Suomi
Gamereactor
arviot
Watch Dogs

Watch Dogs

Ubisoftin uutukaiselle ladattiin tolkuttomat odotukset. Osan peli niistä täyttää.

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Watch Dogsia on vaikea arvioida mainitsematta kesän 2012 E3:a. Vaikka sitä ei tuolloin vielä uuden sukupolven konsoleille ilmoitettukaan, oli esitelty demo jotain ennennäkemätöntä. Pitkään takkiin ja lippalakkiin sonnustautunut salamyhkäinen kostaja luikahti yökerhoon hakkeroimalla portsarin puhelimen ja iski sateisella kadulla liikennekaaoksen. Grafiikat pyyhkivät muilla peleillä lattiaa. Pelaajat kuolasivat kilpaa. Nyt kaksi vuotta myöhemmin samat paikat esiintyvät valmiissa pelissä, mutta pikkuisen eri muodossa. Nämä pikkuseikat ovat juuri niitä, jotka erottavat mestariteoksen ja hyvän pelin.

Watch Dogsin grafiikasta on käyty kevään mittaan kiivasta keskustelua, ja kyllähän visuaalinen taso on hieman pudonnut siitä alkuperäisestä. Watch Dogsia voi kehua upean näköiseksi peliksi, mutta varsinainen rimanasettaja se ei ole. Kyse ei ole pelkästään tekniikasta, vaan myös tyylistä. Siinä missä pari vuotta sitten nähtiin elokuvamainen demo, nyt käsissä on GTA-henkinen peli, jossa toimintaa ei ole rikottu yhtä useilla välipätkillä.

Watch Dogs
Näin näppärää se hakkerointi on: puhelin esiin ja paina nappia. Uhrilta voi nuuskia rahaa tai vaikkapa pääsykoodeja.

Watch Dogs julkaistiin lopulta yli puoli vuotta aikataulustaan myöhässä. Tekoäly on kehittäjien mukaan suurimpia syitä viivytykseen. Ubisoftin tavoitteena oli loihtia täysin elävä Chicago, jossa pelaaja hakkerin roolissa voi juonia esimerkiksi liikennevalot solmuun ja seurata sivusta luonnollisesti etenevää ketjureaktiota. Tavoitteessa on onnistuttu funktionaalisella tasolla, mutta Grand Theft Auto V:n eläväisen Los Santoksen jälkeen Watch Dogsin tekoäly ei vaikuta ihmeelliseltä, vaan pikemminkin vain normit täyttävältä. Tummanpuhuvaa tunnelmaa "tuulisesta kaupungista" kuitenkin löytyy enemmän kuin Kalifornian auringosta.

Tämä on mainos:

Tarina alkaa turhan verkkaisesti. Se jakautuu viiteen lukuun, joista kaksi ensimmäistä ovat tehtävämäärältään pisimpiä. Ensimmäisinä tunteina joudutaan käymään läpi useita tusinatehtäviä, joiden tarkoituksena lienee esitellä tarinan kaikki osapuolet, mutta näiden aikeista on pelkältä pintaraapaisulta vaikea saada otetta. Etenkin pitkä kakkosluku on lähes loputtoman tuntuinen sekametelisalaatti vain parilla vinhalla takaa-ajo- ja toimintakohtauksella höystettynä.

Tarinan keskiössä on Aiden Pierce -niminen hakkeri, joka joutuu todistamaan siskontyttönsä kuolemaa. Kun vielä siskokin joutuu kidnapatuksi, alkaa vimmainen jahti syyllisten löytämiseksi. Tarina saa vauhtia rattaisiinsa onneksi kolmannessa luvussa ja jatkaa nousuvoittoisesti loppuun asti. Aidenin pelastettua siskonsa tämä tulee paljastaneeksi kaupungin todelliset kasvot kaikessa korruptoituneessa synkkyydessään. Tieto on valtaa, ja siitä käydään kovaa peliä valtaan pyrkivien jengien sekä vanhan koulun mafiosojen kesken.

Watch Dogs
Näyttääkö peli niin hyvältä kuin demossa? Ei. Näyttääkö se silti hyvältä? Todellakin. Erityisesti valaistus on tehty tyylikkäästi.

Watch Dogsissa koko kaupunki on kytketty yhteen tietoverkkoon, johon Aidenilla on takaportti. Jokaisen vastaantulijan ammatti, ansiot ja mahdolliset rikokset listautuvat ruudulle. Joiltakin kohteilta voi nyysiä rahaa tai tietoja hakkerointinappia painamalla. Samaten pelaajalla on pääsy tuhansiin valvontakameroihin, joita on melkein joka talon nurkassa. Kehittämällä kykyjään voi nostaa tiesulkuja ja Chicagon ikonisia siltoja poliiseilta livahtaakseen. Kätevää on myös se, että koko kaupungin voi hetkellisesti pimentää luomalla sähkökatkon. Watch Dogs tekee hakkeroinnista voimakkaan aseen, mutta jotain vähän syvällisempää odottaneet saattavat pettyä. Syvällisimmillään hakkerointi tarkoittaa pientä virtapiiripuzzlea, minkä jälkeen pääsee keskuspalvelimilta katsomaan mitä (törkyä) ihmiset kotonaan puuhaavat.

Tämä on mainos:

Moraalimittarin tarkoituksena olisi arvottaa, miten hyviä tai pahoja Aidenin teot ovat, mutta tätä ei ole kehitetty loppuun asti. Kansalaisten sankariksi pääsee vaikka nyysimällä näiltä rahaa ja salakuuntelemalla näiden puheluita, kunhan muistaa olla tappamatta näitä liikaa. Muutama sivullinen uhri ei vielä vaakakuppia keikauta.

Toisaalta hakkerointiteema on keksitty yhdistää aika nerokkaasti moninpeliin. Vaikka mukana on perinteisempiäkin nettikisailuja, ehdottomasti raikkain lisä ovat satunnaiset verkkotunkeutumiset, jotka voivat tuoda vieraan pelaajan keskelle omaa yksinpeliä. Jekku on siinä, ettei uhri tiedä tarkalleen, kuka tunkeutuja on. Peli antaa vain summittaisen alueen, jolla tunkeutuja liikkuu, ja tehtävänä olisi tunnistaa tämä tekoälyhahmojen joukosta ennen kuin tunkeutuja ehtii imuroida uhrinsa tiedot. Latauspalkin hiipiessä kohti sataa tunnelma tiivistyy käsinkosketeltavaksi. Ovela tunkeutuja voi piilotella hyvinkin näkyvällä paikalla, esimerkiksi aivan uhrin vieressä sammutettuun autoon piiloutuneena. Paljastuessaan tunkeutuja joutuu kuitenkin nopeasti aseen piipun eteen.

Watch Dogs
Ruudunpäivitysnopeus pysyy PS4:llä melko tasaisesti 30 fps:ssä. Nykimistä näkyy lähinnä välitallennusten aikana.

Tulitaistelut (joita on riittämiin) tuntuvat asiaankuuluvan jykeviltä. Aseissa on mukavasti potkua, ja hidastustehoste mahdollistaa tappavan tyylikkäänkin taistelun. Peli taipuu kivuttomasti raskaasta rynnäkkötulituksesta salavihkaiseen hiippailuun äänenvaimennetun pistoolin kanssa. Useita tehtäviä voi lähestyä ainakin parilla eri tavalla, mikä on vain positiivista. Melkein voisi kuvitella, että toimintaosuuksiin on lyöty yhteen Ubisoftin osaaminen Splinter Celleistä ja Rainbow Sixeistä.

Vihollisia voi jekuttaa vartioreiteiltään itse kyhättyjen hämäyslaitteiden avulla, ja ansoja voi rakennella pommimateriaaleista. Mutta joskus kohteeseen tunkeutumisen voi hoitaa myös likaamatta käsiään. Watch Dogsissa voi "ratsastaa turvakameroilla" eli hakkeroitua itseä lähimpään kameraan ja edetä siitä yhä kauempiin kameroihin, kunnes saa tähtäimeensä hakkeroitavan päätteen. Kamerat ovat kuitenkin usein aseteltu niin, ettei tarvittua suoraa näköyhteyttä kohteeseen saa automaattisesti, vaan se pitää itse luoda. Tässä on siis pieni pulmaelementti mukana.

Muuten hyvin hoidetussa toiminnassa on yksi piirre, joka aiheutti hammastenkiristelyä: suojautumismekaniikka on turhan virheherkkä. Aiden ottaa ikävän usein juuri sen väärän puolen suojasta, tai ovenpielukseen ei pääsekään suojaan. On ärsyttävää, ettei mekaniikkaa ole saatu toimimaan sulavammin, koska pieni epävarmuustekijä verottaa kummasti haluja vihollisten nenän alle hiippailuun. Tosin välitallennuspisteet pelastavat aina suuremmilta takapakeilta.

Watch Dogs
Kokemuspisteitä keräämällä ja uusia kykyjä avaamalla kaupungin saa tiukemmin otteeseensa. Näihin napinpainalluksella aktivoitaviin esteisiin pysähtyy isompikin kärry.

Toiminnan lomassa Watch Dogsissa on paljon myös ajamista. Autolla pörrätään tehtävästä toiseen ja usein niiden aikanakin. Ajotuntuma on kohtuullisen hyvä. Kiesit eivät käyttäydy kuin kiskoilla, mutta eivät ole niin lipsuvia kuin GTA-sarjassa on nähty. Hetken totuttelun jälkeen useimmat autot pysyvät hyvin hyppysissä. Vauriomallinnus saisi olla näkyvämpikin, ja vaikka autoissa on kiihdytellessä ihan miehekkäät äänet, moottori jostain syystä hiipuu vaimeaksi hurinaksi ajettaessa huippuvauhtia kaasu pohjassa. Tämä tosin osuu korvaan vain, jos kääntää Weezerit pois päältä.

Maailman mittakaava ei ehkä vedä vertoja GTA V:lle, mutta Watch Dogs pitää jalkansa maassa eikä avaa ilmatilaansa lentokoneille. Autolla ajettavaksi pelialue on tarpeeksi laaja - ja myös monipuolinen. Liikekeskusta on tornitaloineen aivan erinäköinen kuin teollisuusalue, matalakattoinen lähiö tai kartan laidalle mahdutettu pieni metsäinen syrjäseutu, jonka tyyli herättää outoja mielleyhtymiä Alan Wakesta.

Pelasin Watch Dogsin läpi kolmessa päivässä, mutta tähän pikamaratoniin ei mahtunut paljoakaan sivutehtäviä, kerättäviä salaisuuksia tai minipelejä. Pelin mukaan läpäisyprosentiksi tuli vain noin 35 prosenttia, joten tekemistä riittää reilusti pääkoitosten jälkeenkin. Tosin otettakoon huomioon, että esimerkiksi rikosten estot eivät pitemmän päälle tunnu erityisen ainutlaatuisilta haasteilta, vaan enemmänkin hajautetuilta pikkusuorituksilta, joilla 100-prosenttisen suorituksen kestoa on saatu venytettyä. Samaan kategoriaan sopivat juomapelit, korttipelit kuin veikeät AR-henkiset parkour-haasteetkin.

Watch Dogs
Watch Dogs on vakavamielinen peli - paitsi trippaillessaan robottihämähäkillä. Minipelissä saa tehdä tuhoa sydämensä kyllyydestä.

Watch Dogsilla on omat hienot hetkensä ja muutamat turhauttavat sudenkuoppansa. On mahtavaa päästä varjostamaan mystistä salkkumiestä iltahämärissä lehtikioskin kulmalla ja, kuin James Bond konsanaan, heittäytyä prätkän satulaan takaa-ajoon pitkin jalkakäytäviä. Poliisin jahtaamana voi koettaa kurvata sivukujan hämäriin ja laittaa autosta virrat pois tai kaasutella täyttä häkää avonaiseen autohalliin, jonka oven etäsulkee viime sekunnilla poliisiautojen nokan edestä. Joihinkin toimintatilanteisiin voi hakea pasifistisempaa vaihtoehtoa räiskinnän sijaan. Tykkään myös ihan vain fiilistellä kaupunkia kävelemällä kaduilla, kulkemalla junalla ja avaamalla eri rakennusten historiaa. Virtuaali-Chicagossa on hyvä, hieman syksyisen kaihoisa tunnelma.

Mutta sitten on niitä pieniä puutteita, jotka estävät Watch Dogsia yltämästä huippuarvosanoihin. Jotkin tehtävät ovat vähän pitkäpiimäisiä. Harvoissa paikoissa voi tulla äkkikuolemia jo ennen kuin ehtii tilanteeseen reagoida. Välitallennuspisteen lataaminen voi muuttaa tehtävän alkuasetelmaa. Juoksukisa, joka päätyi kauas portaille, saattaakin sitä seuraavassa välinäytöksessä olla päättynyt jo aiemmin omakotitalon pihalle. Ja vaikka maailma on yöpuvussaan ihastuttava, keskipäivän paiste paljastaa ikävästi piirtoetäisyyden rajoitteet, sillä moottoritiellä vastaantulevat autot ilmestyvät tyhjästä.

Toki tällaiset ongelmat ovat avoimen maailman genrelle jokseenkin tyypillisiä, mutta odotukset olivat korkeammalla. Peli on alusta lähtien ollut niin vahvasti uuden sukupolven konsoleihin kallellaan, että siitä odotettiin seuraavaa askelta koko genrelle. Sitä Watch Dogs ei aivan pysty tuottamaan, vaikka sillä onkin omat ideansa tietoyhteiskuntaan ja hakkerointiin liittyen. Tarinaa olisi voitu vielä tiukentaa, jotta teema olisi päässyt paremmin oikeuksiinsa. Tyydyttävintä toisten tietojen varastelu on moninpelissä.

Watch Dogs on kuin GTA IV: vähän karkea ja kyyninen kokonaisuus, johon mahtuu kuitenkin lukemattomia hienoja hetkiä. Kestoa pitäisi olla sen verran, että peli antaa takuulla vastinetta rahoille, ja nyt kun odotukset on oikaistu yliampuneesta demosta realistisemmalle tasolle, ehkä pelin onnistumisiakin on helpompi arvostaa.

Watch Dogs
Watch Dogs
Watch Dogs
Watch Dogs
Watch Dogs
Watch Dogs
Watch Dogs
Watch Dogs
Watch Dogs
Watch Dogs
Watch Dogs
Watch Dogs
Watch Dogs
Watch Dogs
Watch Dogs
Watch Dogs
Watch Dogs
Watch Dogs
Watch Dogs
Watch Dogs
Watch Dogs
Watch Dogs
Watch Dogs
Watch Dogs
Watch Dogs
Watch Dogs
Watch Dogs
Watch Dogs
Watch Dogs
Watch Dogs
Watch Dogs
Watch Dogs
08 Gamereactor Suomi
8 / 10
+
Jykevät aseet, vauhdikkaat takaa-ajot, vaihtoehtoiset lähestymistavat, tunkeutumiset toisten peleihin, laaja pelimaailma, nätit valaistustehosteet.
-
Tarina voisi olla kiinnostavampikin, kömpelöhkö suojautumismekaniikka, ei vastaa kovia odotuksia.
overall score
is our network score. What's yours? The network score is the average of every country's score

Aiheeseen liittyviä tekstejä

Watch DogsScore

Watch Dogs

ARVIO. Kirjoittaja Kimmo Pukkila

Watch Dogs on kuin GTA IV: vähän karkea ja kyyninen kokonaisuus, johon mahtuu kuitenkin lukemattomia hienoja hetkiä.



Ladataan seuraavaa sisältöä