Pc-pelien kiristyviä kopiosuojausmenetelmiä on viime aikoina kritisoitu voimakkaasti, ja osa pelaajista väittää jopa mutkikkaiden menetelmien rohkaisevan piratismiin. Pelijätti Ubisoft on päättänyt haastaa puheet ja kokeilee, josko kopiosuojauksesta luopuminen todella vähentäisi piratismia. Yhtiön uusista pc-peleistä sekä Shaun White Snowboarding että Prince of Persia on tuotu kauppoihin ilman kopiosuojausta, joten ostaja pääsee pelaamaan pelejä ilman asennuskertojen rajoitteita tai tunkeilevia varmennusohjelmia. Mikäli piratismin todetaan vähentyvän, on mahdollista, että jatkossa useampi peli ilmestyisi suojaamattomana. Päinvastaisessa tapauksessa suojausmenetelmien kiristyminen jatkunee vastakin.
Uutiset
Ubilta rohkea aloite pc-peleihin
Kokeilee kopiosuojauksesta luopumista
Kimmo Pukkila
23 joulukuun 2008
Suosittua tällä viikolla
Miksi luottaa Gamereactoriin
23
Julkaisua
Jokaisella oma toimitus ja omat arvosanat.
1998
Julkaissut vuodesta
Riippumattomassa omistuksessa koko ajan.
100%
Omakohtaista
Kirjoitettu pelin parissa vietetystä ajasta, ei koskaan lehdistömateriaalista.
1–10
Verkoston arvosana
Jokaisen julkaisun arvosana, keskiarvona ja näkyvissä.