Unravel Two

Muutama vuosi taaksepäin olin suoraan sanoen lumoutunut nähdessäni Unravelin (ColdWood Interactive, 2016) trailerin. Fotorealistinen grafiikka, persoonallinen lankahahmo ja tunteikas tarina puhalsivat jotain uuden tuntua tasohyppelygenreen. Useaan otteeseen poikani kanssa pelin läpi pelanneena olin enemmän kuin innostunut, kun puheet Unravelin jatko-osasta alkoivat kantautua nettiin. Nyt Unravel Two on julkaistu kuin puskista, joten ei muuta kuin langat käsiin ja pelaamaan.

Unravel Two alkaa näyttävästi, mutta samalla hiukan oudosti keskeltä merta. Päähahmo Yarny on laivan ohjaamossa keskellä myrskyä, eikä ihmisiä näy missään. Laiva kippaa ja Yarny päätyy saarelle, jossa hän tutustuu hengenheimolaiseensa. Kahden Yarnyn yhtäaikainen pelattavuus on hauska idea, ja luo hyviä mahdollisuuksia uudenlaiseen ongelmanratkaisuun. Samalla peli paljastaa, ettei Yarny kuulu kenellekään tällä kertaa, eli tarinallinen ja emotionaalinen yhteys on vähäisempää verrattuna ensimmäiseen peliin. Tätä korostaa myös mahdollisuus muokata Yarnyn ulkonäköä ja väriä mieleisekseen. Ja juuri tästä tulee Unravel Two'n ongelma. Pelissä ei pyritä muistelemaan menneitä ja luomaan yhteyttä asioiden välille, vaan nyt Yarny on laitettu seikkailemaan. Jatko-osaan on lisätty samanlaista taustatarinaa muistoheijasteilla ihmisten tapahtumista, mutta ihmishahmoilla kun ei ole minkäänlaista sidosta Yarnyyn, tuntuvat he varsin väkinäiseltä päälle liimaukselta.

Kahden Yarnyn liikuttelu toimii sulavasti. Nyt hahmojen ei tarvitse löytää lisää lankaa edetäkseen, vaan hahmot ovat sidoksissa toisiinsa, lankaa on aina vakiomäärä ja se tulee hahmojen mukana. Yarnyt voivat hyppiä seiniä pitkin, työnnellä esineitä, kiivetä, ja tietysti heijailla lankansa varassa. Jopa uiminen on nyt mahdollista lyhyiden sukellusten kera. Helpottaakseen ja nopeuttaakseen liikkumista voi yksinpeliä pelaava laittaa toisen Yarnyn kantamaan toista, jolloin hahmot toimivat yhtenä hahmona. Monet pulmat kuitenkin vaativat juurikin kahden hahmon yhtäaikaista toimintaa. Onkin hienoa, että peli tukee saman sohvan co-oppia, sillä kaverin kanssa pelistä saa huomattavasti enemmän irti.

Pulmien yleistaso tuntuu hiukan helpommalta kuin ensimmäisessä Unravelissa. Nyt mukana on kokoaikainen avustus, joka näyttää minne pitää mennä. Tarpeen tullen pelaaja voi myös kytkeä päälle vihjeitä, jotka kertovat tarkemmin, mitä pitää tehdä tai aktivoida hidastuksen, jotta tiettyihin tilanteisiin voi reagoida paremmin. Pulmat vaihtelevat ajoitetuista juoksun ja hypyn yhdistelmistä pienimuotoisiin aivopähkinöihin, joissa pitää esimerkiksi työntää tavara x paikkaan y, jotta ratkaisu z käynnistyy. Pelissä on myös taustalla kulkevaan tarinaan sidoksissa olevia kummituksia, joita on käytetty täyttämään harmillisen mielikuvituksettomasti tasojen tyhjää tilaa ja lisäämään tekotaiteellista vaikeutta. Nämä punaisena hohkavat ja pelattavia hahmoja jahtaavat sähkösavut murtavat illuusion realistisesta maailmasta, johon ensimmäisen pelin kaikki tasot pulmineen perustuivat.

Aikaisemmasta pelistä tuttuun tapaan mukana on myös tasoihin piilotettuja kerättäviä salaisuuksia. Kyseessä ei kuitenkaan ole mitään konkreettista, kuten ensimmäisen pelin kirjaan kerättävät kangasnapit, vaan ilmassa leijuva taikapöly. Peliin on lisätty tasokohtaiset haasteet kerättyjen salaisuuksien lisäksi myös läpäisyajoilla ja kuolemien määrällä. Normaalin tarinatilan lisäksi on erillisiä haastekenttiä, joissa pulmat ovat jo kinkkisempiä.

Graafinen ulkoasu ei petä Unravel Two'ssa. Realistisuutta matkiva yleisilme sisältää paljon yksityiskohtia tuntuen monin osin erittäin vakuuttavalta. Valoilla osataan leikkiä ja luonnollisen oloiset tehosteet korostavat näyttävästi lämminhenkistä maailmaa. Täytyy kuitenkin myöntää, etten juurikaan näe edistystä ensimmäisen Unravel-pelin ilmeeseen. Pienoisena pettymyksenä tulee myös 4K:n ja HDR-tuen puute, joita näin näyttävässä pelissä olisi ehdottomasta kaivattu.

Musiikillinen puoli on onnistunut Unravel Two'ssa hienosti. Ensimmäisen pelin kaihomieliset sävelet ja hyvin pohjoismainen melankolinen tyyli ovat aistittavissa uudenkin pelin puhallinsoitinpitoisessa musiikkiraidassa. Musiikkityyli vaihtelee pelin tilanteiden mukaisesti korostaen juuri sopivan vahvasti kuvallista antia ja luoden satumaisen tunnelman.

Unravel Two on ensimmäisen pelin pohjalta ponnistettuihin odotuksiin nähden aikamoinen pettymys. Syvällisemmän merkityksen puute ja tekotaiteellinen väkisin yrittäminen puskevat liian selkeästi esille lukuisissa pelin ratkaisuissa. Tekninen taso on kuitenkin erityisen korkea ja kahden hahmon yhtäaikainen käyttäminen piristää menoa. En voi väittää, ettenkö olisi viihtynyt uusien pulmien parissa tässä sadunomaisessa maailmassa, mutta jos pelimaailma on tuntematon, suosittelen ehdottomasti ensimmäistä osaa.