Final Fantasyt ovat eräitä lempipelejäni, ja yhtenä isona syynä tähän on niiden loistavat musiikit. Etenkin kuudennen osan sävelet räjäyttivät ensi kertaa kuullessani lähes kirjaimellisesti tajuntani. Toki peleissä oli aikaisemminkin ollut hyviä kappaleita, mutta Nobuo Uematsun melodiat tuntuivat tukevan tarinankerrontaa täydellisesti. Sarjan soundtrackit ovat minulla edelleen aktiivisessa kuuntelussa ja joku niistä tulee soitettua läpi viikoittain.
Olikin mukava saada käsiini peli, jonka sisältönä ovat sarjan unohtumattomat sävelet - ja tässä tapauksessa enemmän kuin tarpeeksi: yli 220 kappaletta pelisarjan vuosien varrelta alkaen ensimmäisestä osasta aina Lightning Returnsiin. Mukana ovat tietenkin spinoffit, kuten Crisis Core ja Type-0. Osa näiden sävelistä ei ole lähtöisin maestro Uematsun kynästä, mutta ne ovat silti hienon kuuloisia.
Kyseessä ei ole pelkkä musiikkipeli, sillä roolipelille uskollisesti mukana on myös juoni. Se ei tosin ole kovin kummoinen. Tarkoituksena on pelastaa maailma keräämällä sitä ylläpitävää Rhythmiä, joka on käytännössä pisteitä. Niitä ropisee läpäisemällä lauluja sekä niistä koostuvia tehtäviä. Lisäksi pisteiden haaliminen avaa jatkuvasti uutta sisältöä, kuten uusia lauluja, hahmoja, ääniä, pelitiloja ja ties mitä. Mutta se miten Rhythmillä lopussa pelastetaan maailma, on minulle vielä mysteeri. Puolet kappaleista on edelleen läpäisemättä, tosin osan olen pelannut läpi useita kertoja täydellistä suoritusta tavoitellessani.
Theatrhythm Final Fantasy: Curtain Call on siis rytmipeli, jota voi pelata kosketuskynällä, näppäimillä tai näiden yhdistelmällä. Kaikki ovat luontevia tapoja, tosin itse vaihdoin näppäimiin sen jälkeen kun kynä hankasi rakon sormeeni. Kappaleiden aikana ruudulla liukuu joukko erilaisia merkkejä, jotka kertovat millainen toiminto täytyy tehdä. Osa vaatii näpäytyksen, osa viivan vetämistä johonkin suuntaan ja osa vain kynän tai napin pohjassa pitämistä. Näiden merkkien määrät ja nopeudet määräytyvät kolmen erilaisen vaikeusasteen mukaan, joten jokaiselle löytyy varmasti omalle nopeudelleen sopiva tempo. Itse koin keskimmäisen mukavan haastavaksi, joten tahkosin yksittäisiä kappaleita läpi sillä.
Pelistä löytyy kolme erilaista pelimuotoa, joissa riittää tekemistä pitkäksi aikaa. Kappaleita voi läpäistä yksitellen, niitä voi tahkota useiden ryppäissä suorittamalla tehtäviä, tai sitten voi haastaa kaverin tai tekoälyn ohjaaman ryhmän. Tätä kirjoittaessani nettiavaruus humisi kuitenkin tyhjyyttään, joten en voi kommentoida sen toimivuutta.
Koska kyseessä on Final Fantasy -sarjan musiikkeihin keskittyvä peli, on ainoastaan sopivaa että siitä löytyy roolipelimäisiä piirteitä. Tarkoituksena koota 4 hengen ryhmä, joka sitten kerää kokemusta tahkoamalla kappaleita läpi. Jäsenien kannattaa olla mahdollisimman monipuolisia, sillä erityyppiset laulut vaativat erilaisia jäseniä. Läpäisy tuottaa kokemusta, joka taas nostaa hahmojen tasoja. Tällöin heidän ominaisuutensa kasvavat, minkä lisäksi he oppivat uusia taitoja. Yksittäisten kappaleiden läpäisemisessä näillä ei ole suuresti merkitystä, mutta korkeita tasoja ja kovia taitoja tarvitaan roolipelimäisesti rakennetussa Questmedleyssä. Siinä sankarit suorittavat useista lauluista koostuvia tehtäviä, jonka jälkeen on aika käydä loppupomon kimppuun. Palkinnoksi läpäisystä saa kristallin palasia, joita keräämällä saa käyttöönsä uusia sankareita.
Eikä tässä vielä kaikki, sillä Theatrhythmissä on jännä jippo, joka nostaa sen pelattavuutta huomattavasti. Laulut on jaettu kolmeen kategoriaan, jotka ovat taistelu-, matkustus- ja tunnelmalaulut. Jokaisessa on erilainen tapa rytmien esittämiseen ja jokainen palkitsee tietynlaisen johtajan. Esimerkiksi taistelutasot vaativat korkeaa voimaa, kun taas matkustuslaulut palkitsevat nopean johtajan. Tuntuu tyystin erilaiselta vaihtaa nopeatempoisista ja suoraviivaisista taistelukappaleista kiemuraisesti eteneviin tunnelmabiiseihin. Pidin ratkaisusta erittäin paljon, sillä se tuo peliin kiitettävästi vaihtelua.
Thearthythm: Final Fantasy Curtain Call on lähes täydellinen paketti sarjan faneille, jotka sattuvat pitämään myös musiikkipeleistä. Itselläni kokemus oli parhaimmillaan pelatessani läpi osien VI-X -kappaleita, sillä ne ovat suosikkejani koko sarjasta. Nautin myös muiden osien kappaleista, mutta ne eivät saaneet aikaan yhtä hurmoksellista fiilistä. Lisäksi ensimmäisten osien piipitykset kuulostivat lähinnä hassuilta, vaikka niistäkin pystyi bongaamaan tarttuvia melodioita.
