Warhawk

Linjoilla ammuskelu on toki tuttua konsolimiehille, mutta yleensä verkkopeliä on ollut tukemassa edes jonkin sortin yksinpeli. Warhawk on tarkoitettu ainoastaan verkossa pelattavaksi, siinä nimittäin ei ole minkäänlaista yksinpelin korvikettakaan. Kun moninpeli rokkaa kuin Antti jatkosodassa, ei yksinpeliä tule missään vaiheessa ikävä.

Warhawkin pelimekaniikka on todella helposti omaksuttavissa, vaikka aluksi nekkuun tuli otettua kuin grillijonossa baari-illan jälkeen. Kun yksin en pärjännyt, palasin muutaman illan jälkeen linjoille parin kaverin kanssa. Verkkopelin aikana ruudun saa jaettua maksimissaan neljään osaan, jolloin kimppakiva onnistuu samalta koneelta. Nimimerkkiä ei valitettavasti voi muuttaa, vaan kaikki samaa ruutua tuijottavat taistelijat sotivat profiilin omistajan nimellä.

Pelimuotoina toimivat tutut tappomatsit, joukkueilla tai ilman, lipunryöstö ja vyöhyketaistelu. Tappomatsin idea on yksinkertainen: Tapa kaikki mitkä liikkuvat. Joukkuepohjaisessa versiossa vain toisen tiimin edustajat tuhotaan. Lipunryöstössä vihulaisen alueelta napataan lippu kantoon ja toimitetaan se omaan tukikohtaan. Vyöhyketaistelussa vallataan kartalle ripoteltuja strategisia pisteitä ja tukikohtia. Mestan omistajuus vaihtuu, kunhan alueella on töllistellyt tietyn ajan. Vyöhykkeistä jaetaan pisteitä ja alueita enemmän hallitseva joukkue voittaa.

Sotiminen noudattaa kivi-paperi-sakset-logiikkaa. Lentosotamiehet ovat taivaiden ässiä, jotka toistensa rökittämisen lomassa tuhoavat tehokkaasti myös maajoukkoja. Perusmosuri panssarinyrkin varressa tekee muutamalla tarkoin suunnatulla ohjuksella selvää jälkeä hävittäjistä. Panssarivaunut, nuo taistelukenttien kauhut, ovat vaarallisimmillaan juuri pst-miehiä vastaan. Pöpelikössä ilmatorjuntaa suorittava tavallinen jalkaväki on helposti neutralisoitavissa tankin avulla. Tankkien ja lentokoneiden lisäksi taistelukentät ovat väärällään miehitettäviä taisteluasemia ilmatorjuntapattereista konekivääripesäkkeisiin. Jokainen maastosta löytyvä ase on jotakin yksikkötyyppiä vastaan hyödyllinen. Tasapainotus on onnistunut erinomaisesti, sillä yksikään tussari tai ajoneuvo ei ole ylivoimainen. Warhawk on kuin Battlefield-sarja virtaviivaistettuna versiona.

Kentät ovat valtavan kokoisia ja vaihtelua on tarjolla mukavasti. Taistelutantereet tarjoavat ilahduttavasti mahdollisuuksia toimia niin jalkamiehenä kuin ajoneuvojenkin puikoissa. Lentokonemiesten iloksi kunnon koiratappelut onnistuvat mainiosti, kenttäsuunnittelussa on selvästikin panostettu lento-osuuksiin. Valmiita taistelutantereita löytyy vain viisi kappaletta, mutta niistä riittää iloa pitkäksi aikaa suuren kokonsa puolesta. Pelkästään jalkaväkitaisteluita varten kartoista on olemassa pienennetyt versiot ja lentskareita varten on mahdollista valita erillinen koiratappelu-pelimuoto, joka eliminoi taistelukentiltä maajoukot kokonaan.

Warhawkiin on ilmestynyt ensimmäinen laajennusosa, Operation: Omega Dawn, joka on ladattavissa PSN-verkkokaupasta. Laajennus lisää peliin uuden kartan sekä tulitukitykillä varustetun kuljetuslentokoneen. Hintaa laajennuksella on karvan alle kuusi euroa. Tuossa hintaluokassa paketti on varsin kohtuullinen ostos.

Ohjelmoijat ovat paiskineet toden teolla töitä nettikoodin kanssa. Euroopassa sijaitsevilla palvelimilla pelatessa lagia ei käytännössä ole, eikä hitaammatkaan yhteydet ole ongelma. Taisteluun voi samanaikaisesti ottaa osaa 32 taistelijaa, joten aivan pienistä väännöistä ei ole kyse. Isoimmilla kentillä sotimisen tuntu on käsin kosketeltavissa taivaiden täyttyessä lentokoneista ja miesten kaatuessa isänmaan puolesta.

Peliin rakennettu ranking-järjestelmä toimii hyvin. Sotilasarvo kasvaa sotimalla, joten alokkaasta aloitetaan ja taitavimmat saavat kenraalin natsat. Systeemi pitää huolen siitä, etteivät kenraalit eksy alokkaiden matseihin. Kokeneemmat pelaajat eivät pääse kyykyttämään aloittelijoita, mikä taas pitää Warhawkin helposti lähestyttävänä.

Verkkoräiskinnät ovat pääasiassa tietokonemiesten leipälaji näppäimistön ja hiiren tarjoaman ohjaustuntuman vuoksi. Ohjainkapulalla räiskytellessä pc:n ohjauslaitteita ei tullut ikävä, kontrollit nimittäin toimivat kuin unelma ja iskostuvat nopeasti selkärangan jatkeeksi. Lentokoneen puikottaminen vaatii harjoittelua, mutta on todella palkitsevaa, kunhan kontrollit ovat hanskassa. Vihollisen saadessa koneeseen lukituksen on puikkelehtiminen kanjoneissa ohjusten lähestyessä oivallinen tapa nostattaa adrenaliinitasoa.

Pelin voi hankkia normaalina levyversiona, tai sen voi ladata Sonyn nettikaupasta. Levyversio maksaa parikymppiä ladattavaa sotahaukkaa enemmän, koska sen mukana toimitetaan Bluetoothilla toimiva kuulokemikrofoniyhdistelmä. Pelaajien välinen äänikommunikointi on tosin vähäistä, enkä itsekään kokenut luurien käyttöä välttämättömyydeksi.

Warhawk onnistuu yllättämään. Nettisodan syövereihin on todella helppo heittäytyä, ohjaus toimii erinomaisesti ja vaihtoehtoisia sotimisen muotoja on enemmän kuin fileitä marketin lihatiskillä. Tähän päälle kun lätkäistään vielä varsin mainio graafinen toteutus ja isot taistelukentät, on Incogniton poikien väsäämä räiskintäpaketti varsin suositeltava ostos. Jos jotain motkottamista pitää keksiä, on yksinpelin puute pieni miinus. Tietokonevastustajaa vastaan olisi ollut mukava treenailla ennen linjoille siirtymistä, sillä egoni sai parantumattomia haavoja ottaessani pataan minua kymmenen vuotta nuoremmilta virtuaalitaistelijoilta.