Wraith: The Oblivion - Afterlife

Kauhu tyylilajina on vakiintunut VR-pelien tuotannossa, ja uusia nimikkeitä pelaajia säilyttelemään suolletaan ulos harva se hetki. Tämä ei kuitenkaan tunnu pelottavan Fast Travel Gamesia, joka kääntää World of Darkness -maailman virtuaaliseen muotoon huvittavan pitkänimisellä Wraith: The Oblivion - Afterlife -pelillään.

Sen enempää World of Darkness -maailmasta tietämättä Wraith: The Oblivion - Afterlife ei tee kovin vakuuttavaa työtä selittää edes omaa tarinaansa auki, saati World of Darkness -maailmaa. Etukäteen pelin tiedoista lukien kävi ilmi, että pelaaja hyppää kuolleen ja nyt haamuna liikkuvan hahmon leijuviin saappaisiin. Tämä kuulostaa erittäin kiinnostavalta, joten onkin harmi huomata, että potentiaali hukutetaan turruttavan kliseisen menon alle. Tapahtumapaikkana on hyvin tyypillisen VR-kauhupelin tapaan autiotalo haamuineen, ja käsittääkseni sieltä olisi päästävä pois. Tämä on sinänsä huvittavaa, sillä peli käynnistyy kävelemällä sisään kyseiseen taloon.

Tarinan ja tapahtumien taustoja raotetaan kuuntelemalla eri hahmojen keskusteluja talossa. Keskustelut aktivoituvat hyödyntämällä löydettyjä, taikavoimia sisältäviä esineitä ja etsimällä taloon kätkettyjä salaisuuksia. Keskustelut ovat aikaisemmin talossa olleiden hahmojen muistoja, jotka taustojen selvittelyn lisäksi saattavat sisältää oleellista tietoa eteenpäin pääsemiseksi.

Silmistä kuvatussa Wraith: The Oblivion - Afterlife -pelissä pelaaja liikuttelee hahmoa Move-ohjaimilla. Tyypillisesti ohjaimet toimivat käsinä, joilla voi kerätä tavaraa talteen, ja käyttää erilaisia esineitä - kuten salamavaloa ja kameraa - monin eri tavoin kummitusjahdissa. Hahmolle kehittyy jonkinlainen kädessä hohkaava voima, jonka avulla pelaaja voi löytää seuraavan tavoitteen luokse. Tosin annettujen ohjeiden ja käytännön välillä taidon käytössä on vähintäänkin lieviä eroavuuksia ja jopa ongelmia. Esimerkiksi peli mainitsee aistin auttavan kuulemaan vihjeitä, mutta en kuule kuin samaisen taidon aktivoinnin äänen joka kerta, ihan sama missä taitoa käyttää. Hahmo osaa myös kyyristyä ja juosta, vaikka juoksun ja kävelyn välinen nopeus on varsin olematon. Nämä fyysiset toiminnot ovat kuitenkin hyödyksi spectreiksi kutsuttuja riivattuja haamuja vältellessä. Pelaajan nähdessään spectret rynnistävät varsin pelottavasti päälle tehden lopun pelaajan matkasta.

Peli ei vaadi mitään kovin nopeaa reagointia asioihin, joten ohjattavuus on tarpeisiin nähden toimivaa. Liikkuminen on hidasta, eikä asteittainen kääntyily tee menosta kovinkaan eloisaa. Virtuaalikädet kuitenkin tottelevat ohjainten heiluttelua varsin hyvin, eikä pahempia sekoiluja juuri tule vastaan.

Graafisesti Wraith: The Oblivion - Afterlife on VR-peliksi ihan nätti. Tekstuurit ovat suhteellisen tarkkoja ja erityisesti hahmot on mallinnettu hyvin. Muutama pelottava hahmo jää mieleen yllättävän hyökkäyksensä ansiosta. Mutta niin kuin jo odottaa saattoi, maailma on yleisesti varsin steriili ja luonnottoman autio. Tyypillisillä rikkoutuvilla viinapulloilla ei vielä uskottavaa ympäristöä peliin luoda. Playstation 5:lla ei ole ongelmia pyörittää peliä sujuvasti, mutta olisin odottanut nopeampia latauksia tämän tason peliltä.

Äänimaailmasta iso osa peittyy hahmojen käymiin keskusteluihin. Kuitenkin kengän kopinoilla, lautalattioiden narinoilla ja muilla yleisäänillä on saatu luotua peliin suhteellisen ahdistava tunnelma. Spectre-olioiden päälleryntäyksen yhteydessä kuultava kirkuminen nostattaa pakostakin karvat pystyyn ja saa pinkomaan karkuun, vaikka se yleensä turhaa onkin. Musiikki seurailee tyypillisiä kauhupelielementtejä epävireisistä jousisoittimista pahaa enteileviin pianon pimputuksiin, joten onneksi se on pelissä aika vähäistä.

Wraith: The Oblivion - Afterlife on sen verran kliseinen VR-kauhuilu, että päällimmäisenä siitä jää mieleen vain sen huvittavan pitkä nimi. Tai oikeastaan se, että se nimi oli joku pitkä. Tarina ja taustat tuntuvat jäävän pimentoon tai ainakin ne on haudattu niin syvälle hahmojen jonnin joutavaan jauhantaan, että oikeasti ei jaksa kiinnostaa selvitellä kryptistä pohdiskelua. Audiovisuaalinen anti on ihan sujuvaa ja onnistuu säikäyttelemään ajoittain. Varsinaisestihan pelissä ei mitään kummoista vikaa ole, ja kauhuilevien VR-pelien ystävät ja tyylilajin pariin vasta saapuneet varmaan lämpenevätkin tuotokselle. Mutta kun peli ei oikein onnistu tuomaan mitään uutta koettavaksi, mitä ei oltaisi jo nähty lukemattomia kertoja aikaisemmin, meno ei oikein jaksa sytyttää.