Microsoft on ilmoittanut, että aloittelevat pelintekijät voivat tienata oikeaa rahaa myymällä omia XNA-pelejään Xbox Livessä. Tarjolla olevat hintaluokat ovat 200, 400 ja 800 pistettä, joten hintahaarukka ulottuu reilusta parista eurosta liki 10 euroon. Liikevaihdosta 70 % jää pelin tekijälle. Aivan kaikkea julkiseen levitykseen ei kuitenkaan hyväksytä, sillä ennen julkaisua pelin on läpäistävä vertaisarviointi, jossa muut pelintekijät arvostelevat tuotoksen.
XNA-pelien myynti alkaa Xbox Live Community Games -palvelun avautuessa. Pohjois-Amerikassa ja "valikoiduissa Euroopan maissa" tämä tapahtuu syksyllä, mutta muualla palvelua joudutaan odottamaan hamaan tulevaisuuteen. Omien XNA-pelien tekemisen voi joka tapauksessa aloittaa jo nyt hakemalla työkalut Microsoftin sivuilta.
Suosittua tällä viikolla
Miksi luottaa Gamereactoriin
23
Julkaisua
Jokaisella oma toimitus ja omat arvosanat.
1998
Julkaissut vuodesta
Riippumattomassa omistuksessa koko ajan.
100%
Omakohtaista
Kirjoitettu pelin parissa vietetystä ajasta, ei koskaan lehdistömateriaalista.
1–10
Verkoston arvosana
Jokaisen julkaisun arvosana, keskiarvona ja näkyvissä.