämääränä on herättää loput miehistöstä Halcyon-tähtijärjestelmän valloitusoperaatioon. Suuriin tavoitteisiin kurkottaminen lähtee kuitenkin yllättäville sivupoluille, kun tuhoisa pakkolasku Terra 2 -planeetalle tappaa pelaajan tulevan yhteistyökumppanin, ja onnettomuudessa tulleen aivotärähdyksen seurauksena sankari pystyy yllättäen hidastamaan aikaa.
Megakorporaatioiden ikeessä elantoa kasaan raapivien työntekijöiden ja yksityisyrittäjien ympärillä pyörivä tarina on kiinnostava lähtöasetelma, johon pelaajan ohjaama sankari sotketaan jo Edgewaterin pahaisessa pitäjässä - päätarinan puolesta pelaaja pääsee pelin alkutunteina tekemään varsin dramaattisia valintoja, joiden seuraukset muovaavat ja muuttavat pelimaailmaa. Yksinkertaisina sivuhommina käynnistyneet projektit esimerkiksi velkojenperintään liittyen versovat nekin todella kiinnostaviksi tarinaelementeiksi, joiden avulla pelaaja pääsee perehtymään kunnolla kuhunkin planeettaan ja sitä asuttaviin tahoihin.
Persoonallinen ja sopivasti kieli poskessa etenevä tarinankerronta loistaa nyrjähtäneen dialoginsa avulla - värikkään hahmokaartin jutteluita kuuntelee mieluusti, vaikka näissä kohdissa pelikuva koostuukin puhuvan pään katselemisesta. Toisaalta hahmojen näyttävät animoinnit ilmeikkäine eleineen ovat kestäneet Switch-siirtymän varsin laadukkaina Max-kirkkoherran naamataulua koristavaa omahyväistä virnettä myöten. Energisen Parvati-tuttavuuden tulkitsijana kuultava Ashly Burch loistaa roolissaan venymättä liiallisen ärsyttäväksi, ja muutkin ääninäyttelijät hoitavat homman laadukkaasti vailla ylitulkintoja. Mukaan avaruusseikkailuun temmattavissa olevien hahmojen taustoja avaavat sivutekemiset vievät seikkailua yllättäviin mutta uskottaviin ja kiinnostaviin suuntiin. Tarinan puolesta The Outer Worlds on innostavan äkkisyvä, sisällöltään rikas ja erittäin koukuttava kokonaisuus, joka on kieltämättä ansainnut kehunsa ja palkintonsa omalaatuisella pelimaailmallaan ja juonellaan. Peli ei kuitenkaan peittele ennen kaikkea Fallout-vaikutteitaan; rähjäisenräkäinen ja likaisissa kulisseissa versova tieteissepite tuo mieleen Holveista ponnistavat avoimen maailman seikkailut vapauden ja vapaan tahdon teemoja myöten. The Outer Worldsin päihde- ja nautintoaineet tuovat nimistöllään mieleen Falloutien elintarvikevalikoiman vähän turhan alleviivaavasti.
Tietokoneille ja hevosvoimiltaan Switchiä väkevämmille konsoleille kehitetty The Outer Worlds ei ole kääntynyt kokonaisuutena erityisen luontevasti Nintendon hybridimasiinalle, vaan tekijät ovat joutuneet tekemään melkoisia kompromisseja pelin visuaalisen ilmeen suhteen - jo mittavat latausajat kielivät kröhinöistä konepellin alla. Telakoitu Switch pystyy vielä jotenkin äkkivilkaisulla kirimään muiden The Outer Worlds -versioiden rinnalle. Oikeassa alakulmassa heiluva asemalli muistuttaa muovisessa kulmikkuudessaan kännyköille ahdetuista ensimmäisen persoonan räiskinnöistä, ja ulkomaailmassa ammuttavat vihollishahmomallit ovat todella yksinkertaisia nekin. Suolatut ruumiit lojuvat maassa melkoisen kulmikkaina objekteina, joihin näyttävät valaistukset eivät tee mitään syvyys- tai varjotehosteita.
The Outer Worldsin maailmojen luojat ja kuvasuunnittelijat ovat tehneet ihan mieletöntä työtä kiinnostavien ja värikkäiden maiden ja mantujen kanssa, ja valitettavasti Switchin tehot eivät aina tunnu riittävän ulkoalueiden pyörittämiseen - ero muiden konsolien versioihin on silminnähtävä, varsinkin jos The Outer Worldsia pelaa kannettavassa muodossa. Switchin The Outer Worldsin visuaalinen ilme tuntuu olevan yhtäältä yksinkertaisessa pökkelömäisyydessään ja toisaalta näyttävine yksityiskohtineen kompromissi kahdesta aivan erilaisesta pelistä. Pelaajan näkösuojaksikin sopivat ruohikot ovat aika alkeellisen näköisiä korsimättäitä puhumattakaan Edgewaterin rakennusten ulkosivujen sahalaitaisesta grafiikasta, mutta yllättävän komeasti kimmeltävät vesistöt ja kauniit valotehosteet antavat vähän kiusallisestikin viitteitä siitä, että peli on oikeasti alun perin tarkoitettu pyörimään vähän vääntövoimaisemmissa myllyissä. Hahmomallit ovat kuitenkin ilmeikkäitä ja lystikkäitä juttukavereita, ja tämä piirre tukee The Outer Worldsin suurinta vahvuutta eli monitasoista tarinaa - juoni kun etenee pitkälti rupattelun aikana.
Kannettavassa muodossa The Outer Worlds muuttuu visuaalisesti entistä karummaksi kokemukseksi ruudunpäivitysongelmineen, ja Switchin ruudun ympärille kiinnitetyillä joy-joneilla räiskiessä peli-ilo on varsin kaukana. Ainakin omaan näppituntumaani turhan pienten joy-conien olkanäppäimillä paukuttelu ei tunnu luontevalta, vaan olin koko ajan painelemassa L- ja R- namiskoista hahmolleni lisäenergiaa tai sitten käyttämässä tahattomasti edellä mainittua ajan hidastusta. Jälleen yhdestä Fallout-sarjan virstanpylväästä eli V.A.T.S.-järjestelmästä ammentava mekaniikka tuo hauskasti taktikoinnin mahdollisuuksia räiskintävetoiseen toimintaan - luotiajassa vellova pelaaja voi paukutella kiikarikiväärillä näyttäviä pääosumia bandiittilauman suuntaan. Mukana roikkuvien kavereiden käskyttäminen luonnistuu myös ohjaimen vasemmanpuoleisilla nuolipainikkeilla.
The Outer Worlds toimii Switchillä parhaiten Pro Controller -kapulan varassa ja televisiosta pelattuna, sillä kannettavassa muodossa tekniset ongelmat nousevat esille entistä näkyvämmin. Vaikka pelin tarina ja maailmat pursuavatkin kiinnostavaa näkemistä ja tekemistä, The Outer Worldsiin kannattaa lähteä ehkä sittenkin perehtymään muilla alustoilla, jos oma laitekanta vain sen sallii.
Tällaisenaan Switch-versio The Outer Worldsista tarjoaa hupia laajoista ja tarinankerronnallisesti ansiokkaista roolipeleistä nauttiville Switch-omistajille, mutta toisaalta konsolille on lipumassa laadukkaita roolipelielämyksiä Nintendon tallista Xenoblade Chronicles: Definitive Editionin ja Paper Mario: The Origami Kingin muodossa. Saattaakin olla, että tarinallisilta ansioiltaan vaikuttava, mutta teknisesti keskinkertainen, The Outer Worlds voi valitettavasti jäädä "omien koirien" jalkoihin.