Mossmouth-pelitalon UFO50 osoittautui syksyllä 2024 PC:lle ilmestyessään arvostelumenestykseksi, joka otti videopelikokoelman ajatukseen hyvin radikaalin kulman. UFO50 teki loppukesästä 2025 komean siirtymän konsolipuolelle, kun UFO50 ilmestyi vaivihkaa Nintendon Switch-konsoleille. Retrohenkistä meininkiä tarjoava pelikokoelma on kuin suunniteltu nautittavaksi Nintendon hybridikonsolin kannettavalta näytöltä, jolla UFO50:n charmi nostattaa pelaajan huulille vähintäänkin hämmentyneen hymyn kerran toisensa jälkeen.
UFO50 sisältää nimensä mukaisesti viitisenkymmentä peliä, jotka eivät suinkaan ole vanhojen hittien uudelleenlämmittelyjä tai vaikkapa Nintendon Warioware-sarjan (2003-) kaltainen sekoileva sillisalaattikattaus, vaan fiktiivisen UFO Soft -pelitalon julkaisuja pelaajalla testauttava kokonaisuus. UFO50 alkaa, kun pelaaja pääsee tutustumaan UFO Soft -pelitalon 80- ja 90-luvuille ulottuvaan julkaisuhistoriaan, joka koettelee niin lajityyppien kuin yksittäisten nimikkeiden rajojakin.
UFO Softin peleissä vilahtelevat tutut hahmot ja tapahtumapaikat, ja pelaajan tehtäväksi jää sitten tehdä omat tulkintansa havaitsemistaan viittauksista muihin peleihin. Hienovaraisesti punoutuva taustatarina ei kuitenkaan anasta valokeilaa itse viideltäkymmeneltä peliltä, jotka yllättävät monipuolisuudellaan ja syvyydellään kerran toisensa jälkeen.
Pelaaja pääsee kokeilemaan kaikkia pelejä haluamassaan järjestyksessä yksinkertaisen vaikuttavassa päävalikossa, jossa peleistä ei kerrota kansikuvaketta ja nimeä enempää. Satuin arvioidessani UFO50-pelipläjäystä tarttumaan sen yhteen vaikuttavimmista (rooli)pelihelmistä heti ensimmäisenä. Länkkäri- ja maailmanloppukuvastoa hieman Stephen Kingin Musta torni -kirjasarjan (1982-) hengessä vuoropohjaisiin kasariroolipeleihin yhdistelevä Grimstone juoksuttaa enkelin pelastamia sankareita pitkin demonien valtaamaa kaksiulotteista aavikkoa, joka voisi toimia synkkyydessään Shin Megami Tensei -roolipelisarjan (1987-) sakeiden seikkailujen miljöönä.
Karu ja vaarallinen pelimaailma tuntuu tarinan alkuvaiheissa levittäytyvän joka suuntaan - pelaaja voi ohjastaa neljän hahmonsa joukon etelään enkelin perään tai lähteä tutkimaan vaaroja viliseviä aroja ja luolastoja omaan tahtiinsa. Kaupungeissa on tarjolla sivutehtäviä ja väkijuomia hölskyviä saluunoja ja henkiinherätyspalveluita tarjoavia kirkkoja, ja genrelle ominaiset vuoropohjaiset taistelut ovat vaikeustasoiltaan anteeksiantamattomia. Hyökkäyshetkellä rämpyteltävä rytmipeli on hyvä opetella, tai vaivalla tienatut rahat menevät pappien tarjoamiin henkiinherätyshetkiin. Useammaksi kymmeneksi tunniksi tutkimista ja taistelemista tarjoava Grimstone on erinomainen esimerkki siitä, miten yksinkertainen ulkoasu kätkee huomattavan massiivisen ja kiintoisan roolipelieepoksen helmoihinsa.
UFO50-kokoelman pelit tosin voisivat tiettyjen teosten kohdalla hyötyä pelaajan uutterammasta opastamisesta erikoisten pelimekaniikkojen saloihin. Esimerkkinä tästä toimii hauska mutta todella erikoinen House Party -bilehenkilöstöhallintapeli, jossa pelaajan täytyy sulloa kotibileisiin korttimuotoisia juhlijoita niin paljon kuin asuntoon mahtuu ja naapurit kestävät mekastusta. Suositut tyypit tuovat imussaan ylimääräisiä juhlijoita, kun taas kirjaimelliset bile-eläimet houkuttelevat herkkäkorvaiset virkavallan edustajat saapumaan herkästi kuokkavieraiksi. Juhlat päättyvät luonnollisesti tähän, vaikka hauskasti järjestämisvastuun voi vierittää vielä housut kintuissakin yksittäisen juhlakalun harteille, ja kyseinen tyyppi ei pääse sitten erikoisvoimineen osallistumaan seuraavan kierroksen bileisiin.
Soisin House Partyn selittävän tarkemmin esimerkiksi sitä, mitä pelaaja voi tehdä onnistuneilla bileillä käärimillään rahoilla ja mainepisteillä. Mammonalla voi ostaa bileluolaan lisää huoneita, mutta ainakin itselleni jäi epäselväksi, miten kovemmilla kierroksilla käyvä puskaradio sekoittaa uusia juhlijoita pelaajalle jakavaa korttipakkaa. Toisaalta House Partyn omalaatuinen hahmokaarti ja vähän epäloogiselta tuntuva edistyminen uusine juhlijoineen tempaisee kyllä mukaansa, vaikka pelaaja ei juhlahumussa aina olekaan tilanteen tasalla.
Toisaalta rohkeimpia uskalikkoja informaation kitsaus tuskin pelottaa, vaan haastetta ja opettelemista kaipaaville Barbuta-toimintaseikkailu toiminee täysosuman tavoin. Pelissä ohjataan hieman Ghosts 'n Goblins -peliklassikon (1985) tavoin heiveröistä sankarihahmoa kaksiulotteisissa tasoissa, jotka jakaantuvat yhden ruudun kokoisiin huoneisiin. Ainoana apuna toimii kymmenien valkoisten ruutujen muotoinen "kartta", joka lähinnä näyttää, missä suunnassa Barbuta-sokkeloa pelaajan hahmo vipeltää. Salaisuuksien selvittämisestä innostuneiden kannattaakin suosiolla varata muistiinpanovälineet Barbutassa seikkailemisen oheen.
Ruudun oikeassa laidassa törröttävät munat symboloivat sankarin osumapisteitä, jotka muuten ovat höllässä lentävien veisten ja happoaaltojen keskellä - yhden elämänmunan menettänyt hahmo kuoriutuu äskeisessä kuolinpaikassaan, mikä on vähän huono juttu, jos hengen erehtyy heittämään ilmatilan valtaavien ansojen keskellä. Barbutan yksinkertainen äänimaailma on myös hauska viittaus kasarimeininkiin, sillä sankarin loikasta lähtevä kirkas ja hiljaisen maailman pirstova ääni on ainoa suurieleisempi tehoste tässä seikkailussa.
Toisaalta UFO50 uskaltaa parhaimmillaan yhdistää vanhan liiton meininkiä uuden ajan pelikotkotuksiin - roguelite- ja roguelike-genret ovat pelaajalle muuttuvine pelimaailmoineen ja vaihtuvine varusteineen tehneet esimerkiksi Dead Cells -eepoksen (2018) myötä tuttavuutta retroestetiikan kanssa, joten yhdistelmä tuntuu Planet Zoldathin alkumetreillä luontevalta. Zoldath-taivaankappaleelle tömähtävän astronauttiparan tulee keräillä tuntemattoman maailman kamaralla varusteita ja resursseja käydäkseen kauppaa ystävällisempien elämänmuotojen kanssa, joista kaikki eivät kylläkään osaa englantia.
Päähenkilön voimat riittävät ainoastaan kahden erikoisvarusteen kantamiseen kerrallaan, joten bumerangimaisen heittoaseen, kuulotorvimaisen käännöslaitteen ja kuolettavalla kamaralla käppäilyn mahdollistavien erikoiskenkien välillä vuorottelu tulee tutuksi. Roguelite-elementit sekoittavat pakkaa niin, että joka kierroksella seikkailu alkaa eri kohdasta Zoldathia. Isometrisestä vinkkelistä kuvattu seikkailu muuttuu heti muuntuvaisuudessaan astetta kiintoisammaksi, sillä synkkäsävyisen ja surrealistisen Zoldathin maisemat ovat karun sarjakuvamaista kasariestetiikkaa. Eirik Suhrken säveltämä korvamato tämän scifiseikkailun taustalla on muuten yksinkertaisuudessaan todella menevä melodia.
Astro Bot (2024) ja Split Fiction (2025) ovat tarjoilleet viimeaikaisista uutuusjulkaisuista kolmiulotteisten pelien puolella retrohenkistä ja lajityyppejä itsetietoisesti ravistavaa ja sekoittavaa toimintaseikkailemista. Onkin virkistävää, että UFO50 antaa ennakkoluulottoman ja omaleimaisen käsittelyn 80- ja 90-lukujen kaksiulotteiselle pelaamiselle, josta UFO50 esittää kattavan ja kiintoisan oman tulkintansa.
Vanhan koulukunnan peliklassikoista ammennetut vaikutteet eivät jää epäselviksi, mutta UFO50:n persoonallinen ylöspano ja uuden vuosituhannen peli-ideoiden ennakkoluuloton hyödyntäminen tekevät kokonaisuudesta railakkaan raikkaan. Uusi ja vanha kohtaavat UFO50-peleissä harvinaisen luontevalla ja kiinnostavalla tavalla, ja erittäin riittoisa viidenkymmenen pelin kokoelma reilulla parinkympin hintalapulla on varsin vastustamaton tarjous.
