Gamereactorin aiemman arvion voi lukea täältä.
The Pathless on vauhdikkaan pitelemätön indiehelmi, jossa piisaa myös syvyyttä. Fabrizia Malgierin ylistävään arvioon onkin sikäli helppo yhtyä, sillä Giant Squid Studiosin viimeisin on laadukas ja omintakeinen kokonaisuus, joka erottautuu tietoisesti selkeimmistä esikuvistaan eli Journeyn ja Shadow of the Colossuksen kaltaisista klassikoista.
Hunter-päähenkilö seilaa pelin alussa maailman laidalla törröttävälle saarelle, joka on jäänyt kirouksen alaisuuteen. Surumieliset aavemuistot ja kivitauluihin rustatut kirjoitukset kertovat elämästä ennen pahuuden heräämistä, ja raunioiden koluaminen uusien voimien ja juonen edistämiseen tarvittavien taikakalujen perässä toimii laadukkaasti. Löydettävää ja ratkottavaa riittää tarinan kannalta oleellisten toteemitornien aktivoinnin lisäksi jos jonkinlaisista rakennelmista ja pyhätöistä. Kotkakaveria taas tarvitaan ylimääräisten loikkien tekemiseen, näyttävien maisemien yllä liitelyyn sekä painavampien esineiden raahaamiseen, ja taikapäähineen ansioista Hunter voi skannauksenomaisesti tarkastella lähiympäristöä.
Pulmasuunnittelu on kuitenkin varsin mallikasta, ja ajoittain keskittymistä vaativia aivopähkinöitä saa ratkoa mukavan kiireettömässä ilmapiirissä. Fabrizian hivenen vierastamat hiiviskelyjaksot hieman pelottavine ja haastavinekin osioineen asettuvat omasta mielestäni varsin luontevaksi osaksi kokonaisuutta toiminallisten pomotaisteluiden lisäksi. Pelimaailmassa myllertävän tulimyrskyn kohtaaminen ja myräkältä pakeneminen olivat hyvällä tavalla puistattavia hetkiä, joiden vastapainoksi pelissä piisaa vapaata ja näyttävää seikkailemista.
The Pathlessin pelimaailma ansaitsee tulimyrskyillä tai ilman aivan omat papukaijamerkkinsä. Peli päästää pelaajan etenemään kullakin alueella vapaasti parhaaksi katsomassaan järjestyksessä - pelaaja voi lähteä pyrkimään kohti Spirit Vision -näkymässä punertavina erottuvia toteemitorneja tarinan edistämiseksi tai sitten jäädä tutkimaan maailman salaisuuksia omaan tahtiinsa. Kiinnostavat rauniorakennelmat ja muut pytingit pulmineen houkuttelevat tutkimaan, ja horisontissa ärjyvä tulimyrsky muistuttaa pelimaailmassa vallitsevasta epätasapainosta; vapautetut alueet taas puhkeavat tarinan edetessä takaisin eloon näyttävällä tavalla.
PS4-versio ei ole lainkaan hullumpi tapaus lyhyine latausaikoineen ja tasaisena pysyvine ruudunpäivityksineen; tehostepuoli tekee vaikutuksen niin tulimyrskyineen kuin sisätilojen valaistusratkaisuineenkin. Matka vie hitaasti mutta varmasti kohti saaren yllä myllertävää ylösalaista tulivuorta (!), jonka alla seikkaileminen tuntuu hyvällä tavalla aina yhtä kuumottavalta. Fabrizian osuvasti "ajattomaksi" luonnehtima The Pathlessin tarina on kiinnostava ja omaleimainen sankarikertomus, jonka aikana pelimaailman oma mytologia aukeaa kiinnostavasti: jopa kalevalaista luomiskertomusta henkivä tarinointi tarjoaa hyvät puitteet tälle seikkailulle. Eeppisten seikkailuiden vastapainoksi edellä mainittu kotkakaveri on arvokas ja sympaattinen matkatoveri Hunterille, joka voi sukia haavoittunutta siipiveikkoa hauskan minipelin muodossa.
The Pathless erottuu muista vapaan maailman seikkailuista persoonallisen liikkumistyylinsä turvin, kun Hunter pinkoo maan tasalla kirmatessaan nopeasti eteenpäin ampuessaan jousipyssyllä sinne tänne siroteltuja vauhtitalismaaneja. Hunterin nuolet etenevät tähdättyyn talismaaniin ohjusmaisesti, kunhan R2-painikketta pohjassa pitämällä täyttyvä lukittumisgrafiikka on pärähtänyt punaiseksi. Talismaaneista saatu lisäbuusti tekee Hunterin askelista kevyemmät ja saa kaverin juoksemaan entistä nopeammin. Ohjaaminen ja liikkuminen toimivat pienen totuttelun jälkeen ongelmitta, ja salaisimpiin kolkkiin talismaanien avulla loikkiminen saa tumpeloimmankin pelaajan yrittämään uudestaan kerran toisensa jälkeen. Hunterin taidot ja kyvyt esimerkiksi liikkumisnopeuden suhteen karttuvat seikkailun varrella, ja uudet taidot pitävät omaleimaisen liikehdinnän suhteellisen tuoreena osa-alueena. Esimerkiksi tuplahyppelyn ja kotkan kanssa liitämisen hallitseva pelaaja voi tuntea todella hallitsevansa The Pathlessin ilmatilaa. Kaiken kaikkiaan vauhdikas, viihdyttävä ja jopa toimintapelimäinen singahtelu auttaa The Pathlessia erottumaan edukseen esimerkiksi Shadow Of The Colossuksen tai Breath of The Wildin iänikuisesta hevostelusta, ja alueiden kartoittaminen etenee miellyttävän rivakalla tahdilla.
Päättyvä konsolisukupolvi jäänee pelimaailman kronikoihin valtavien ja eittämättä laadukkaineen avointen seikkailueeposten myötä, mutta on samalla kiinnostavaa, että PS4:n ja Xbox Onen illankoitossa astetta pienimuotoisemmat hiekkalaatikkopelit ovat nostaneet päätään uhmakkaasti esille. Kenttäsuunnittelullisesti The Pathless on ajatuksella työstetty ja ripeästi etenevä avoimen maailman seikkailu, joka nojaa mainioiden Eastshade- ja Paradise Killer -pelien tavoin suhteellisen vaatimattoman kokoiseen mutta sitäkin persoonallisempaan pelimaailmaan. The Pathlessin kulissit on suunniteltu tarkasti palvelemaan kokonaisuutta, joka toimii ja saa tarinansa kerrottua ilman kymmeniä sivutehtäviä. Jäin ainoastaan kaipaamaan nukkavieruksi jääneeseen alkututoriaaliin vähän lisää opastusta Hunterin kykyihin, jotka tosin aukenevat seikkailun käynnistyessä pelaajalle omakohtaisestikin.
The Pathless on komea pelielämys, joka pääsee arvoiseensa kaksoisrooliin kahdella eri konsolisukupolvella; laadukkailla toimintaseikkailuilla hemmotellut PS4-pelaajat saavat vanhan sotaratsun selkään vielä yhden erinomaisen elämyksen, mutta soisin The Pathlessin keräävän vielä enemmänkin huomiota PS5-julkaisupelien joukossa.