Yhdessä yksin - Little Nightmares 3 tappaa kauhun tiimityöllä

Kun Dead Space -sarjan kolmanteen peliin laitettiin kyytipojaksi kaksinpeli, tekikö se kauhukokemuksesta parempaa? Lyhyt vastaus: ei, jännite kuoli avaruuteen. Little Nightmares 3 on samassa tilanteessa, kun sen trilogiaksi venynyt säikyttely tarjoaa ensimmäistä kertaa mahdollisuutta kompastella kohti lopputekstejä yhteistyön voimin. Liikaa ei kannata nyt innostua, sillä jaetun ruudun sohvakekkereitä ei tueta. Vain interwebsissä saa puntti tutista yhdessä, muuten pitää seikkailla tekoälyn kanssa yksinään.

Kehityksestä vastannut Supermassive Games perustelee ratkaisuaan teknisten pulmien sijaan tunnelmalla. Pelin ohjaaja Wayne Garland kertoi jo vuonna 2023 Eurogamerin haastattelussa, että yhteistyön toteuttamista sohvapelaamisena harkittiin, mutta siitä luovuttiin tunnelmaan ja immersioon vedoten. Tuota noin en tiedä, onko immersion kannalta parasta viritellä Discordit, Gamechatit tai mitkä nyt ikinä haluaakaan ja huhuilla kaveria lagipiikkien toiselta puolen, mutta ihan miten vaan.

Erityistä "tunnelmaa" kieltämättä herättää se, että kaverin on pakko löytyä samalta alustalta (cross play -standardia odotellessa), eikä yksin- ja moninpelin välillä voi vaihdella. Pelin karmivin jekku onkin pakottaa luomaan erilliset tallennukset omalle läpipeluulle ja yhdessä seikkailulle. Mitäpä sitä turhaan joustavaa valinnanvapautta tarjoamaan! Laiha lohtu on siinä, ettei peliä tarvitse ostaa kahta kertaa, vaan kaverin saa seuraksi viestikutsulla.

Se sitten on asia erikseen, kannattaako kaikkiin kutsuihin vastata myöntävästi. Little Nightmares 3 menee yksikertaisuudellaan älyttömien kaksinpelien listan kärkeen. Sankari 1, Alone, heiluttaa jakoavainta, jolla väännetään muttereita tai naputellaan seinän halkeama oviaukoksi. Huisin erilainen sankari 2, Low, näppäilee jousipyssyä, kun on tarvetta katkoa paksuuteensa nähden epäilyttävän hauraita köysiä. Siinäpä se. Pulmat jumittavat alkeistasossa, jossa katosta roikkuva laatikko tiputetaan nuolella ja sitten se työnnetään yhdessä portaikoksi kohti uloskäyntiä.

Etenemisessä on koko ajan väkinäisen töksähtelevä tunnelma. Sen sijaan, että pelaajilta odotettaisiin jonkinlaista ymmärrystä synkronoidusta yhdessä tekemisestä, staattiset soolohetket vuorottelevat toisiaan. Ensin käppäillään käytävää, jonka lopussa odottavaa seinää Alonen pitää kalauttaa. Sitten hiippaillaan kohti ovea, jonka lukituksen Low laukaisee ampumalla. Eipä tämä mikään Split Fiction ole ehei.

Kaksinpelin kauhuista pääsee kätevästi eroon, jos pelaa yksin. Tekeminen ei tunnu ihan niin hölmöltä, kun ei pakota siihen kahta ajattelevaa ihmistä. Tietysti "kaksin aina kaunihimpi" -suunnittelulla on pitkä varjo, joka näkyy myös yksin pelatessa. Pelissä on koominen määrä metalliluukkuja, joiden avaamiseen tarvitaan sattumoisin aina kahden käsiparin verran habaa.

Jossain muussa pelissä voisi vain kohauttaa olkia tälle kömpelölle tavalle, jolla Little Nightmares 3 varmistaa pelaajien pysymisen samassa huoneessa, mutta nyt se on myrkkyä. Eivät pikkuiset painajaiset ole koskaan olleet järin ihmeellisiä pelattavuudeltaan, vaan ne ovat nojanneet hyvin vahvasti tunnelmaan. Kaikki hahmot, taustat sekä kohtaukset on ommeltu yhteen kuin Frankensteinin hirviön satunnaiset lihakimpaleet. Kokonaisuudesta löytyy monenlaista groteskia iljetystä, mutta käsityötä jää silti ihailemaan. Little Nightmares 3 puolestaan kuuluu hautaan hirviökokeiluna, joka ei herännyt kunnolla eloon.

Tunnelmallisen maailman sijaan alkeistason pulmista, pullonkauloina toimivista käytävistä sekä jakoavain-jousipyssyvuorottelun ympärille rakennetuista kohtauksista muodostuu todella pelimäinen kokemus. Painostavan kauhun sijaan sankareita vainoaa mielivaltainen sääntöjen kaaos. Tuntemattoman maailman tulisi piiskata sydämen tykytyksiin vauhtia, mutta se näyttäytyy hyvin leppoisena kahden pelaajan esteratana. Jos yhdessä kohtauksessa ei läväytettäisi kokonaista suolistoa lattialle, tästä saisi sopivasti taaperolle ensimmäisen yhteistyöpelin.