The Plucky Squire antaa neljännelle seinälle kyytiä näyttävästi

All Possible Futuresin kehittämä The Plucky Squire on vuosien varrella tehnyt itseään tunnetuksi sarjakuvamaisen sukkelalla ulkoasullaan, jota pelin trailerit ovat esitelleen tiuhaan. Valmis peli viuhahti PC-koneille ja konsoleille vihdoin syyskuun 2024 puolivälissä. Gamereactorin Jonathan Sørensen kiitti omassa arviossaan PC-Pluckyn hurmaavaa ulkoasua ja kiintoisaa maailmaa, jota urhea Jot-ritari käy pelastamaan niin kahdessa kuin kolmessakin ulottuvuudessa. Switch-version tekniset ongelmat nakertavat Jotin ja kavereiden seikkailun sujuvuutta, mutta eivät vähennä hahmojen ja pelimaailman viehätysvoimaa.

James Turnerin johdolla luodut hahmot ja maisemat vyörytetään The Plucky Squiressa pelaajan nenän eteen satukirjan muodossa - kirjaimellinen kirjanen lepäilee pelimaailmassa erään työpöydän päällä. Jot on opuksen sinnikäs ja nokkela sankari, joka onnistuu taikavoimaisen Violetin ja peikkoprinssi Trashin ohella lyömään kerran toisensa jälkeen kapuloita Humgrump-velhon rattaisiin. Häviöistään katkeroitunut konnamaagi kuitenkin onnistuu saamaan selville oman maailmansa suurimman salaisuuden eli sen, että hahmot asuvat satukirjassa.

Itsevarmuutta ja uusia taikavoimia hamstrannut Humgrump pyyhkäisee Jotin ulos opuksesta, ja pian pahisvelho lähtee valloittamaan niin kirjan sivuille levittäytyvää fantasiavaltakuntaa kuin kirjan ulkopuolisia mantuja. Ulottuvuuksienvälinen seikkailu voi siis alkaa, kun Jot joutuu pelastamaan kotinsa ohella myös työpöydän reunoilla olevan leikkilinnoituksen. Mutta kuka omistaa kirjan ja työpöydän?

The Plucky Squiren alku, jossa tarina etenee kirjan sivuilla animoiduin välinäytöksin etenevän kerronnan muodossa, on yksinkertaisesti upea ja mieleenpainuva myös silloin, kun pelaaja pääsee Jotin puikkoihin. Isometrisestä eli hahmojen yläpuolelta seikkailua seuraava vinkkeli vaihtuu säännöllisin väliajoin niin hahmojen sivuille kuin eteenkin painottaen milloin tasoloikintaa ja milloin minipelimäistä pomotaistelua vaikkapa eeppisen nyrkkeilymatsin tai hyttysten jousiampumisen muodossa. Minipelien moninaisuus pitää pelin loppupuolella nähtyä rytmipelimäistä hiiviskelyhetkeä lukuun ottamatta kokonaisuuden yllättävänä ja kiinnostavana, vaikka itse pulmapainotteisessa peruspelaamisessa ei ole mitään vikaa. Olen Jonathanin kanssa sikäli samoilla linjoilla, että pikaiset uusien pelimekaniikkojen esittelemiset jäävät ohuimmillaan kivaksi kikkailuksi, joka toki vähän maustaa tasaisesti etenevää seikkailukeitosta.

Jonathan kiteyttää oivallisesti The Plucky Squiren olevan ennen kaikkea pulmapeli, ja upean sarjakuvamaisen pelimaailman aivopähkinöitä ja maisemia kelpaakin ihailla. Jonathanin mainitsemat sanailupulmat, joissa Jotin pitää vaihtaa maisemassa olevan tekstinpätkän avainsanoja toisiinsa ja sitten edetä pelimaailmaa kirjaimellisesti muuttaneen sananmuunnoksen pohjalta, toimivat hienosti - toisaalta taas pelimekaniikkana voisi aivan hyvin olla vivusta vetäisy tai napin painallus. Sanataiteilu toki sopii pelin satukirjamaisuuteen ja sarjakuvamaisen tunnelmaan, mutta ei varsinaisesti kannusta luovuuteen tai kokeilemiseen.

Etenemisen kannalta väärät sanavalinnat eivät tarjoa mitään ylläreitä tai sivupolkuja muuttuneissa maisemissa, ja lopulta pelaaja ratkaisee sinänsä sukkelat sanailut äkkiä edetäkseen seuraavalle alueelle. The Plucky Squiren pulmapelipuoli jättää taistelut kokonaan varjoonsa, eikä matkan varrella Jotille suoda mitään oikeasti kiintoisia erikoisliikkeitä perusvihollisten päihittämiseen. Pomotaistot puolestaan hoidellaan edellä mainittujen minipelien muodossa.

Mykkä Jot saa aisapareikseen taikavoimaisen Violetin ja voimakkaan Trash-peikkoprinssin, jotka hoitavat hiljaisen sankarin sijaan sanailun pelimaailman hahmojen kanssa. Hauska Moonbeard-diskovelho taasen toimii maailmanpelastusoperaatiota koordinoivana koomisena kommentaattorina, jonka miniatyyriversiot pelimaailman nurkilla tarjoavat päätään raapiville pelaajille apua pulmissa etenemiseen. Pelin moninaiset ympäristöt metallimaisemissa törröttävässä vuoristoissa moshaavine hevijäniksineen ja rantamaisemissa rentoutuvine flamingoineen ovat hauskoja seutuja, ja onkin harmi, ettei The Plucky Squire käytä enempää aikaa pelimaailman avaamiseen. Artia-pääkaupungissa voisi tutkia nurkkia ja jutella mainion taiteellisille NPC-asukkaille pikaista piipahdusta pidempäänkin.

Varsinkin satukirjan ulkopuolisessa maailmassa meininki taasen muuttuu astetta monimutkaisemmaksi ja seikkailupainotteisemmaksi suurten tutkittavien alueiden ansiosta. Sinne tänne asetellut nuolet estävät pelaajaa pääsääntöisesti eksymästä - erillinen karttaruutu ei olisi kyllä ainakaan haitannut menoa. Ekskursiot työpöydälle tarkoittavat Jotin kannalta joko satukirjan liepeillä olevien leikkilinnoitusten vapauttamista tai tietyn erikoisesineen takaisin hakemista satukirjan sisuksiin.

Kahden eri ulottuvuuden välillä sukkuloivan The Plucky Squiren Switch-version tekniset ongelmat muistuttavat satunnaisesti olemassaolostaan satukirjan sivuilla pysyttelevän alun aikana. Peli latailee välinäytösten sivun kääntämisten aikana huomattavasti, ja sivuille ilmestyvien tekstitysten katkeileminen kesken Philip Brethertonin lausuman kerronnan ei jää taatusti huomaamatta. Kolmiulotteinen grafiikka sitä vastoin näyttää todella kirveellä veistetyltä huomattavine ruudunpäivitysongelmineen. Peliä testatessani sen julkaisun jälkeen Switch-versio kaatuili kaikkiaan viidesti sekä telakassa että konsolin omalla näytöllä pelattaessa nimenomaan niissä kohdissa, kun kolmiulotteinen Jot vipelsi ruudulla. Pelkistetyllä grafiikalla höystetyt työpöydällä tapahtuvat seikkailut ja taistelemiset ovat kokonaisuuden kannalta erittäin oleellisia, ja on harmi, että Nintendon hybridikonsoli ei pysy Jotin matkassa mukana ongelmitta. Jonathanin arvostelun perusteella PC-Plucky on ollut huomattavasti riuskemmassa ja hiotummassa kunnossa.

The Plucky Squire on herättänyt mielenkiinnon värikkäällä ja sarjakuvamaisella ulkoasullaan, ja onkin harmi, että lopputulos jättää pelaajan toivomaan enemmän Jonathania jälleen siteeraten. Runsaan kokonaisuuden osiot istuvat periaatteessa hyvin yhteen, mutta toteutus jää hieman pintapuoliseksi. Hauskassa hahmogalleriassa olisi ainesta kannattelemaan seikkailua entistä suuremmassa valokeilassa, ja näyttävät ja kiintoisat miljööt jäävät tällä kertaa lähinnä seikkailun kulisseiksi. Toisaalta taas peruspelaaminen ja seikkaileminen vievät itsessään mennessään varsinkin lyhyempien pelihetkien muodossa, joiden tarjoamiseen Switch voisi olla ilman teknisiä haasteita erinomainen alusta. Indie-seikkailujen pelikonsoliksi profiloitunut Switch ei valitettavasti ole The Plucky Squiren pelaamiseen se paras vaihtoehto, vaikka viimeisin päivitys 1.5.0 vähän onkin Switchillä latausaikoja lyhentänyt.

The Plucky Squire on näillä eväillä ehdottomasti yksi pelisyksyn päräyttävimmän näköisistä seikkailuista, joka kannattaa laitekannasta riippuen kokea toisella alustalla. Switch-pelaajien lohdutukseksi vastikään ilmestynyt The Legend of Zelda: Echoes of Wisdom tarjoaa pulmapainotteisista seikkailuista nauttiville parasta pelibalsamia.