Skip to main content
Gamereactor Uutiset Rain of Reflections
Uutiset

Rain of Reflections on roolipeli synkästä tulevaisuudesta

Victor Lionhead perusti viime vuonna Tukholmaan oman pelistudion ja nyt julkistettiin yhtiön ensimmäinen indiepeli Rain of Reflections. Sitä kuvataan film noir -henkiseksi roolipeliksi, joka sijoittuu synkkään tulevaisuuteen. Pelissä on kolme päähenkilöä, mutta heistä tiedämme…
Leevi Rantala 23 tammikuun 2015

Victor Lionhead perusti viime vuonna Tukholmaan oman pelistudion ja nyt julkistettiin yhtiön ensimmäinen indiepeli Rain of Reflections. Sitä kuvataan film noir -henkiseksi roolipeliksi, joka sijoittuu synkkään tulevaisuuteen. Pelissä on kolme päähenkilöä, mutta heistä tiedämme ainoastaan sukupuolijakauman. Heistä kaksi on naisia ja yksi on mies.

Lehdistölle annetussa tiedotteessa peliä kuvattiin jouhevasti eteneväksi kokonaisuudeksi, joka ei sisällä täytekohtia tai taistelujen loputonta jauhamista. Väkivaltaisia kohtaamisia pelistä toki löytyy, mutta niiden kerrotaan kytkeytyvän kiinteästi tarinaan. Ne sisältävät myös omalaatuisen moraalia painottavan pelimekaniikan, jonka avulla taistelut voi ratkaista ampumisen lisäksi vaikka uhkailemalla tai keskustelemalla.

Rain of Reflectionsia kehitetään tällä hetkellä PC:lle Unity Enginen avulla. Konsoliversioita ei vielä vahvistettu, mutta niiden toteutusta mietitään edelleen. Pelin pitäisi tulla ulos ensi vuoden aikana.

Koko profiili 3 001 julkaistua artikkelia
Miksi luottaa Gamereactoriin
23 Julkaisua Jokaisella oma toimitus ja omat arvosanat.
1998 Julkaissut vuodesta Riippumattomassa omistuksessa koko ajan.
100% Omakohtaista Kirjoitettu pelin parissa vietetystä ajasta, ei koskaan lehdistömateriaalista.
1–10 Verkoston arvosana Jokaisen julkaisun arvosana, keskiarvona ja näkyvissä.