What the Car, What the Golf, What the Bat - tanskalainen Triband on pitänyt itsensä kiireisenä sitten ensimmäisen pelinsä julkaisun vuonna 2020, mutta tietenkin nämä hulvattomat, hassut ja jokseenkin yksinkertaiset komediapelit ovat varsin läheisesti sukua toisilleen niin mekaanisesti, fyysisesti kuin ulkonäönkin osalta. Mutta tämä ei ole huono asia, vaan päinvastoin.
What the Clash on se viimeisin lisä joukkoon, ja yksittäiseen pelimekaaniseen ideaan keskittymisen sijasta kera moninaisin muunnoksin, jollaista nähtiin muun muassa What the Carissa, on tässä todellakin omanlaisensa WarioWare, eli siis minipelien kavalkadi, joita koko ajan muokataan sarjalla kortteja, joita pelaaja ja vastustaja voivat pelata. Toisin sanoen kyseessä on varsin iso muutos tavoitteissa ja muodoissa, joita minipelit tarjoilevat.
Kuitenkin pelaaminen on ajateltu nopeaksi ja säännölliseksi, sillä nyt voi valita pelata joko yksin tai suoraan haastaa kavereita jokseenkin minimalistisessa ja pulmailevassa käyttöliittymässä, ja sitten se aarteenmetsästys alkaa. Aluksi voi ainoastaan pelata pöytätennistä jonkinlaisella alustalla, jossa muutoksia tulee jokaiselle pelaajalle, mutta varsin nopeasti eräänlaisen yksilöllisen tulostaulun avulla avataan niin uusia minipelejä kuin uusia muutoskorttejakin.
Tällä kertaa meno voi äityä varsin mittavaksi, ja niinkin yksinkertainen asia kuin muutoskortti sanalla "Board" saattaa muuttaa ralliradan hiihtorinteeksi sekoitetuin pelielementein. Itse asiassa se voi jatkua ja jatkua, ja kun Triband itse tiedottaa "sadoittain minipelejä", he myös tarkoittavat sitä, joskin he varmaankin viittaavat tiettyihin muutoksiin, jolloin kaksi muutoskorttia yhtyvät. Ajatuksena on, että nämä ovat riittävän virkistäviä, ettei aina tule oloa siitä, että pelaa erilaisia versioita samasta minipelistä - tai ainakaan ei kaiken aikaa.
Kaikki on tietysti kiedottu ulkoasuun, joka on tuttu What the -peleistä, jossa yhdistyvät laaja-alainen värien käyttö kera mukavan 3D-grafiikan, jossa suorastaan tihkuu muokattava fyysisyys - ja tällä tarkoitan, että What the -pelit kutsuvat kuin itsestään testaamaan pelin fyysisiä rajoja, mikä on juuri sitä, mitä Triband haluaakin, ja pelaajaa aina palkitaan hymyllä naamalla.
Lisäksi sama vaivihkainen musikaalisuus tekee paluun tartuttaen ja vahvistaen jokaisen pelisekunnin aina jokaisen erän lähtölaskennasta alkaen. Itse asiassa musiikki ja ääni yleensä luovat suuren osan komediasta What the Clashissa, ja se on ilo korville.
What the Clash on muunnelmistaan huolimatta varsin yksinkertainen peli, ja se on varmaankin tarkoituskin. Siksi, vaikka kortteja kiskoessa nopeasti erilaiset pelimahdollisuudet kasvavat, ei vaikuta parhaimmalta mahdolliselta, että on ansaittava se vaihtelu, kun moinen on keskeistä koko pelikokemukselle. Kyllä, jos What the Clash olisi ajateltu syvälliseksi peliksi kestäen satoja tunteja, mutta nopeana viihteenä ystävän kanssa tai yksin ehkä tunniksi tai kahdeksi on peli ihan hyvä, vaikka mukana on van kaksi "alustaa". Sekin on mainittava, että peli on yksinomaan 1v1, mikä nopeasti muodostuu rajoittavaksi, suurimmaksi osaksi siksi, että tällainen nopea PvP-minipelikokelma yleensä mahdollistaa useampien ihmisten osallistumisen, ja näin lisääntyy viihdyttävä kaaos, mutta tällainen peli sopii muutenkin vähän isommin koettavaksi. Monipuolisuuden saralla What the Clash on monipuolisempi kuin perinteinen Mario Partyn minipelikokoelma, ei kuitenkaan Mario Party (lautapelinä tai ilman) olisi niin tehokas, jos vain kaksi pelaajaa voisi osallistua samaan aikaan.
Kuitenkin sitä huomaa melkein välittömästi, miten hurmaava What the Clash on, kun sitä pelaamaan aloittaa, ja kun avaa käyttöön lisää vaatteita omalle kummalliselle... käsi-ihmiselle (?) ansaiten muutoksia minipeleihin ja haastaen niin ystäviä kuin vieraitakin, tulee selväksi, miten itsevarma Triband on suunnittelufilosofiassaan, ja miten hyvin toteutettu idea onkaan. On vaikea sanoa muuta kuin että suosittelee Clashia kaikille, joille studion aiemmat työt ovat tuttuja, tai jos vain on saatavilla melkein minkälainen Applen laite tahansa, ja haluaa hetkeksi hupia.