Total War: Shogun 2

Historiallisesti loistelias reaaliaikastrategia tekee tervetulleen paluun Creative Assemblyn matkatessa vielä kerran takaisin Japaniin yrittäen samalla todistaa, ettei sen pikkutarkasta näkemyksestä yksityiskohtiin ole hävinnyt piiruakaan ja että parasta tapa hajottaa ja hallita on ystävien tukemana.

Ihmisellä on tapana heijastella kuinka pitkälle on kehittynyt viime aikoina, katsoa valokuvia, ehkä vanhoja kirjoituksia. Kerätä muistoja vanhasta ja verrata siihen, mitä on nykyään. Analysoida itseään, hyväksyä ristiriidat ja jatkaa matkaa epäillen, ettei ole kehittynyt niin pitkälle olisi toivonut.

Creative Assembly ei tee toispuoleisia uusintoja. Brittiläinen pelinkehittäjä voi valehtelematta, ilman vastalauseen pelkoa itseltään tai massiiviseksi kertyneeltä fanikunnaltaan, väittää kehittyneensä massiivisesti. Ja kaikki mitä uudelta jatko-osalta olisi vaadittu, on pelkästään pysyä alkuperäisessä, vuoden 2000 Shogunin hengessä.

Tietyllä tasolla Shogun 2 toki muistuttaa alkuperäistä. Napoleon: Total Warin tykkien pauhusta on siirrytty selvästi perinteisempään Total Wariin, jossa ovat mukana salamurhia tekevät ninjat ja vaikutusvaltaiset kenraalit. Kymmenen vuotta sitten julkaistun edeltäjänsä tavoin peli sijoittuu feodaaliseen Japaniin ja yhdistää vuoropohjaista taktikointia reaaliaikaiseen yksiköiden käskyttämiseen taistelukentillä. Samalla Creative Assembly osoittaa myös uudistumishalua, mikä tekee pelistä entistä kiinnostavamman.

Muutokset eivät ole pelkästään kosmeettisia, vaikkei visuaalisia parannuksia, jotka saavat jokaisen komennettavan yksikön väreilemään kuolettavan yksityiskohtaisesti, voikaan olla huomaamatta. Tällä kertaa taistelukenttiä koristavat kielekkeiden reunalta avautuvat tasangot ja solat. Käytettyään (nyt kuiskaten) satelliittikuvaa kartoittaakseen autenttisen Japanin, jää maaston strateginen hyödyntäminen taktiikan varaan - linnat nojaavat tiukasti kukkuloihin ja vuoristoalueisiin, joissa kerrokset lisäävät puolustusmahdollisuuksia mutta samalla lisäävät päänsärkyä näkölinjan ja nuolien kantomatkan suhteen. Samaan tapaan hyökkääjien pitää iskeä barrikadeja vasten löytääkseen turvallisin reitti sisään. Sotilasjoukkojen toiminnan vaihtoehtoja on laajennettu, mutta Creative Assembly sallii pelaajan mennä Total Warien pitkästä RTS-perinteestä huolimatta suoraan rintaman etulinjaan.

Hellä sysäys, jolla pelaaja ajetaan sotapäällikön rooliin, on hyvä piirre; nykyinen huoliteltujen yksityiskohtien määrä sekä pelivaihtoehtojen skaala on päätähuimaava.

Creative Assembly valottaa lyhyesti yksinpelaajan perusasioista: yhdeksän klaania sotii Kyoton hallinnasta sekä loppuvaiheen uhkapelistä, jossa pelaajan loistelias voitto kääntyy tyranninkaadoksi, kun kukistetut vihollisarmeijat samaan aikaan nuolevat haavojaan ja marssivat pelaajan pääkaupunkiin.

Muutamaan aiempaan Total War -peliin verrattuna pelaajalla on vähemmän erilaisia yksiköitä komennettavana, mutta syvyyttä tuovat sukupuut ja kokemusta keräävät yksiköt. Vihollisklaanin kanssa voi lähentyä esimerkiksi naittamalla tyttärensä kenraalin vaimoksi. Toisaalta hyljeksitty perijä voi kääntyä pelaajaa vastaan. Ihmissuhteet ja uskollisuus lupaavat varsin moniulotteista, pelisilmää vaativaa yksinpelikokemusta, jossa motivaation tukena on kevyitä roolipelielementtejä.

Tässä esittelytilaisuudessa pääpaino on kuitenkin moninpelillä, jota Creative Assembly mainostaa yhtä sisältörikkaaksi kuin yksinpelikampanjaa (mukana on myös drop-in/drop-out -tyylinen yhteistyökampanja tekoälyä vastaan). Todistaakseen sen, moninpeli juhlii muokattavuuden ja kevyen kerronnan runsaudella, mikä nivoo pelikokemusta yhteen. Sen säännöllinen tapa tarkentaa mikroskooppisiin yksityiskohtiin antaa historiannörteille, strategiaveteraaneille, sekä kumma kyllä myös Need for Speed -fanipojille aihetta fiilistelyyn. Oletko koskaan nähnyt samuraita blingein koristellussa kirsikanpinkissä haarniskassa? No, se on yksi monista vaihtoehdoista klaanin lipun ja värin valinnassa - ja ei, mekään emme halua nähdä sitä.

Moninpelin pääjuju on klaanisotien jatkuva metapeli, jossa yritetään vallata niin paljon Japanin provinsseja kuin mahdollista. Creative Assembly on nähnyt paljon vaivaa tehdäkseen pelikokemuksesta mahdollisimman helposti lähestyttävän. Moninpelin keskiössä oleva kartta sitoo moninpelikampanjan yhteen värikoodaamalla kutakin provinssia dominoivan klaanin, joka voi rehennellä olevansa alueen hallitsija. Kukin klaaninjohtaja voi pudottaa pelinappulansa pöydälle osoittaakseen, mille alueelle haluaa jakaa huomionsa.

Tästä huolimatta pelaaja hyppii pitkin karttaa miten haluaa. Valloittamalla alueen voi siirtyä reunustavien alueiden kimppuun. Toiminta ei ole rajoittunut pelkästään maalle; meritaisteluita käydään kahdellatoista vesialueella mantereen ympärillä. Maankamaralla pelaajan aika jakautuu johdattamalla joukkoja metsä- ja jokimaaston läpi taisteluihin samalla, kun vihollisjoukot yrittävät kukistaa pelaajan linnakkeet.

Taustamatematiikka etsii ja laskee, ketä pelaaja saa vastaansa. Systeemi asettaa tietyn määrän pelaajien komentamia klaaneja eri puolille, jotka niputetaan yhteen taitomäärän perusteella. Näin ei ole mahdollisuutta joutua määrällisesti suurempaa tai selvästi kokeneempaa joukkovalikoimaa vastaan.

Joukkojen kehitys on olennainen osa moninpelin etenemissysteemiä. Oma avatar ilmestyy armeijan kenraalina kaikissa matseissa ja voi joukkojen tavoin kehittyä kykypuussa, joka muuttaa kokemuspisteet erikoiskyvyiksi kuten johtajuus, jousiammunta ja niin edelleen. Avatar pitää kirjaa, mitä yksikköä pelaaja suosii, mikä on olennainen täky muille pelaajille suunnitella joukkonsa sen mukaisesti, tehdäkseen ottelusta tasaväkisemmän.

Suosikkijoukkojen kerättyä tarpeeksi kokemusta, ne ylenevät veteraaneiksi sallien pelaajan uudelleen nimetä ja muokata niitä halutessaan. Kehittyneemmät joukot maksavat kuitenkin enemmän, joten olennainen kysymys on laadun ja määrän tasapaino. Ja kun taistelut käydään kahden pelaajan välisestä aina kahdeksan pelaajan väliseen 4 vs. 4 -matsiin, on pelissä parempi hioa 'strategia' kuntoon niin pian kuin mahdollista.

Se, mitä Creative Assembly on koonnut Total War: Shogun 2:een, on päätähuimaavaa. Jo yksistään muistiinpanojen määrä, joka kertyi iltapäivän presentaatiosta, oli suurempi kuin yhdessäkään aiemmassa esittelytilaisuudessa, johon olen osallistunut. Kaikkien niiden listaaminen yhteen kirjoitukseen olisi liian kuivaa: luvut kun eivät riittävästi kuvaa tätä elävää maailmaa, joka pelaajan monitorille avautuu.

Lyhyt läpipeluumme sekä yksin- että moninpelikampanjassa jätti ehdottomasti kipinän kaivautua syvemmälle peliin. Se ei ainoastaan todista, kuinka pitkälle pelinkehittäjä on kehittynyt viime vuosina, vaan näyttää myös jatkavan napakymppien sarjaa, joka on tehnyt Creative Assemblysta yhden oman alansa huipuista. Jo ensivilkaisu Shogun 2:een paljastaa tiukasti suunnitellun, versoilevan strategiaeepoksen, joka todennäköisesti on seuraava vapaa-ajan tuhoajasi.