Gears of Warin virallisille verkkosivuille ilmestynyt kuva on saattanut liikkeelle huhun pelin mahdollisesta julkaisupäivästä. Muuntamalla kuvassa näkyvien tuntolaattojen numerot ASCII-koodin mukaisesti kirjaimiksi syntyy teksti "ESC Nov 9." Marraskuun yhdeksäs päivä on kuitenkin sunnuntai, mutta tämä ei ole lannistanut faneja: Ensimmäisenkin Gears of Warin virallinen julkaisupäivä oli sunnuntaina, mutta pelin myynti aloitettiin jo edellisenä torstaina. Jos sama kuvio on nyt toistumassa ja Epicin vihje on tulkittu oikein, Gears of War 2 julkaistaan 6.11.2008.
Pelin tiedot
Gears of War 2
Pelityyppi
Action
Kehittäjä
Epic Games
Julkaisija
Microsoft
Julkaisupäivä
7 marraskuun 2008
Alustat
Xbox 360
Suosittua tällä viikolla
Miksi luottaa Gamereactoriin
23
Julkaisua
Jokaisella oma toimitus ja omat arvosanat.
1998
Julkaissut vuodesta
Riippumattomassa omistuksessa koko ajan.
100%
Omakohtaista
Kirjoitettu pelin parissa vietetystä ajasta, ei koskaan lehdistömateriaalista.
1–10
Verkoston arvosana
Jokaisen julkaisun arvosana, keskiarvona ja näkyvissä.