Heinäkuussa 2023 julkaistu Viewfinder on kiintoisa pulmapeli, josta ei puutu mieltä ja maisemia kirjaimellisesti nyrjäyttäviä pulmia. Kehuja julkaisustaan saakka keräillyt Viewfinder osoittautuu kovaa vauhtia kasautuvan kulttimaiseensa veroiseksi pelielämykseksi, jonka voisi jo tässä vaiheessa veikata paistattelevan loppuvuoden palkintogaalojen parrasvaloissa pulmaseikkailujen puolella. Tässä arviossa avataan arvioinnin kannalta oleellisilla tavoilla jonkin verran Viewfinderin tarinan teemoja sekä pulmanratkaisuun liittyviä mekaniikkoja, joten pelin puhtaalta pulmapöydältä aloittamisesta kiinnostuneiden kannattaa pohtia, verottaako arvion lukeminen liikaa tutkimisen ja kokeilemisen iloa.
Viewfinderissa pelaaja asettuu pilvissä leijailevissa kentissä pulmia ratkovan Jessie-sankarittaren nahkoihin. Jessie kulkee maalaus- ja toimistokamppeita pursuavissa kentissä yrittäen selvittää, mitä autioissa miljöissä on tapahtunut. Siellä täällä äänitiedostoja pyörittävät Loggagraph-gramofonit kuiskailevat menneisyyden meiningeistä surullisia tarinoita, kun Jessie yrittää selvittää tiensä joka kentän lopussa häämöttävän kaukosiirtimen luokse. Onneksi Jessiellä on käytössään jos jonkinlaisia apuvälineitä, joista henkiin heräävät kuvat ovat ehdottomasti kiinnostavimmasta päästä.
Viewfinderissa kuvat muuttuvat Jessien käsissä konkreettisiksi esineiksi ja maisemiksi. Tasoissa etenemistä rajoittavat pulmat ratkeavat kuvia sijoittelemalla pelimaailmaan, jolloin syntyy uusia eteenpäin pääsemistä mahdollistavia maisemia. Vinosti pystyyn aseteltu rakennuksen kuva toimii kiipeilytasona esimerkiksi talon katolle, ja kuilun väliin leijumaan aseteltu silta toimii jalansijana tyhjyyden päältä kävelemiselle.
Ensimmäisessä persoonassa pelittävä seikkailu päästää pelaajan mallailemaan kuvia Jessien silmistä käsin - L2- ja R2-painikkeilla kuvaa voi tähtäyksenomaisesti asetella maisemaan ja läntätä kuvan pelimaailmaan. Tähän kohtaan sisältyy yksi Viewfinderin maagisimmista hetkistä, kun pelaaja irrottaa kuvan asettelun jälkeen otteensa Dualsensen olkapainikkeista ja lähtee liikkumaan kohti kolmiulotteista maisemaa muuttanutta kuvaa.
Kyseinen kohta ei menetä vaikuttavuuttaan missään vaiheessa, vaan huomasin aina jännittyneenä lähteväni katsomaan, millä tavoilla kuva on muuttanut peliympäristöä uuteen uskoon, eikä maisemanmuokkaus kuvien avulla muutu vanhaksi Viewfinderin muutaman tunnin mitan aikana. Ideaa onneksi vähän muunnellaan kopiokoneen tarjoamalla kuvien monistamismahdollisuudella sekä kameralla, jolla kuvia voi ottaa itse.
Vesivärityylillä maalatut maisemataulut tai sarjakuvamaisen tarkkaa viivankäyttöä sisältävät luonnokset muuttavat kiinnostavasti Viewfinderin pelimaailmaa visuaalisen tyylittelyn ohella esimerkiksi niin, että rakennuksen seinän saa auki asettelemalla kuutamoöistä taivasta esittävän kuvan pytingin päälle. Dualsensen ristipainikkeilla kuvia voi käännellä ja väännellä, jotta kuvissa olevia salaisuuksia pääsisi selvittämään astetta monimutkaisemmissa vaihtoehtoisissa pulmissa. Esimerkiksi Viewfinderin alkupuolella oleva astetta monimutkaisempi pulma vaatii varsin luovaa ongelmanratkaisua, jotta samassa kuvassa olevat kaksi käytävää pääsisi koluamaan.
Viewfinder ei tarjoa vinkkitoiminnon keinoin apua jumiin jämähtävälle pelaajalle, mutta rauhallisen ja kiireettömän tunnelman turvin kelpaa kokeilla eri ratkaisuvaihtoehtoja. Ympyräpainikkeella käynnistettävällä ajan taaksepäin kelaamisella pelaaja voi leikitellä ja kokeilla kuvien asettelua. Ympyräpainiketta kahdesti napauttamalla Jessie lennähtää pelin aikajanalla taaksepäin kohtaan, jossa Jessie on saanut uuden kuvan haltuunsa.
Pelaajan aisteja ja ongelmanratkaisukykyä koetteleva Viewfinder tuo upealla ulkoasullaan mieleen Manifold Garden -pulmapelin (2020), ja mielikuvituksekkaat maisemat taas vievät ajatukset surrealistisen Superliminal-seikkailun (2020) pariin. Filosofisia teemoja liippaava tarina tuo mieleen niin ikään olemisen perimmäisestä olemuksesta juonia pulmanratkaisun ohella punoneet pelit The Talos Principle (2014) ja The Witness (2016).
Viewfinderin visuaalinen ilme ja tarina eivät todellakaan jää muilta innoittuneiden perustusten varaan. Raikkaalla värimaailmalla ja tyylikkäillä sisustusratkaisuilla varustellut pelimiljööt ovat ehkä ihmisistä autioita, mutta pelimaailma tukee hienovaraisesti näyttämällä kertoen tieteen ja taiteen välistä rajanvetoa. Näyttävään kuva- ja kenttäsuunnitteluun nojaava touhu tuo mieleen niin ikään autiossa pelimaailmassa tieteissepitettään kertoneen Season: A Letter to the Futuren (2023).
Viewfinderin joka nurkka on täynnä muistilappuja, töherryksiä ja maalipurkkeja, jotka omalla tavallaan syventävät Viewfinderin maailmaa, ja yksityiskohtien äärelle pysähtyvä pelaaja pääsee nauttimaan näyttämällä kertomisesta. Edellä mainitut gramofoneissa rohisevat äänitiedostot paljastavat ainoastaan yhden näkökulman tarinasta, joka onnistuu edetessään hieman The Stanley Parable (2013) -klassikkopelin tyyliin vetämään maton Jessien jalkojen alta pariinkin otteeseen. Kaikki ei siis todella ole sitä miltä näyttää, mutta upea ulkoasu ei toisaalta jääkään pelkästään kikkailevaksi silmäkarkiksi, vaan yllätykset ja paljastukset syventävät komeaa kokonaisuutta entisestään.
Viewfinderin PS5-version 4K-tasoinen grafiikka pyörii todella terävästi päästäen pelaajan ihailemaan yksityiskohtaisen pelimaailman näyttäviä maisemia. Lyhyet latausajat pitävät huolta siitä, että pelaajan on kätevää palata jo kertaalleen läpäistyihin kenttiin keräilemään kumiankkoja ja muita lisähaalittavia, jos moinen sattuu kiinnostamaan. Ajoittain rykivä ruudunpäivitys ja ruudulle jämähtävät tekstitykset ovat pieniä teknisiä silmäpakoja muuten sulavassa kokonaisuudessa.
Mainiot pulmat ja upeat pelimiljööt eivät ole ollenkaan hullumpi kulissi yhdelle kuluvan pelivuoden suurimmista yllättäjistä, jonka tarina ja maailmakin syvenevät hieman pelikokemuksen aikana. Manifold Gardenin ja Superliminalin kaltaisten astetta kokeellisempien pulmapelien kanssa viihtyneet ovat kotonaan myös Viewfinderin maisemissa.