Unto The End

Niin sanotut Souls-like-pelit ovat riskialttiissa toimintaseikkailullisuudessaan vietelleet haastetta kaipaavia pelaajia maailmoihinsa ennen kaikkea kolmessa ulottuvuudessa - mukaan tosin mahtuu Dead Cellsin ja Hollow Knightin kaltaisia kaksiulotteisia agility-eepoksiakin. Unto The End livahtaa viimeksi mainittuun jengiin jännittävän tunnelmansa ja intensiivisten taistojensa turvin.

2 Ton Studiosin ja Kittehface Softwaren yhteisrykäisynä syntynyt peli alkaa miellyttävän hienovaraisesti, kun hieman Westerosin maailmasta muistuttavissa maisemissa elävä sankari lähtee vaaralliselle kotimatkalle sen kummempia selittelemättä. Lineaarisesti etenevä seikkailu kuitenkin hämmästyttää jo ensimmäisessä luolastossaan vahvalla tunnelmanluonnillaan ja hienolla grafiikallaan - soihdun säälittävä liekki valaisee hienosti pienen osan muinaisista raunioista, ja lumi leijailee kivasti luolastoon sisään. Suhteellisen yksinkertaisia ympäristöjä kolutaan ilman karttoja tai muita luksustoimintoja, joiden poissaolo ei juuri haittaa menoa; vieraiden kulmien ja nurkkien nuohoaminen on juuri niin kuumottavaa ja riskialtista kuin Souls-like-eepokselta voisi olettaakin.

Unto The Endin tekninen ilme on selkeä ja toimiva myös mainioine kameratyöskentelyineen, joka pitää toiminnan selkeänä niin televisioruudulla kuin Switchin omalla näytölläkin. Komean synkkä äänimaailma rasahduksineen ja napsahduksineen tekee kauppansa varsinkin kuulokkeiden kautta koettuna, ja peliin sopii syventyä ennen kaikkea kannettavassa muodossa. Yllätyin muokattavilla asetuksilla höystetyssä Unto The Endissä siitä, että peliin on ängetty myös suomenkieliset valikkotekstit mukaan. Sinänsä laadukkaat käännökset eivät kuitenkaan pääse minimalistista kerrontaa sisältävässä kokonaisuudessa juuri esille muuten kuin tavaravalikon esinekuvausten muodossa.

Haastavia taisteluita pursuava Unto The End tarjoaa kiinnostavan vaihtoehdon lähestyä mahdollisia konflikteja astetta rauhanomaisemmalla otteella. Ympäristöistä keräiltävillä esineillä voi lahjoa vihollisia sen sijaan, että haavoittunut pelihahmo syöksyisi surman suuhun. Kaikkia matseja ei voi vältellä, mutta lyhyitä sivupolkuja koluavan pelaajan kannattaa hairahtaa salaisuuksien jäljille taskut täynnä vaihdeltavia luunpalasia tai muita tilpehöörejä. Eri vihollistyypeillä on toki omat mieltymyksensä ja kiinnostuksen kohteensa, mutta tätä vaihtokauppaa romujen ja hengen välillä ei juuri syvennetä lyhyen pelielämyksen aikana.

Lahjonta ei kuitenkaan aina kanna konfliktien läpi, ja kohta sitten jo päästään veritekojen äärelle. Pari osumaa kestävä pelihahmo on Souls-likea puhtaimmillaan, mutta tekijät ovat onneksi lisänneet mukaan mittelöiden aikaa hidastavan avustusmoodin, jonka aikana pelaajan on mahdollista väistellä ja torjua vihujen iskuja. Hitaasti miekkaa heiluttava hahmo ei ole mikään suuri soturi, ja henki on höllässä apupyöristä huolimatta. Miekkailujen myötä hidastuva aika antaa kuitenkin kiitettävästi mahdollisuuksia tapella kuolemaa vastaan kuitenkaan tekemättä pelistä liian helppoa.

Unto The Endin tasoloikinta ei kuitenkaan ole toteutukseltaan aivan muun kokonaisuuden kanssa samalla tasolla. Pelihahmon jäykkä loikinta on turhauttavan epätarkkaa - lajityyppiin liittyvä riskinotto on toki menossa vahvasti mukana, mutta hypyissä onnistuminen edellyttää käytännössä millintarkkaa suoritusta. Epätasaisesti sijoitellut tarkistuspisteet pakottavat nakkisormisimman pelaajan jyystämään samoja kohtia uudestaan ja uudestaan läpi, mikä vie esimerkiksi tyydyttävästä ansojen väistelystä parhaan terän vääjäämättä pois. Korkeat pudotukset iskevät rähmälleen lentävältä hahmolta miekat ja soihdut kädestä, mikä on ajatuksena jännittävä ja toki realistinenkin, mutta releiden keräily maasta ilmalennon jälkeen on ajoittain vähän turhanoloinen lisäys.

Unto The End on kiinnostava ja tiivistunnelmainen toimintaseikkailu, jossa on tasoja sekä särmikkyyttä unohtamatta perehtymistä vaativia taistelumekaniikkoja. Kyseessä on siis maukas välipala seuraavaa isompaa Souls-like-settiä vartoessa.