Skip to main content
Gamereactor Uutiset
Uutiset

Tanssipelaamisen EM-turnaus 24.7.-27.7. Helsingissä

Tanssipelaamisen kahdeksannet Euroopan-mestaruuskilpailut järjestetään 24.7.-27.7. nuorten toimintakeskus Hapessa (Sörnäisten rantatie 31). Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun EM-kisat järjestetään Suomessa, ja niihin odotetaan osallistuvan noin parikymmentä lajin 19-30 -vuotiasta huippuedustajaa kymmenestä eri maasta. Viime vuonna…
Mika Sorvari 14 heinäkuun 2014

Tanssipelaamisen kahdeksannet Euroopan-mestaruuskilpailut järjestetään 24.7.-27.7. nuorten toimintakeskus Hapessa (Sörnäisten rantatie 31). Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun EM-kisat järjestetään Suomessa, ja niihin odotetaan osallistuvan noin parikymmentä lajin 19-30 -vuotiasta huippuedustajaa kymmenestä eri maasta.

Viime vuonna Amsterdamissa järjestetyissä EM-kilpailuissa Markus Kokkonen voitti miesten ja Mea Ekroos naisten sarjan kultaa. Nähtäväksi jää onko Suomi vahva myös kotikentällä.

Kilpailu koostuu kolmesta osakilpailusta: Single Low, jonka helpot tasot testaavat pelaajien tekniikkaa; Single High, joka vaikeiden askelkuvioiden takia vaatii kovaa kuntoa ja nopeutta sekä Double, jossa pelaajat mittelevät yhden alustan sijaan kahdella alustalla. Pelaaja, joka on kerännyt eniten pisteitä kaikista kolmesta osakilpailusta, voittaa Euroopan mestarin tittelin.

Kilpailuja voi seurata paikan päällä tai suorana ja selostettuna videolähetyksenä osoitteessa www.itg-ec.com.

Tapahtuman järjestää Suomen Tanssipelaajat ry yhteistyössä nuorisoasiainkeskuksen Pelitalon ja Suomen elektronisen urheilun liiton kanssa. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Suomessa tanssipelaaminen sai urheilustatuksen vuonna 2007.

Koko profiili 9 376 julkaistua artikkelia
Miksi luottaa Gamereactoriin
23 Julkaisua Jokaisella oma toimitus ja omat arvosanat.
1998 Julkaissut vuodesta Riippumattomassa omistuksessa koko ajan.
100% Omakohtaista Kirjoitettu pelin parissa vietetystä ajasta, ei koskaan lehdistömateriaalista.
1–10 Verkoston arvosana Jokaisen julkaisun arvosana, keskiarvona ja näkyvissä.