Huhun mukaan ainakin nämä Xboxin pelit saadaan niin Playstation 5:lle kuin Switch 2:lle
Huhun mukaan Fable, Killer Instinct, Microsoft Flight Simulator 2024 ja Starfield.
Huhun mukaan näin vahvasti Xbox ja muut isot julkaisijat aikovat tukea Switch 2 -konsolia
Ainakin Starfield, Halo, Diablo IV ja Fallout 4 olisivat tulossa Nintendon uudelle konsolille, ja sitten myös parhaita paloja Rockstarilta, Bandai Namcolta ja Ubisoftilta.
Starfieldin piti alun perin olla varsin toisenlainen
Enemmän verta ja suolenpätkiä, mutta ei sitten kuitenkaan.
Bethesdan veteraanilla on selvä mielipide peleistä, jotka eivät koskaan lopu
Moinen on jo uuvuttavaa.
Siksi Starfieldin entinen kehittäjä kaatoi likasangon pelin niskaan
Starfieldin latausajat ovat aivan liian pitkät.
Bethesdan avaruuspeli saavutti merkkipaalun, ja juhlii näyttävästi
15 miljoonaa pelaajaa Starfieldin parissa, ja nyt juhlitaan uudella ajokilla ja uudella sivutehtävällä.
Bethesdan suunnittelija innostuu Starfield 2:sta puhuttaessa - vertaa mahdollista jatko-osaa studion aikaisempien hittipelien syntyyn
UUTINEN. Kirjoittaja
Toni Turunen
28. lokakuuta 2024 kello 21:00
Starfieldin julkaisun pohjalta saatujen kokemusten jälkeen sen jatko-osa tulee olemaan "helvetinmoinen peli".
Starfieldin soundtrack julkaistaan ylellisenä LP-levykokoelmana
Näin tunnelmoidaan avaruuteen.
Siksi Bethesda ei halua vaihtaa pelimoottoriaan uuteen
Grafiikkamoottorin merkitys on julkisuudessa liian korostunut.
Bethesdan mukaan bugiton peli on mahdollinen
Mutta sellaisia ei markkinoilla ole.
Bethesdan kehittäjä on ylpeä Starfieldin laajennuksesta Shattered Space
Saadusta kritiikistä huolimatta.
Bethesdan mukaan Starfield on heillä yhtä keskiössä kuin Fallout ja The Elder Scrolls
Kolme isoa ovat isoja jatkossakin.
Starfieldin laajennuksen Shattered Spacen teemalla oleva dynaaminen taustakuva saatavilla Xboxille
Syksyn kunniaksi avaruuteen käy tie.
Todd Howard kertoo, miksi Bethesdan pelit ovat niin vastuuttoman kokoisia
Starfieldin laajennus Shattered Space on linjoilla.
Bethesda suosittelee käyttämään sitä vanhaa tallennustiedostoa pelaamiseen, kun laajennus Starfield: Shattered Space julkaistaan
Luova tuottaja Tim Lamb kertoi asian itse.