Warhammer 40,000: Space Marine II on painava paketti verta ja terästä

Jo klassisesta 1980-luvun Space Hulkista alkaen avaruusmariinit ja tyranidit ovat ottaneet mittaa toisistaan. Nyt uusi Space Marine II jatkaa luutnantti Demetrian Tituksen kertomusta kaaoksen voimia ja ihmiskunnan vihollisia vastaan.

Vuoden 2011 ensimmäinen Space Marine päättyi ihmisten torjuntavoittoon, mutta Tituksen kohtalo jäi imperiumin inkvisiittorien käsiin. Pelaajalle paljastuu hänen sijoituspaikkansa rangaistuskomppaniassa, minne sijoitus kestää tutoriaalitehtävän ajan. Pian noheva sotilas palautetaan takaisin ultramariinien palvelukseen pienellä sotilasarvon arvonalennuksella.

Tarvetta kokeneille konkareille on, sillä tyranidit ovat käynnistäneet massiivisen hyökkäyksen tärkeään järjestelmään. Ja kun hieman pintaa raaputetaan, paljastuu alta myös muita voimia, joita vastaan Tituksen on käytettävä kaikki voimansa ja kokemuksensa. Sotaveljet ovat äimän käkenä siitä, miten kokenut soturi on sijoitettu ainoastaan ryhmänjohtajan tasoiseen tehtävään.

Space Marine II on korkeatasoista toimintaa, jossa jykevät avaruusmariinit pistävät päälle rynnäköiviä avaruusöttiäisiä nippuun oikein paljousalennuksen kanssa. Käytössä ovat sekä tuliaseet että erilaiset lähitaisteluaseet, joille molemmille on oma paikkansa.

Ainakin PC:llä pelatessa grafiikka on näyttävää ja koodin optimointiin on käytetty aikaa, sillä toiminta rullaa sulavasti 4K-näytöllä RTX 3080 -näytönohjaimen suosiollisella avustuksella. Siitä ei pääse mihinkään, että tämänkaltaisissa toimintapeleissä näyttävyyden ja sujuvuuden on lyötävä kättä toisensa päälle, muuten kokemuksesta tulee tuhnuinen tai jäykkä. Tällä kertaa sellaista vaaraa ei ole.

Ohjausvaihtoehtoina on perinteinen hiiri-näppisyhdistelmä tai peliohjain. Olin hieman epävarma kumpaa olisi järkevämpää käyttää. Miekoilla huitominen puolustaa suuresti ohjaimen käyttöä, sillä tarpeelliset väistöt ja torjunnat löytävät paikkansa helpoimmin liipaisimista. Myös ohjaimen tärinä tuntuu oikein makealta, kun taisteluasun tömähtelyt tuntee käsissään.

Kuitenkin lähitaistelu on ainoastaan puolikas osa toimintaa, sillä turvallisempi lähestymistapa on pistää ötökät nippuun tuliaseilla jo rynnäköintivaiheessa. Itse päädyin lopulta käyttämään hiirtä, sillä tarkkuutta ja nopeaa tähtäämistä vaativa räimintä sujuu huomattavasti helpommin hiirellä.

Asiaan vaikuttaa myös se, että painikkeiden oletussijainnit ovat outoja. Jostain syystä näppäimistöllä kriittinen väistö on sijoitettu C-painikkeesseen, mutta vasen control on jätetty tyhjäksi. Tämä on onneksi helppo korjata. Sen sijaan ohjaimella uudelleenmäppäys ei ole vapaata, vaan se on rajoitettu kahdeksaan ennalta määriteltyyn järjestykseen, joista yksikään ei tyydyttänyt itseäni. Tämä on todella erikoinen puute!

Itse tehtävät ovat sujuvia turpajuhlia, joiden rytmitys toimii. Pelaaja voi tuntea selkäytimessään, miten liian pitkään kestäneen rauhallisen jakson on päätyttävä valtaisiin vihollisaaltoihin. Sinänsä tehtävät ovat vissejä putkia, joissa ainoat sivupolut ovat pieniä käytäviä, joista saattaa löytää hyödyllisiä lisäaseita tai muita bonuksia, kuten itseparannuksen mahdollistavia reliikkejä.

Pelkällä etäröpöttelyllä ei pärjää, sillä muhkeammat viholliset osaavat torjua ammuksia. Tällöin pelaajan ei auta muuta kuin kaivaa voimamiekka esiin ja ottaa örmystä mittaa lähikosketuksessa. Tämä on kuitenkin vaarallisempaa, sillä vain osa vihollisista osaa ampua, jolloin etätyöskentely on lähtökohtaisesti luonnollisempaa. Huolimattomalla pelaamisella kuolo koittaa nopeasti, varsinkin korkeammilla vaikeusasteilla.

Kun mariini alkaa ottaa osumaa, menee vahinko ensin panssariin. Tämä lähtee parantumaan pienellä huilaustauolla. Panssarin jälkeen terveys alkaa putoamaan ensin väliaikaisesti ja sitten pysyvämmin. Väliaikainen vahinko on mahdollista palauttaa vastaiskuilla, mutta muutoin pipin parantelu onnistuu vain satunnaisesti vastaan tulevilla terveyspakkauksilla. Panssarin pudottua väliaikainen vetäytyminen on usein oivallinen taktiikka.

Tehtävät suoritetaan lähtökohtaisesti taistelukolmikoissa, joissa kahden muun sotilaan paikan voi ottaa kaveri verkon yli tai tarvittaessa kohtuullisesti pelaavat tietokonebotit. Arvosteluvaiheessa pelaajien puutteessa pelasin kaiken soolona, mikä toimi onneksi varsin hyvin. Ainoa motkotus tietokoneen toiminnasta on se, että se tuntuu välttelevän viimeistelyiskujen antamista. On turhauttavaa, jos isomman mörön saa ammuttua odottamaan viimeistelyä, mutta pelaajan on itse syöksyttävä viereen antamaan armonisku ennen lamaannustilan purkautumista.

Kuolon koittaessa tiimikaverit voivat antaa puhalluselvytystä, jolloin toiminta jatkuu puolikkaalla terveydellä. Bonusesineillä myös itsensä voi elvyttää. Liian monen kupsahduksen jälkeen näytölle tupsahtaa game over ja palaaminen edelliselle tarkistuspisteelle. Usein pitkissä puolustusmaratoneissa tämä voi heittää melko kauaskin taaksepäin.

Varsinainen kampanja kestää runsaat 12 tuntia, mikä on sopiva aika Tituksen jatkoseikkailujen läpäisyyn. Tämän lisäksi mukana on vapaaehtoisia operaatioita, jotka ovat ikään kuin juoneen sidottuja sivutehtäviä. Moninpelissä tarjolla on myös PvP-taistelua, joita tässä arviossa ei käsitellä.

Peli on julkaistu PC:lle ja konsoleille. Erinomaisena kompromissina ristiin pelaaminen laitteiden välillä onnistuu yhteistyötehtävissä, mutta pelaajien välinen taistelu on rajoitettu vain samanlaisten laitteiden välille. Xbox-pelaajat pääsevät siis ottelemaan pleikkaristeja vastaan, mutta PC-kaverit joutuvat tyytymään kaltaistensa seuraan.

Space Marine II lunastaa lupauksensa. Tarjolla on näyttävää ja sujuvaa taistelutoimintaa raskaalla otteella. Tapahtumat ja niiden näyttämöt kunnioittavat Warhammer 40,000:n lorea, ja vaikka osa taisteluista käydään geneerisissä viidakoissa ja teollisuustunneleissa, ovat monet avarat ja kaupunkimaiset kentät komeita niidenkin edestä. Ainoaksi valituksen aiheeksi jäävät oivallisesta rytmityksestään huolimatta putkimaiset kampanjatehtävät, jotka eivät tarjoa pelaajalle paljoa löytämisen iloa.