The Sky Crawlers: Innocent Aces

Taivasrahjustajien taustatarina on kiehtova yhdistelmä vaihtoehtoista historiaa, mielikuvituksekkaita propellikoneita ja pulpsankaruutta. Kultaisella 50-luvulla valtioilla ei ole enää varaa suoriin sotiin, mutta sotimiseen ja aggressioon tottunut kansa vaatii sirkushupinsa. Tätä tarkoitusta varten rahoitetaan suuryhtiöitä, jotka ylläpitävät palkkasotureiden tapaan toimivia lentueita. Näitä lentueita isketään toisiansa vasten näyttävissä spektaakkeleissa, ja kansa pysyy tyytyväisenä.

Itse lentotehtävien välissä esitetään tunnelmallisia pätkiä elokuvasta, joissa teininä lentopuuhiin värvätyt kloonit ovat hukassa ihmisyytensä ja tunteidensa kanssa. Siinä missä leffapätkät ovat oikeasti kiinnostavia ja hienoja, itse pelin tapa käsitellä juuri esiteltyjä hahmoja on suorastaan kamala. Kaikki hahmot käyttäytyvät taivaalla miten sattuu, puhua hölöttävät suuna päänä ja käyttäytyvät muutenkin kuin pahaiset kakarat.

Onneksi näillä kyvyttömillä häviäjillä on pelaaja puolellaan, joka kieppuu taivaalla kuin korkkiruuvi ja pudottaa pari tusinaa viholliskonetta tuosta vaan. The Sky Crawlers: Innocent Acesissa on oikeastaan mahdotonta olla olematta pätevistä pätevin, sillä jo pelimekaniikan perusrakennekin tukee poikkeuksellista taituruutta. Pelaajan ei nimittäin tarvitse hoitaa edes kaartotaistelua itse vaan riittää, että pelaaja on hetken aikaa kohteensa lähellä. Tällöin mittariin syttyy valo ja pelaaja siirtyy nappia painamalla suoraan vihollisen taakse, oli tilanne ja käytössä oleva lentokone mikä hyvänsä. Kikka on niin epäreilu, että se oikeastaan vie peli-ilosta ison osan mennessään, oli se miten näyttävä sitten hyvänsä. Ikävä kyllä herkkunappia ei oikeastaan voi olla käyttämättäkään, sillä pelaajan suoritus pisteytetään juurikin näiden temppujen tekemisen pohjalta, ja pisteillä avataan uusia lentopelejä sekä parempia varusteita.

Lentomalli noin muutenkin on hyvin yksinkertainen. Wii-kapuloiden kääntely kiihdyttää ja kallistaa konetta ja avulias, puoliksi itsestään sihtaava tähtäin lehahtaa ison valkoiseksi kiekuraksi, kun pelaajan ammukset tulevat osumaan kohteeseensa. Automaattitähtäys on vain eduksi, sillä ohjainten liiketunnistinten vuoksi konetta on todella vaikea saada edes lentämään suoraan, saati sitten kirimään kohdetta hollille. Pelaaminen helpottui välittömästi, kun peruskapulat vaihtoi Classic-ohjaimeen - lentotuntuma oli paitsi välittömämpi myös tarkempi, ja peli-ilo kohosi välittömästi toiseen potenssiin.

The Sky Crawlers: Innocent Acesin perusmekaniikka on siis lapsellisen helppo. Pelissä on yksinkertaisesti myös liian vähän sisältöä - kaikki mitä sillä on tarjottavana on nähty ensimmäisen vartin jälkeen. Tästä huolimatta kieppuminen taivaan sinessä onnistui viihdyttämään. Rento singahtelu kohteesta toiseen tarjosi jatkuvasti tekemistä, ja täysin psykedeelisen mielikuvituksekkaat lentohärvelit ovat miljuuna kertaa kiinnostavampia kuin perinteiset pommikoneet. Peli ei silti mitenkään pärjää muiden konsoleiden annille, mutta Wiin resurssit huomioiden... No, ei mopolla moottoritielle.