Kuten kaikki 1990-luvulla varttuneet tietävätkin, oli kyseinen vuosikymmen tasoloikkapelien ehdotonta kulta-aikaa. Tänäkin päivänä jatko-osia poikivan Super Marion ohella pelikenttää hallitsivat monet lajityypin klassikot. Näistä Spyro, Crash Bandicoot sekä Croc edustavat kenties tunnetuinta, mutta vain pientä murto-osaa rakastettujen ysäriloikkien tarjonnasta. Yksi aikansa tunnetuimmista pelitaloista, Rare, tunnetaan vielä tänäkin päivästä monista klassikoistaan. Erityisesti Nintendo 64:lle kehitetyt Donkey Kong Country ja Banjo-Kazooie löytyvät varmasti edelleen monen tosikeräilijän pelihyllyltä.
Tätä nykyä Microsoftin omistuksessa olevan Raren entiset työntekijät perustivat pari vuotta takaperin Playtonic Games -pelitalon. Ensimmäisenä projektinaan tekijätiimi lähti työstämään edellä mainituista nimikkeistä jälkimmäiselle eräänlaista henkistä jatkoa. Vuoden 2015 Kickstarter-rahoituskampanjasta alkunsa saanut Yooka-Laylee on maineikkaiden tasoloikkakonkarien syvä kumarrus rakastamalleen peligenrelle.
Tarina saa alkunsa, kun omaa etuaan ajava Capital B uhkaa lakaista apurinsa Dr. Quackin kanssa maailman puhtaaksi kirjoista taatakseen omalle teokselleen lyömättömän monopoliaseman markkinoilla. Suunnitelman estääkseen kameleontti Yooka ja tämän lepakkotoveri Laylee lähtevät taistoon ilkeämielistä kapitalistia ja tämän Hivory Towers -korporaatiota vastaan. Pelin alussa Yooka ja Laylee matkaavat irrallisia purjelaivan osia kuhisevalta Shipwreck Creek -alueelta kohti parin tehtävän päässä häämöttävää Hivory Towersin rakennusta. Kuten huomata saattaa, ei peli ota tarinalla itseään lainkaan vakavasti. Yksinkertainen ja helposti sulatettava taustatarina antaa kuitenkin erinomaiset puitteet seikkailulle, jossa vain mielikuvitus on voitu asettaa kehittäjätiimin rajaksi.
Matkan alkutaipaleilla Yooka ja Laylee eivät osaa käyttää vielä puoliakaan pelin Toybox-demoversiossa nähdyistä kyvyistään. Myöhemmin tarinan edetessä kaksikon yhdessä hyödyntämä liikearsenaali saa kuitenkin nopeasti pelikokemusta parantavaa täydennystä. Hahmoista Yooka-kameleontin kyvyt perustuvat pitkälti erilaisiin ketterää ja sulavaa liikkuvuutta hyödyntäviin taitoihin, kun taas Layleen ominaisuudet luottavat lepakolle ominaiseen kaikuluotaimeen.
Ohjaaminen luonnistuu suurimman osan peliajasta varsin mutkitta. Ajoittain maastoisissakin ympäröistöissä vastaan tulee kuitenkin tilanteita, joissa huolellisempi askelten otto ja hyppyjen täsmällisempi ajoittaminen eivät kerta kaikkiaan ota onnistuakseen. Tämä yhdistettynä kamerakulman lähes jatkuvaan manuaaliseen kääntelyyn saa pelikokemuksen tuntumaan paikoin turhauttavalta. Kunhan hahmon liikeherkkyyteen ja kameran ohjattavuuteen saa itsensä lopulta totuteltua, oppii homman kanssa kuitenkin elämään.
Seikkailun aikana pelaajalle tarjoutuu monenlaista kerättävää aina valuuttana toimivista Quill-sulkakynistä Yookan kykymittaria palauttaviin perhosiin. Näistä alkutaipaleilla Layleen kirjasta ilmateitse kadonneet sivut ovat etenemisen kannalta varsin tärkeässä roolissa. Pelialue ei nimittäin rajoitu ainoastaan Hivory Towersiin ja sen lähialueisiin, vaan alueelta löydettävät jättiläiskirjat toimivat portaalina muihin toisistaan eroaviin maailmoihin. Aluksi kirjojen kautta avautuvat maailmat tarjoavat koettavaksi vain pienen osan paikallisista alueista ja niiden pää- ja sivutehtävistä. Layleen kirjasta puuttuvia sivuja keräämällä pelaajan on kuitenkin mahdollista avata maailmoihin uusia alueita, jotka tuovat mukanaan lisää uutta tehtävää ja kerättävää. Sivuraiteilla puuhasteluista nostalgiannälkäisissä hymyä nostattavin lienee Rextro-dinosauruksen ikioma, kahdeksta minipelistä koostuva Arcade Machines -tila, jota voi tahkota niin yksin kuin yhdessä kaveriporukallakin.
Kaikkiaan lähtöalueen ulkopuolisia maailmoja on reilut neljä kappaletta, jotka vaihtelevat aina kasinoteemaisesta maailmasta lumisiin vuoristomaisemiin. Kosmeettisista eroistaan huolimatta pelin maailmoista kaikki noudattelevat Banjo-Kazooien ajoiltakin tuttua avaran tasoloikan rakennetta. Myös seikkailun varrella kohdattavat hahmot edustavat nekin sekä ulkoiselta että sisäiseltä olemukseltaan vanhan ajan tasoloikissa havaittua tyyliä. Yooka-Layleen värikkään pirteä ulkoasu noudattelee sekin lajityypilleen tuttua linjaa, josta löytyy sopiva ripaus karikatyyrimäistä otetta. Vaikka Unity-pelimoottorin tuomat rajoitteet saattavatkin olla havaittavissa eritoten tekstuuripintojen lähitarkastelussa, ei pelin yleisilmeessä ole moittimista.
Pää- ja sivutehtävien varrella pelaaja tapaa monenlaisia kasvoja. Sekä pelimaailma että sen hahmojen kanssa käytävä dialogi paljastavat tarkkasilmäisille myös erilaisia retropeleistä juontavia viittauksia, jotka saavat varmasti monelle pelihistoriansa tuntevalle hymyn korviin. Nähdäänpä seikkailun alkuvaiheilla myös eräs omasta pelistään eksynyt kulkija. Pelin äänimaailma on dialogin puolesta tasohyppelyiden tavanomaista sanahelinää, joka sopii kaikessa epävakavuudessaan pelin maailmaan kuin nenä päähän. Musiikilliselta anniltaan pelissä kuullaan erilaisia, joskin tasohyppelyn henkeä pukevia kappaleita, joiden luonne ja jopa instrumentit saattavat vaihdella pelialueen mukaan aina trooppisesta ukulelesta kylmääviin pianomelodioihin.
Kokonaisuutena Yooka-Laylee on tasohyppelyn oikeaoppista linjaa kiitettävästi noudatteleva kokemus sopivasti kieli poskessa toteutettuna. Pienistä kameraongelmistaan huolimatta kyseessä on sekä henkiselle edeltäjälleen että koko lajityypille uskollinen ja pirteä seikkailu, jonka ysärinvarma hahmo- ja kenttäsuunnittelu vetävät niin nuoren kuin ikääntyneemmänkin pelaajan mukaansa vuosikymmenestä riippumatta.