The Witcher 2: Assassins of Kings

Raipanjäljet polttavat selässä. Kaikki pettävät, ja kukaan ei luota kehenkään. Erilaisten päälle syljetään, ja itse eletään riettaudessa. Kuolema kurkkii joka nurkan takaa, eikä polttopuita voi mennä keräämään ilman saattuetta. Kaikki ovat joko liian rikkaita, ylpeitä, köyhiä tai alistuneita. Siinä Witcherin maailmankuvaus.

Muutenkin vahva roolipelivuosi täydentyy pian Witcher 2:n myötä myös aikuiseen makuun sopivalla pelillä. Ykkösosasta tuttu synkkä maailma synkkine sankareineen tekee paluun uutukaisessa CD Projektin pelissä. Vahva juonenkuljetus ei ansaitse liian hätäisiä paljastuksia, joten mainittakoon vain että laatuääninäyttelijöiden ja viihdyttävän dialogin edistävä juoni on yksi Niistä Paremmista. Sivukoluttavaa on myös melkoinen määrä, ja tehtävien tyyli ja tavoitteet vaihtelevat. Hyvän ja pahan ero ei ole niin polarisoitunut, vaan tympeämmiltäkin janttereilta löytyy usein uskottava syy öykkäröintiinsä. Vaikka otuksia ja metsäneläjiä lahdataan sen kummemmin perustelematta, ainakin tärkeimmissä kohdissa mukana kulkeva kysymys moraaleista luo peliin lisää särmää.

Päähenkilönä hääräävä valkohapsinen erikoisvoimainen Geralt on ammatiltaan hirviönmetsästäjä ja palkkasoturi. Pitkä ura näkyy kyynisenä ja kylmänä suhtautumisena elämään noin ylipäänsä. Kylmyyttä jaellaan myös teräaseilla, riimutaioilla, heittoveitsillä, ansoilla sun muilla apuvälineillä. Vasemmalla hiiren napilla jaetaan nopeita, oikealla voimakkaita iskuja. Lisäksi voi sekaan voi heittää loitsua, torjua ja iskeä vastaiskuja, pyörähtää sivuun ja niin edelleen.

Monipuolisuus onkin Geraltin suurin etu, sillä anteeksiantamattomassa taistelussa on helppo jäädä altavastaajaksi rosvojoukon tai perävaunun kokoisen hirviön hyökätessä. Parhaimmillaan hienosti iskusta iskuun soljuva taistelu on todella näyttävää ja toteuttaa hyvin "helppo oppia, vaikea taitaa" -mantraa - kunhan saa pidettyä kameran mukana. Peli on nykyisiin voimafantasioihin verrattuna vaikea. Kuolo korjaa nopeasti, jos normaalisti köykäinen rosvojoukko pääsee saartamaan sankarin. Välillä silkka epäonni tai väärään suuntaan osunut väistö sinetöi kohtalon. Pomotaistelut ovat erityisen anteeksiantamattomia.

Toisaalta on hienoa huomata, miten oikein asetettu ansa, hyvin valittu terän myrkky ja taikuuden asiallinen soveltaminen muuttavat mahdottoman taistelun mahdolliseksi. Myös keskenään taistelevia vihollisia voi käyttää hyväksi. PC-pelien arvioversiot ovat usein tasapainotukseltaan vielä kesken, joten asiaan saattaa tulla muutos hyllyversion saapuessa. Nyt normaali vaikeustaso tuntui ajoittain todella haastavalta, mutta toisaalta ei missään vaiheessa epäreilulta. Itseään reippaasti isompia voi tietysti mennä haastamaan, mutta turpasauna on sitten ihan oma vika.

Pelimoottori on vaihdettu, ja lopputulos on monimuotoisuudessaan näyttävä. Moottorivaihdos antaa eloa niin henkilöhahmoille kuin ympäristöillekin. Etenkin alkupuolen metsä on typerryttävän yksityiskohtainen. Väripalettia ei ole vedetty ruskoharmaapesun läpi, ja kaikki kukat kukkivat täydeltä tuutilta. Pienten ja humanoidin kokoisten otusten rinnalle on saatu myös giganttisia vastustajia. Nykyisellä hyvätasoisella koneella Witcher 2 pyörii mukavasti korkeammillakin asetuksilla, mutta sujuva pelaaminen saattaa vaatia asetusten tiputtamista ruudunpäivityksen takia. Audio-osastollakaan ei olla pyöritelty peukaloita. Musiikkitausta ei puske liikaa liikaa läpi, vaan korostaa hienosti tilanteita. Myös kaivosten, kukkuloiden ja soiden äänimaailma luovat asiallisen painostavaa tunnelmaa. Pientä miinusta on annettava arvioversion kaatuilusta, joka toivottavasti korjataan lopulliseen hyllyversioon. Tämän takia arvion ja yleisen pelattavuuden kannalta oli mukavaa, että latausajat olivat erittäin inhimilliset. Myös tekoäly kärsi satunnaisista dementiakohtauksista, unohtaen esimerkiksi hyökätä Geraltin kimppuun. Tekoälyttömyyttä voi myös tietyissä tapauksissa käyttää hyväksi, mutta en kokenut sen olevan kokonaisuuden kannalta tuhoisaa.

Eeppisen kokoinen peli tuo sekä uutta että parantaa vanhaa erinomaisesta esikoisosastaan. Juoni kantaa tavallista Miekka&Magia -peliä paremmin, taistelu on haastavaa mutta palkitsevaa, ja kaiken kuorruttaa onnistunut audiovisuaalinen kokonaisuus. Roolipeleistä pitäville Witcher 2 on pakkohankinta, ja vahva kandidaatti ainakin omalla listallani Vuoden Peliksi.