Skip to main content
Gamereactor Uutiset
Uutiset

Nintendo aikoo edelleen saada WiiU.comin lakiteitse

Uutisoimme eilen, että Nintendo epäonnistui yrityksessään hankkia WiiU.com -osoitetta itselleen sen nykyisiltä omistajilta Maailman henkisen omaisuuden järjestöön vetoamalla. Vaikutti siltä, ettei Nintendo voi kuin taipua maksamaan osoitteen omistajille, mutta yhtiö onkin nyt kommentoinut, että…
Mika Sorvari 2 heinäkuun 2013

Näille miehille ei ruveta.

Uutisoimme eilen, että Nintendo epäonnistui yrityksessään hankkia WiiU.com -osoitetta itselleen sen nykyisiltä omistajilta Maailman henkisen omaisuuden järjestöön vetoamalla.

Vaikutti siltä, ettei Nintendo voi kuin taipua maksamaan osoitteen omistajille, mutta yhtiö onkin nyt kommentoinut, että Nintendolla on vahva historia oman aineettoman omaisuutensa puolustamisessa, ja että he edelleenkin käyvät lävitse mahdollisia lakiteitä osoitteen hankkimiseksi.

Nähtäväksi jää minkä oikeuden eteen Nintendo aikoo asian seuraavaksi viedä.

Koko profiili 9 376 julkaistua artikkelia
Miksi luottaa Gamereactoriin
23 Julkaisua Jokaisella oma toimitus ja omat arvosanat.
1998 Julkaissut vuodesta Riippumattomassa omistuksessa koko ajan.
100% Omakohtaista Kirjoitettu pelin parissa vietetystä ajasta, ei koskaan lehdistömateriaalista.
1–10 Verkoston arvosana Jokaisen julkaisun arvosana, keskiarvona ja näkyvissä.