Vanquish

Vanquish edustaa jo monesti kaluttua kahden suurvallan futuristista sotaa. Vallankaappauksen jälkeen venäläiset käyvät robottien ja ilkeän asenteen kera Yhdysvaltojen kimppuun kaappaamalla valtavan mikroaaltotykin avaruusasemalla. Suoraviivainen juoni aseman vapauttamiseksi toimii kevyenä kulissina superagentti Sam Gideonin ja hänen erikoisvalmisteisen panssarinsa taukoamattomassa toimintapläjäyksessä. Mukana roikkuu muutama sivuhahmo tunnelmaa luomassa ja tehtäväkohtaisia ohjeita tiuskimassa. Jäyhänpulskea ja tupakoiva Sam on hieman tavallista persoonallisempi hahmo, vaikka mitään henkilökerronnan merkkipaalua lyhyehkö peli ei luokaan. Antisankarimainen elämänasenne näkyy lähinnä suhtautumisessa auktoriteetteihin, ja siviilien pelastamisessa Sam on samanlainen ritari Kirkasotsa kuin monituiset edeltäjänsäkin.

Pelin ytimen rakennuspalikoina toimivat hektinen taistelukenttä, putkessa kohtauksesta toiseen etenevä toiminta ja Samin muuntuva puku. Audiovisuaalinen toteutus on intensiivistä, ja isoimpien tulitaisteluiden aikana ilma on sakeana valojuovaa ja rakettia. Omien aseiden voima ja tehokkuus luovat ilmapiirin kaoottisen väännön yksinäisestä sankarista. Sankaritekoja onkin syytä tehdä, sillä mukana kulkevat rivisotilaat toimittavat mannekiinin virkaa.

Normaalisti Sam laittaa liikkuessaan jalalla koreasti, mutta vaihtoehdon tarjoavat panssariin piilotetut rakettimoottorit. Niillä mahdollistuvat niin tyylikkäät liu'ut kuin rakettiavusteiset hyppypotkutkin. Kulman takaa ruikkumisen voikin vaihtaa välillä turboavusteisiin vastustajan asemiin hyökkäämisiin. Loppusilauksena aikaa voi väliaikaisesti hidastaa tähtäystä avittamaan. Hidastus onkin usein tarpeen tiukimmissa väistötilanteissa. Onneksi aika taittuu automaattisesti myös Samin vedellessä viimeisiään, ja muutaman ekstrasekunnin voi käyttää rakettirykäisemällä itsensä lähimmän kiinteän suojan taakse vetämään happea huiviin.

Vihollisvalikoima on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta varsin tylsä. Normaali sotarobo toimii muutamalla eri asevalikoimalla varioituna vakiovihollisena koko pelin ajan sen kummemmin muuttumatta. Tekoäly sentään tajuaa välillä suojautua ja vaihtaa asemaa jos luodinkylvännältään ehtii. Loputkin viholliset rakettireppuineen ja järeämpine aseineen on äkkiä nähty, ja ainoastaan loppupuolen muotoa muuttava romumetallirobotti toi katraaseen hieman tuoretta ilmettä. Pomojen kierrätys tulee myös tutuksi nopeasti, mikä on sääli muuten niin lyhyessä pelissä. Ensimmäinen pomo näyttäytyy useaan otteeseen yksin tai pareittain pelin aikana, eikä uusia pomotyyppejä juurikaan tule.

Ennakkovideoissa tyylikkään näköiset aseen muuntumiset ovat toki mukana, mutta niiden pelillinen arvo on vähäinen. Tyyliä tyylin vuoksi kyllä, mutta itse olisin toivonut kikan taipuvan myös pelimekaaniselle puolelle pelkän fiilistelyn sijaan. Sam voi kantaa mukanaan kolmea eri asetta, ja laatikosta tai kaatuneilta vihollisilta voi poimia tarpeen tullen uuden mukaansa. Erikoisena piirteenä käytössä olevan aseen voi päivittää keräämällä samanlaisen aseen kentältä ammusvaraston ollessa täysi. Ovela idea tosin aiheuttaa toimintaan turhia taukoja laatikoita nuohotessa, jos aseen tason haluaa nostaa maksimiin nopeasti.

Suurin harmi sujuvan toiminnan ja räimeen täytteisessä pelissä on tekijäporukan huomioon ottaen sen valju yleisilme. Bayonettan kaltaisista ylilyövistä fantasiamaailmoista ja Mad Worldin julmista mustavalkoisista verikekkereistä tunnettu Platinum Games ei saa rakettivarpailla varustetusta Vanquishista puristettua kovinkaan päräyttävää teemaa irti. Muuntuvat aseet ja asusteet ovat toki kivoja temppuja isojen robottivastustajien ohessa. Valitettavasti tylsänharmaat avaruustukikohdan käytävät ja lastauslaiturit eivät kirvoita suurta elämyksellisyyttä. Pelinä Vanquish toimii sinänsä hyvin, mutta audiovisuaalisena kokemuksena se jää yllättäen edeltäjistään jälkeen. Se on myös pelinä poikkeuksellisen lyhyt jopa räiskintäpeliksi. Normaalivaikeustasolla pienen räiskintäpelin muotoon maalatut lopputekstit olivat ruudulla jo reilun neljän tunnin jälkeen. Tämäkin seikka vahvistaa osaltaan tunnetta siitä, että Vanquish olisi Platinum Gamesille vain välipalapeli jotakin isompaa julkaisua toteuttaessa.