The Silver Case Remastered

Goichi "Suda51" Suda on yksi tunnetuimmista japanilaisista pelinkehittäjistä - miehen suunnittelemat killer7 ja No More Heroes -sarja ovat varmasti monelle tuttuja, vaikka ei olisi harmainta aavistustakaan siitä, kuka Suda51 on. Nyt myös länsimaiset pelaajat pääsevät ottamaan selvää miehen uran alkutaipaleista, kun Suda51:n Japanissa jo 1999 ensimmäiselle PlayStationille julkaistu The Silver Case -debyytti on löytänyt tiensä Eurooppaan ja Amerikkaan - valitettavasti.

Vaihtoehtoisessa Japanissa sijaitsevaa 24 Districts -kaupunkia riivaavat häiriintyneet murhatapaukset, joita päästään tutkimaan useiden eri hahmojen näkökulmasta. Kulloisestakin vinkkelistä huolimatta The Silver Casessa eteneminen on jatkuvasti samanlaista huoneesta toiseen etenemistä, jota yli vartin mittaiset dialogisulkeiset ovat pätkimässä. Tylsät ja toisiaan liikaa muistuttavat päähahmot eivät edesottamuksineen nouse kovinkaan kiinnostaviksi, ja ennalta-arvattava juoni suihkii menemään turhan moneen kertaan nähdyillä laduilla.

Hahmon ohjaaminen on typerryttävän kömpelöä ja turhauttavaa. Enpä ole ennen nähnyt peliä, jossa pelaajan on jopa ennen liikkumismahdollisuutta valittava ristiohjaimella pyöriteltävästä valikosta haluamansa toiminto - liikkuminen ei ole missään vaiheessa automaattisesti valitettavissa, vaan se täytyy käydä erikseen aktivoimassa joka kerralla. Murheet eivät jää tähän, sillä liikkuessa pelaajan ohjastama hahmo pystyy huoneissa hiipparoidessaan etenemään pelkästään etukäteen sovituilla raiteilla ja tutkimaan lattiaa ja kattoa olkanäppäimiä painelemalla. Pelin alussa ensimmäisen kiinnostavan paikan tai esineen luokse raahustaminen kestää raivostuttavan pitkään, sillä sen viereen on rajattujen liikeratojen takia mahdollista päästä pelkästään tietystä suunnasta. The Silver Casen PS1-tausta ja retropelin asema ovat harvinaisen huonoja tekosyitä sille, ettei pelikelvotonta liikkumissysteemiä ole päivitetty tai edes paranneltu millään tavalla. Samasta pyöräytysvalikosta löytyy jatkuvasti saatavilla oleva tallennusmahdollisuus sinnikkäimmille pelaajille.

Myös pelin audiovisuaalinen ilme on säilynyt ihan ennallaan - ysäriestetiikkaa arvostaville The Silver Case lienee vinkeä aikamatka viime vuosituhannen lopunaikoihin, mutta me muut voimme kohotella kulmiamme sinertävänoransseille taustagrafiikoille sekä hölmöille yksittäisille sinisille sanoille, joita leijuu radiokeskustelujen taustalla. Ääninäyttelyä pelistä ei löydy, ja sen puutteen takia muutenkin paikalleen junnaamaan unohtuva juoni tuntuu entistä tönkömmältä ja tylsemmältä. Ainoana valopilkkuna toimivat mustavalkoiset sarjakuvaruudut, jotka ovat kestäneet aikaa muuta sisältöä huomattavasti paremmin. Samaa ei voi sanoa kolmiulotteisista maisemista - esimerkiksi autoteillä kolhot automallit ajavat suoraan pelikameran lävitse tuosta noin vain.

The Silver Case muotoutunee Suda51:n faniväestön keskuudessa aliarvostetuksi kulttiklassikoksi, mutta sen puutteiden ohittaminen vaatii meiltä muilta melkoista sormien läpi katsomista. Kyseessä on yhdentekevä ja kiusallisen huono videopeli, joka olisi saanut unohtua viime vuosituhannen puolelle.