Tony Hawk's Pro Skater HD

Teräväpiirtopäivitysten luvattuna aikakautena oli vain ajan kysymys, milloin myös Activision kiiruhtaa paikalle maineikkaan rullalautasankarinsa kera. Jo kuolleeksi luultu pelisarja oli isossa roolissa vuosituhannen vaihteen videopelikentässä. Tasohyppelyä, vauhdikasta arcadea ja huimaa extreme-urheilua sekoittanut pelisarja laajeni yksinkertaisista lähtökohdistaan varsin kauas, joten paluu perinteiseen kahden minuutin vauhtihurjasteluun on mieltä lämmittävä ajatus.

Tony Hawk's Pro Skater HD:n nimi huiputtaa hieman. Peli ei nimittäin ole teräväpiirtoversio sarjan esikoispelistä, vaan faniäänestysten pohjalta rakennettu best of -kokoelma kahdesta ensimmäisestä pelistä. Pelin yhteensä kahdeksan kenttää on jaettu puoliksi ykkösen ja kakkosen välillä, samalla pelimekaniikan samoista peleistä säilyttäen. Toisin sanoen, HD-haukassa ei reverttejä tai natas spinejä nähdä. Uudempiin versioihin tottuneena lähes pelkkään grindaamiseen pohjautuva komboilu vaatii vähän palauttelemista, mutta toisaalta parhaat kombolinjat löytyvät pienen ravistelun jälkeen takaraivosta kuin itsestään. Kolmosen myötä komboja rampeille laajentaneet reverttitemput olisivat silti olleet mukava lisä.

Mukaan valitut kentät ovat sekalainen sakki. Vanha tuttu Warehouse sekä Venice Beachin ja School 2:n kaltaiset klassikot ovat sydäntä lämmittävää sorttia, mutta esimerkiksi Downhill Jamin olisi voinut hyvin jättää pois, putosivathan alamäkikentät pois sarjasta muutenkin ensimmäisen osan jälkeen. Tehtävät ovat samoja kuin aiemminkin, pienillä lisäyksillä varustettuna. Kaikki kentissä toimii muutenkin samoin kuin silloin ennen, minkä ansiosta veteraanilla on ensimetreistä lähtien tutun turvallinen olo pelin ohjaksissa. Taustalla raikaa vieläpä varsin tuttu soundtrack, ykkösen ja kakkosen parhaista paloista koottu best of muutamalla uudella lisäyksellä varustettuna. Jo kelpaa kerätä S-K-A-T-E -kirjaimia ja metsästää gäppejä Millencolinin No Cigarin ja Bad Religionin Youn soidessa taustalla.

Jotain uuttakin on toki mukaan laitettu. Moninpeli onnistuu nykyään myös internetin yli, minkä lisäksi uusiakin pelimuotoja mahtuu mukaan. Hawkman-osiossa ideana on kerätä kentällä lojuvat pallukat temppuilemalla. Jokaisessa kentässä pallerot on mahdollista kerätä yhdellä pitkällä kombolla, mitä on luonnollisesti yritettävä joka ainut kerta, vaikka välttämätöntä se ei olekaan. Big Head Survivalissa täyteen pumppautuvaa päätä on puolestaan tyhjennettävä niin ikään temppuilemalla. Mitä kauemmin kentällä selviytyy, sitä nopeammin pää täyttyy. Uudet pelimuodot ovat toimiva lisä pakettiin ja ovat lisäksi pelattavissa myös yksinpelinä. Pieniä juttuja, jotka kuitenkin tuovat peliin mukavaa monimuotoisuutta.

Avattavaa roinaakin Tony Hawk's Pro Skater HD:ssa piisaa. Hieman hämmentävästi peli antaa oleellisimmat huijaukset pelaajan käyttöön jo noin neljän kentän selvittämisen jälkeen, mutta jättää hölmöimmät jutut odottelemaan useampia läpipeluukertoja. Kun peli ei edes ole varsinaisesti haasteellinen Downhill Jamia lukuun ottamatta, helpotusten luovuttaminen pelaajalle käytännössä ilmaiseksi on vähän nurinkurista. Toisaalta huijauksia käyttämällä jäävät myös saavutukset avaamatta ja top-listojen tulokset tallentamatta, joten valinta on pelaajan. Hieman harjoittelemalla peli on yhtä helppo kuin silloin joskus, ei kuitenkaan hauskuuden kustannuksella.

Tony Hawk's Pro Skater HD:n pelimoottori on nättiä jälkeä, ja vanhat kentät näyttävät teräväpiirtona paremmilta kuin koskaan. Uusi moottori tuo mukanaan kuitenkin myös uusia ongelmia. Vaikka pelisarjan fysiikat ovat aina olleet varsin mielikuvituksellisia, tässä painoksessa niitä on jäykistetty jonkin verran, eikä esimerkiksi ilmalentoihin ole samanlaista kontrollia kuin aiemmin. Niinpä hyppykulmien tulee olla just eikä melkein. Seinät ja lattiat saattavat toisinaan myös imaista pelaajaparan sisuksiinsa. Pääosin tekniikka kuitenkin toimii.

Activision on ehtinyt jo lupaamaan kolmosen kentät ja revertit DLC-pakettina jaettavaksi, mutta niitä odotellessa kahden ensimmäisenkin haukan muistoissa on mukava kiitää. Näin jälkikäteen on helppo nähdä, miksi extreme-genre söi itsensä elävältä: paketti toimii parhaiten yksinkertaistettuna, eikä kestänyt vuosien ja taas vuosien toistoa ilman merkittäviä uudistuksia. Mutta vielä tämän kerran haukka liitää kuin silloin joskus. Play it again, Tony. For old times sake.