Skip to main content
Arviot White Knight Chronicles: Origins

White Knight Chronicles: Origins

White Knight Chronicles 1 ja 2 eivät ole saaneet järin mairittelevia arvosteluja. Miten käy kun näyttämölle astuu sarjan pikkuveli White Knight Origins? Se sisältää jotain samaa kuin isosisaruksensa ja samalla jotain erilaista. Samantyyppistä pelissä on taistelujärjestelmä, kun taas itse pelimaailma…
Leevi Rantala Testattu alustalla PSP 1 heinäkuun 2011

White Knight Origins kertoo tarinan sodasta. Taikuuteen nojaavat Athwanit yrittävät pitää puoliaan teknologialla jyrääviä Yshraneja vastaan. Tietenkin taistojen keskelle joutuu pelin pääsankari, joka ei vieläkään osaa puhua. Onneksi viittomakielellä pääsee pitkälle ja sankarimme liittyy mukaan palkkasoturien joukkoon. Tämän jälkeen juoni taantuu pelkiksi lukuisiksi järkyttävän tylsiksi taisteluiksi, kun palkkasoturipoppoo matkaa pitkin kuningaskuntaa junallaan.

Koska peli koostuu lukemattomista irrallisista taisteluista, voisi olettaa että siitä on tehty viihdyttävää. Näin ei kuitenkaan ole. Suurin osa nujakoista muistuttaa lähinnä päättömien kanojen yhteenottoa, kun omat tekoälykaverit ja viholliset juoksentelevat ympäriinsä hakaten vimmaisesti toisiaan. Kumppaneille voi antaa hyvin yksinkertaisia toimintaohjeita, mutta parhaimmillaan meno on ehdottomasti silloin kun kavereina on oikeita ihmisiä. Tämäkään ei kyllä tee taisteluista nautittavia, mutta ainakin liittolaisiinsa voi tällöin luottaa.

Itse taistelujärjestelmä rakentuu sivutehtävien aikana opittavien erikoisiskujen varaan, joita voi suorittaa kun vihollista on hakannut tarpeeksi kauan. Valitettavasti näitä ei pysty kovin hyvin hyödyntämään, sillä niiden valitseminen valikoista reaaliaikaisen taistelun tuoksinnassa ei ole kovin kätevää. Niinpä useiden kykyjen luettelo typistyy pariin lempiliikkeeseen, jotka ovat näppärästi saatavilla. Lisäksi tiettyjen ehtojen täytyttyä, sankarijoukko pystyy muuntautumaan joukoksi muovisen näköisiä supersankareita. Tällöin jo ennestään lepsut viholliset saa hakattua maahan vieläkin helpommin.

Siinä missä taistelujärjestelmä muistuttaa jotenkin esikuviaan, on itse pelimaailma kokenut kauhean inflaation. Valtavan laajat alueet ovat typistyneet muutaman neliömetrin kokoisiksi pieniksi laatikoiksi. Jokainen pikkuinen alue on yleensä täynnä erilaisia vihollisia, jotka tapettuaan voi siirtyä pitkän lataustauon jälkeen toiseen samanlaiseen ja jatkaa samalla linjalla. Maailmasta ei tunnu saavan minkäänlaista otetta, sillä yksittäisillä alueilla pääsee tarpomaan ainoastaan tehtävien aikana. Loppuaika haahuillaan pelin keskuspaikkana toimivassa junassa, joka tuntuu kulkevan loputtomasti jossain limbossa, josta ei näy edes maisemia.

Pelin toteutus on aika heikolla tolalla. Periaatteessa ihan mukiinmenevä ulkoasu on pilattu tylsällä hahmosuunnittelulla. Sankarit ja viholliset näyttävät tusinatavaralta ja pelin maailma on järkyttävän tylsästi suunniteltu. Lisäksi peliä piinaavat lukuisat ja pitkät lataustauot. Tehtävien aikana saa latausruutua tuijottaa tämän tästä ja jo pelkkä junassa vaunusta toiseen kulkeminen vaatii pitkän latausrupeaman.

White Knight Origins oli kyllä melkoinen pettymys. Vaikka sen isosisaruksetkaan eivät ole mitään maailman parhaita pelejä, niin kyllä niissä on paljon enemmän vetovoimaa kuin tässä pökäleessä. Tylsä maailma, tylsät taistelut ja huono toteutus takaavat sen, etten tätä peliä enää konsoliini työnnä.

Lisäarvosanat

Grafiikka
3 / 10
Ääni
5 / 10
Pelattavuus
3 / 10
Kesto
5 / 10
3
Puutteellinen / 10 · Gamereactor Suomi
Plussat Kavereiden kanssa pelaaminen ei tunnu niin kauhealta, juna on jännä idea palkkasoturien majapaikaksi
Miinukset Taistelemista on aivan liikaa, mättäminen on tylsää, pelimaailma on typistynyt kokoelmaksi irrallisia pieniä alueita, maailmasta ei saa minkäänlaista otetta, toteutus on kauttaaltaan heikkoa
Verkoston arvosana Keskiarvo 2 Gamereactor-julkaisusta
4,0 vaihteluväli 3–5
Gamereactor Danmark 5
Gamereactor Suomi 3
Koko profiili 3 001 julkaistua artikkelia
3
Puutteellinen Verkoston arvosana 2 julkaisun kesken
Pelin tiedot
Kehittäjä Level 5
Julkaisupäivä 1 kesäkuun 2011
Testattu alustalla PSP
Pelityyppi RPG
Alustat
PSP
Miksi luottaa Gamereactoriin
23 Julkaisua Jokaisella oma toimitus ja omat arvosanat.
1998 Julkaissut vuodesta Riippumattomassa omistuksessa koko ajan.
100% Omakohtaista Kirjoitettu pelin parissa vietetystä ajasta, ei koskaan lehdistömateriaalista.
1–10 Verkoston arvosana Jokaisen julkaisun arvosana, keskiarvona ja näkyvissä.