Skip to main content
Gamereactor Uutiset
Uutiset

Nintendo valotti Wii U:n odotuksia

3DS:n kauppa ei käy odotetusti
Kimmo Pukkila 24 lokakuun 2012

Nintendo valotti ensi kertaa Wii U:n myyntiodotuksiaan tuoreimmassa osavuosikatsauksessaan. Yhtiö odottaa myyvänsä 5,5 miljoonaa Wii U -konsolia ensi maaliskuun loppuun mennessä. Määrä on 2-3 miljoonaa kappaletta alempi kuin mitä analyytikot ovat veikkailleet.

Verrattain maltilliset odotukset voivat kieliä odotettua vaisummasta ennakkokysynnästä. Toisaalta jarrua voi painaa myös valmistustahti. Jälkimmäisessä tapauksessa konsolit saattavat loppua jouluna kesken.

Nintendon puolen vuoden tulos painui 271 miljoonaa euroa pakkaselle. Tappiot ovat selvästi pienemmät kuin samaan aikaan vuosi sitten, mutta silti noin 30 % enemmän kuin yhtiö ennakoi.

Nintendo syytti odotettua huonommasta tuloksesta 3DS:n myyntiä ja jenin arvoa. Nintendo 3DS:ää myytiin puolessa vuodessa viisi miljoonaa kappaletta. Tämä nostaa konsolin kokonaismyynnin 22 miljoonaan.

Nintendo odottaa kiipeävänsä plussalle seuraavan puolivuotiskauden aikana, kun Wii U julkaistaan.

Koko profiili 7 887 julkaistua artikkelia
Miksi luottaa Gamereactoriin
23 Julkaisua Jokaisella oma toimitus ja omat arvosanat.
1998 Julkaissut vuodesta Riippumattomassa omistuksessa koko ajan.
100% Omakohtaista Kirjoitettu pelin parissa vietetystä ajasta, ei koskaan lehdistömateriaalista.
1–10 Verkoston arvosana Jokaisen julkaisun arvosana, keskiarvona ja näkyvissä.