What Remains of Edith Finch

Pelejä, joissa lähinnä vain kävellään eteenpäin tarinaa seuraten, kutsutaan joskus kuvaavasti kävelysimulaattoreiksi. Joskus se kaikkein paras tapa nauttia pelistä on kuitenkin vain kävellä eteenpäin kiinnittäen huomionsa maisemiin. What Remains of Edith Finch on juuri tällainen peli.

Tarina kertoo kirotusta Finchin suvusta, joka on saanut kokea vaikeuksia toinen toisensa perään. Menneisyyden käsittelemisen sijasta suku jatkaa kartanon laajentamista uusilla kerroksilla ja huoneilla. Ajasta iäisyyteen siirtyneiden sukulaisten huoneet puolestaan jätetään koskemattomiksi. Juuri tätä taloa pelissä sitten tutkitaan. Edith on viimeinen elossa oleva Finch. Äiti ei halunnut kertoa suvun menneisyydestä, joten sen selvittäminen jää Edithin tehtäväksi.

Tällainen puhtaasti tarinaan keskittyvä kerronta ei varmasti ole kaikkien mieleen. Epäonnistuminen on käytännössä mahdotonta, mutta silti immersio on lähes täydellinen. Ajoittain erityisesti sivujuonissa esiteltävät pelimekaniikat istuvat täydellisesti kokonaisuuteen. Kokonaisuuden vahvuus ei ole suorittamisessa vaan siinä, kuinka paljon lisätietoa pelaamalla saavuttaa. Itsetietoinen tarina käsittelee perheen, pelon ja kuoleman teemoja kunnioittavasti ja viihdyttävästi. Jokainen osuus välittää omanlaisensa tuntemuksen ja dramatiikan alleviivaten sitä, että kehitykseen käytetyt viisi vuotta eivät ole menneet hukkaan.

What Remains of Edith Finchissä ei ole turhaa täytettä. Jopa se varsinainen käveleminen on pidetty varsin minimissä, joka auttaa merkittävästi tarinan rytmityksessä. Uudelleenpeluuarvoa ei juuri ole, vaikka uusi kierros saattaakin paljastaa joitakin ensimmäisellä kerralla ohi menneitä asioita. Koko peli on ohi alle kahdessa tunnissa. Loppuun päästyä ei silti tule sellaista tunnetta, että jotain olisi jäänyt puuttumaan. Toisin sanoen pelin kesto on juuri oikea tarina huomioon ottaen.

Koko peli tapahtuu kokonaisuudessaan Finchin kartanossa tai sen ympäristössä. Edith itse ei ole käynyt suurimmassa osassa talon huoneita, sillä perheenjäsenen kuoleman jälkeen kyseinen huone aina vain lukittiin ja jätettiin koskemattomaksi. Talo itsessään on yksityiskohtainen, ja jokainen huone viestii omalla tavallaan siinä asuneen ihmisen persoonallisuudesta. Tarinan keskiössä on ennen kaikkea Finchin perheenjäsenten kuolemat, jotka eivät aina ole luokiteltavissa luonnollisiksi.

Suurin osa Edithin sukulaisista kuoli nuorena, jolloin heidän kohtalonsa päästään kokemaan lapsen näkökulmasta. Tämä luo synkkään tarinaan omanlaisensa humoristisen tunnelman. Eri perheenjäsenten edesottamukset jakavat pelin selkeiksi jaksoiksi, ja olisi vaikea kuvitella pelin toimivan näin hyvin ilman jotain niistä. Kaikki osuudet tuntuvat merkityksellisiltä ja asiaankuuluvilta.

Teknisesti suoritus on toimiva, joskaan graafisia lihaksia ei missään nimessä pullistella. Musiikin ohella ulkonäkö on loistava siinä missä ääninäyttelykin. Tarina etenee Edithin päiväkirjamerkinnöillä, joka sitten piirtyy maisemaan tekstinä. Tämä on mitä loistavin keino kiinnittää pelaajan huomio tiettyyn paikkaan ruudulla. Matkan varrella huomaa paljon pieniä suunnitteluratkaisuja, jotka yhdessä alleviivaavat peliin käytettyä aikaa ja huolellisuutta.

Pelin otsikossa ei ole kysymysmerkkiä, koska What Remains of Edith Finchissä ei ole mysteeriä. Peli itsessään on vastaus kysymykseen. What Remains of Edith Finch on kaunis, hyvin suunniteltu, tunteisiin vetoava ja mieleen jäävä pelikokemus. Ehdottoman suositeltava se on niille, joilla on edes vähän kiinnostusta tarinavetoisiin seikkailuihin.