
Dynasty Warriors 9 ei ollut odotetun kaltainen menestys. Nyt Warriors Orochi 4 laittaa samaan soppaan Dynasty Warriorsin ja Samurai Warriorsin hahmot. Warriors Orochi 4 ei tee samoja virheitä kuin Dynasty Warriors 9, mutta luvassa on kuitenkin lisää perinteistä Musou-toimintaa.
Tällaiset pelit eivät ole tunnettuja vakavuudesta tai realistisesta otteesta. Silti Warriors Orochi 4 onnistuu kääntämään hullunkurisuuden aivan uudelle vaihteelle. Kiinassa useat ryhmittymät sotivat maagisten rannerenkaiden hallinnasta, jotka ovat peräisin Kreikan jumalilta. Näin ollen tukkanuottasilla ollaan paitsi muiden ryhmittymien, myös jumalien kanssa. Juuri tällaiset hölmöydet ovat osa pelisarjan viehätystä.
Jonkinlainen perusteellisempi lokalisointi olisi ollut paikallaan. Koko tarina on nimittäin luettava tekstityksen avulla, jota puolestaan ilmestyy usein ruudun vasempaan laitaan kesken kuumimpien taisteluiden.
Noin käytännössä tarina kuljettaa paikasta toiseen, ja sitten vastaan asettujaa mäiskitään niin kauan, että hänet voi värvätä mukaan omaan joukkoonsa. Jokaisessa kentässä kuljetaan eteenpäin piesten nimettyjä vastustajia, kaataen esteitä ja lopulta sitten kohdataan eeppisessä taistossa kentän loppupomo.
Itse taistelu on juuri sellaista kuin sarjalta voi odottaakin. Sadoittain rivipahiksia piestään joka ainoassa kentässä, ja parhaat taktiikat säästetään nimettyjä vastuksia varten. Toiminnan ydin on edelleen hauska, ja pelaamisen aikana tilanteet vaihtuvat jatkuvasti pitäen pelaajan varpaillaan.
Harmillisesti tavallisten hyökkäysten lopussa on pieni viive animaatiossa, joka tuhoaa tyystin taisteluiden tempon. Kaikki tavalliset hyökkäykset eivät tästä kärsi, mutta lopulta huomasin vältteleväni tavallisia iskuja kokonaan juuri viiveen vuoksi.
Lyömäaseiden ohella mukana on myös taikakeinoja. Maagisia esineitä löytämällä voi tehdä taikoja pitämällä R1-nappia pohjassa, ja sen jälkeen painamalla neliötä tavalliselle hyökkäykselle, kolmiota raskaalle hyökkäykselle ja ympyrää erikoishyökkäykselle. Ristin painaminen manaa esiin ratsun paikasta toiseen liikkumista varten.
Taikahyökkäykset ovat suorastaan kaoottisia, ja ne ovat juuri se tuore tuulahdus, jota kaivattiin. Isku saattaa esimerkiksi tuottaa taivaasta alas putoavia ammuksia, tai manata tyhjästä esiin liekehtivän villisian pahisten pään menoksi. Harmillisesti monta eri hahmoa käyttää näitä samoja taikakykyjä. Pelattavia hahmoja on tosin peräti 170, mutta enemmän vaihtelua taikaiskuissa olisi saanut olla.
Peli on jaettu erillisiin kenttiin, joita sitten suoritetaan yksi kerrallaan. Tappeluiden ulkopuolisen tekemisen määrä saattaa joskus tuntua liialliselta, ja valikoiden käyttäminen on jokseenkin konstikasta. Yhdellä sivulla pelataan verkossa tai ilman sitä, ja toisella sivulla muodostetaan oma joukkio kolmesta taistelijasta ja neljästä tukiukosta. Omien upseerien kykyjä voi testata simuloidussa taistelussa. Omia joukkoja toki pitää välillä päivittääkin ja niin edelleen.
Muistettavaa on paljon. Jonkin ajan kuluttua kuitenkin pääsee jyvälle siitä, mitä tarvitsee tai ei tarvitse erikseen miettiä. Tuunailtavaa ja muokkailtavaa on runsaasti, vaikkei sitä aina huomaakaan taistelun tiimellyksessä. Taistelijoita on niin suuri määrä, että jatkuva uusien hahmojen kokeileminen on suositeltavaa.
Musou-lajityypin faneille Warriors Orochi 4 tarjoaa hyvää viihdettä villin tarinan ja intensiivisen toiminnan muodossa. Pelillisesti kyseessä on juuri sellainen tutun kaavan uusiksi laittaminen, jota sarja kaipasikin.