Skip to main content
Gamereactor Uutiset Crysis
Uutiset

EA näyttää uusia pelejä torstaina

Crysis vihdoin konsoleille?
Arttu Rajala 5 heinäkuun 2011

EA on luvannut suuria pelipaljastuksia yhtiön ensi torstaina pidettävässä pressitapahtumassa Summer Showcasessa, kertoo VG247. Yksi paljastuksista saattaa hyvinkin olla alkuperäinen Crysis Xbox 360:lle ja Playstation 3:lle. Peli on ilmeisesti saanut jo ikärajamerkinnänkin Yhdysvaltalaisen ESRB:n toimesta. Se olisi vahva viittaus, että peli nähdään neljän vuoden odotuksen jälkeen pian myös konsoleilla. Summer Showcase on tavannut olla paikka, jossa EA esittelee ensi kertaa uusia kovan luokan pelinimikkeitä. Viime vuonna esillä olivat esimerkiksi Fight Night Champion, Kingdoms of Amalur: Reckoning sekä Alice: Madness Returns.

Koko profiili 6 175 julkaistua artikkelia
Miksi luottaa Gamereactoriin
23 Julkaisua Jokaisella oma toimitus ja omat arvosanat.
1998 Julkaissut vuodesta Riippumattomassa omistuksessa koko ajan.
100% Omakohtaista Kirjoitettu pelin parissa vietetystä ajasta, ei koskaan lehdistömateriaalista.
1–10 Verkoston arvosana Jokaisen julkaisun arvosana, keskiarvona ja näkyvissä.