Heti alkuun se huomautus, joka on annettava kaikkien MMO-pelien arvioissa: Teksti koskee Wildstarin alkupuoliskoa, jota varten peliä on pelattu pari viikkoa mahdollisimman monelta kantilta. MMO-pelit kuitenkin elävät jatkuvasti, ja loppupelin kohtalo valkenee vasta tulevien kuukausien aikana. Juoni potkaisee itsensä kunnolla käyntiin vasta 35-tasolla, joten sitä ennen kokemus on ainakin tarinoista nauttiville hieman valju.
Wildstar jakaa prospektiiviset mystillisen planeetan tutkijat kahteen eri leiriin. Dominion edustaa galaksin järjestäytyneempää, lähes imperialistista sarjaa. Ei tosin aina uskoisi, sen verran sekalainen seurakunta rotuja heidänkin poppoosta löytyy. Mielenkiintoisimpina henkilökohtaisesti olivat robotti-Mecharit näyttävine led-koristeineen ja allekirjoittaneelle poikkeuksellisesti pakollinen söpörotu Chua. Nämä maaniset karvapallot ovat lutuisuudestaan huolimatta varsin vaarallista tieteeseen hurahtanutta sakkia.
Exilet ovat se imperiumille pakollinen vastapaino vapaustaistelijoita tai terroristeja, riippuen miltä aidanpuoliskolta tilannetta katsoo. Ihmisten lisäksi porukasta löytyy kiviotus-Granokit sekä jännät, hieman epäkuolleita avaruushaltijoita muistuttavat Mordeshit kehon täyttävine kybernetiikkoineen. Jälkimmäinen on ehdottomasti merkittävä ja tervetullut poikkeus perinteiseen hyviskavalkadiin. Eri roduilla ei ole mitään erikoisbonuksia, mutta valinta vaikuttaa tarjolla oleviin hahmoluokkiin. Hahmonluonti on varsin monipuolinen ulkoasun tuunaajille, sisältäen etenkin naamavärkin säätämiseen lukuisia liukusäätimiä ja optioita.
Hahmoluokat ovat nimeltään erikoisia, mutta suurin osa kääntyy varsin perinteisiin arkkityyppeihin. Warrior heiluu näyttävän kahden käden voimamiekan kanssa, antaen välillä tulitukea käsitykistään. Spellslinger on taikuutta ja tuplapistooleita yhdistelevä akrobaatti, joka oli varsin miellyttävä kokemus liikkuvuutta arvostavalle pelaajalle. Hahmoluokka kykenee myös parantamaan varsin tehokkaasti. Esper on perinteinen maagi, joka tekee jumalatonta vahinkoa, mutta on sidottu taikuroimaan pitkälti paikaltaan. Siis perinteinen lasikanuuna, joka vaatii huolenpitoa muilta pelaajilta.
Engineer on porukan tankki, joka poikkeuksellisesti hoitaa hommat etäisyyden päästä. Apunaan tällä on vielä tukku erilaisia botteja. Engineer oli yksin pelatessa hieman tylsä tapaus, sillä liikkuminen oli minimaalista ja rumba meni nopeasti pikanäppäinten robottimaiseen paineluun. Vaikeammilla tasoilla pelattavuus onneksi piristyi samalla kasvaneen kykyvalikoiman kanssa. Stalker on klassinen varas piiloutumiskykynsä ja tuplateriensä kanssa. Hahmo on myös taistelukentän mobiilein ja kykenee esimerkiksi pelaaja vastaan pelaaja -taistelussa aiheuttamaan todellista päänvaivaa tukijoukoille. Yksipuoliselta kuulostava Medic osoittautui yllättävän jännäksi tapaukseksi ja oli samalla hahmoluokka, jota itse päädyin ensisijaisesti pelaamaan. Nimensä mukaisesti Medic on porukan selkein parantaja, mutta toimii sisarhentovalkoisena lähietäisyydellä. Hahmoluokka vaatii siis tilanteen nopeaa havainnointia ja kykyjen oikea-aikaista käyttöä. Haastavuus kääntyikin monessa tiukassa tilanteessa hauskuudeksi.
Taistelu on tehty toiminnan ehdoilla. Esperiä lukuun ottamatta muut hahmot heiluvat kentällä kuin heikkopäiset. Kaikilla kyvyillä on oma vaikutusalueensa, joka on yleensä jonkun sortin sektori hahmon edessä. Vihollisilla tilanne on sama, paitsi että etenkin pomovastustajilla nämä alueet ovat isoja ja välillä todella eksoottisen muotoisia. Viimeaikaisista peleistä Guild Wars 2 käytti hyvin samantapaista systeemiä, mutta Wildstar vie asian pykälän verran pidemmälle. Monet vastustajien iskut ovat myös sen verran tuhoisia jo normaalin seikkailunkin aikana, että alle ei tee mieli jäädä.
Kyvyt vaihtelevat suorasta vahingon tekemisestä parantamisiin, vihollisen heikentämisiin ja muuhun MMO-vakiokauraan. Niiden tähtääminen tuo oman suolansa soppaan, sillä todella tiukka isku voi mennä totaalisen harakoille vihollisten väistäessä. Siksi monet paperilla kovalta kuulostavat kyvyt voivatkin olla tositilanteen tullen vaikeita käyttää. Eksperimentaatio on suositeltavaa, jotta kattavasta kykyvalikoimasta voi poimia itselleen sopivat yhdeksän kykyä tukemaan omaa pelaamista ja kavereita.
Pelaajat suihkivat väistellessään sinne sun tänne. Ero World of Warcraftin kaltaisiin kykyjen paikaltaan huiskimisiin on suuri. Peli ei myöskään ole erityisen helppo. Normaali tehtävien tekeminen on yleensä oikealla tasolla tetsaavalle riittävän simppeliä, mutta myös silloin pikkupomo tai pari voi aiheuttaa päänvaivaa. Seikkailukentissä ja tyrmissä (Adventures ja Dungeons) saa sitten seisoa todella tarkkaan pallon päällä, tai koko ryhmä vedetään sileäksi. Haastavuus on esimerkiksi Elder Scrolls Onlinen sunnuntaihölkkään verrattuna toisella tasolla, vaikkei vielä tolkuttoman vaikeana MMO-veteraaneille.
Wildstarin heikoin osa-alue on ainakin alkumetreillä ollut puuduttavan perinteinen tehtäväsuunnittelu. Muutamia piristäviä poikkeuksia lukuun ottamatta peli johdattaa tehtäväkeskittymältä seuraavalle, pistäen pelaajan keräämään X asiaa, niittaamaan Y öttömönkiäistä ja niin edelleen. Etenkin soolopelaajalle homma käy nopeasti tylsäksi. Pienessä ryhmässä seikkailu on äärimmäisen suositeltavaa. Samalla porukka voi taklata vaikeampia vastuksia, joissa Wildstarin vahvuudet tulevat paremmin esille.
Eniten mielipiteitä jakava ominaisuus lienee pelin ulkoasu. Itseäni karkkimaisuus ei ensimmäisen viiden minuutin jälkeen häirinnyt, mutta jotkut saattavat jättää pelin sen takia väliin. Monet eri alueista ovat kieltämättä kuin esikoululaisen värittämiä, sen verran liberaalisti väriskaalaa on käytetty. Toisaalta taas alueet ja hahmot ovat selkeästi toisistaan poikkeavia ja erottuvia, kun paletista voi kaivaa muitakin sävyjä kuin teollisen harmaan ja poltetun oranssin. Jos epäilee väriskaalan allergisoivan, muutama (erinomaisesti tuotettu) Wildstar-video saattaa olla paikallaan ennen ostopäätöstä. Tekniikan saralla animaatio on suurimmalta osin pätevää, mutta pelimoottorilla hoidetut - ja yllättävän harvoin esiintyvät - välipätkät ovat aavistuksen kankeita.
Audiopuolella kiitosta on annettava etenkin monipuoliselle ja laadukkaalle taustamusiikille, jota tuntuu löytyvän jos jonkinlaista eri tilanteisiin. Ääninäyttely on pätevää, joskin The Elder Scrolls Onlinen kuuluisuudet on jätetty pois budjetista. Etenkin chuat ovat saaneet runsaasti persoonallisuutta puhtaasti dialogin ja sen ulosannin kautta. Eeppiset kohtaukset ovat saaneet asiallisen eeppiset taustat, muulloin pyöritään vähän rennommissa sfääreissä.
Pelissä olisi vielä paljon kartoitettavaa, mutta kaiken läpi tonkimiseen ei yksinkertaisesti ole vielä ollut aikaa. Oman talon väsäämiseen voisi upottaa tunteja kuin keskivertopelin läpäisyyn. Elvistelyn lisäksi tönöllä on hyödyllisempiäkin tarkoituksia, sen pihalla kun voi kasvattaa käyttökelpoisia rehuja tai pitää omaa privaattikaivosta mineraaleja varten. Siellä voi myös harrastaa rakentelupuolta rauhassa, kasaten erilaisista osista uusia aseita, panssareita tai vaikka uusia talokoristeita. Rakentelusta sen verran, että peli sisältää varsin syvälliset systeemit, jotka tosin vaativat melkoista omistautumista ja rahanpolttoa etenkin alkutasoilla.
Toisia pelaajia vastaan voi mättää monella tapaa, joista puhdas PvP-serveri lienee kokonaisvaltaisin. Muille on tarjolla yksi vastaan yksi -vääntöä, erilaisia areenoita ja mielenkiintoisimpana loppupelin Warplots, jossa oma jengi tuo itsensä lisäksi mukaan myös linnakkeensa. Linnaketta voi parantaa ja päivittää resurssien karttuessa, joten PvP-killalle se tarjoaa yhteistä tekemistä erinomaisesti.
Tietyllä tasolla Wildstar on lähes antiteesi The Elder Scrolls Onlinen yksinpelipainotteisuudelle. On silti jokseenkin käsittämätöntä, että peli jättää pääjuonen avautumisen näinkin myöhäisille kokemustasoille. Nyt alkupuoliskossa viihtyminen on pitkälti taistelun ja väsäilyn varassa. Joillekin se voi riittää vallan hyvin, mutta pieni tarinavetoinen motivaatio tekemiselle olisi ollut poikaa. Tehtävät ovat umpiperinteisiä, ja niistä juostaan läpi tukka putkella alustuksia sen pahemmin seuraamatta.
Carbine Studiosin debyyttipelin parhaat hetket koetaan ehdottomasti tutun porukan kanssa seikkaillessa. Kovempien vastusten kanssa vaikeustaso on hyvin kohdallaan, ja pelin lukuisat osa-alueet ja runsas sisältö takaavat jokaiselle riittävästi haastetta. Wildstarin startti on myös sujunut poikkeuksellisen kivuttomasti. Se on pelattava, hauska ja värikäs moninpeli, jos koko MMO-genreen ei ole ehtinyt vielä lopullisesti kyllästymään.