Skip to main content
Gamereactor Uutiset
Uutiset

Sony vahvisti uuden Playstation 4 -mallin olevan tulossa

Uudet konsolimalli Playstation 4:lle on ollut koko alkuvuoden kuumimpia huhuaiheita. Voimakkaampi "Playstation Neo tai 4K" on nyt kuitenkin viimein vahvistettu tärkeimmästä lähteestä eli Sonyltä itseltään. Sony Interactive Entertainmenin toimitusjohtaja Andrew House kertoi Financial Timesin…
Arttu Rajala 10 kesäkuun 2016

Uudet konsolimalli Playstation 4:lle on ollut koko alkuvuoden kuumimpia huhuaiheita. Voimakkaampi "Playstation Neo tai 4K" on nyt kuitenkin viimein vahvistettu tärkeimmästä lähteestä eli Sonyltä itseltään.

Sony Interactive Entertainmenin toimitusjohtaja Andrew House kertoi Financial Timesin haastattelussa, että yhtiö on kehittämässä parhaillaan "high-end" -teknologiaa hyväksikäyttävää PS4-mallia. Se on määrä olla hintavampi, mutta päivitetyn komponenttien ansiosta tehokkaampi.

Housen mukaan molempia malleja aiotaan myydä rinta rinnan läpi koko PS4:n lopun elinkaaren. Hän myös vakuutteli, että kaikki PS4-pelit toimivat molemmilla malleilla, mutta tarjolla saatetaan myös pelejä, jotka tukevat erityisesti uutta konsolimallia. Lisäksi kaikki Playstation VR on määrä toimia molemmilla malleilla.

Tietoa hinnasta tai julkaisuajasta ei kuitenkaan vielä edes vihjailtu. Harmittavasti uutta Playstation 4 -mallia ei myöskään nähdä vielä E3-messuilla, vaan kaikki viittaa paljastuksen tapahtuvan aikaisintaan syksyllä Paris Games Weekissä tai seuraavassa Playstation Experience -tapahtumassa.

Koko profiili 6 175 julkaistua artikkelia
Miksi luottaa Gamereactoriin
23 Julkaisua Jokaisella oma toimitus ja omat arvosanat.
1998 Julkaissut vuodesta Riippumattomassa omistuksessa koko ajan.
100% Omakohtaista Kirjoitettu pelin parissa vietetystä ajasta, ei koskaan lehdistömateriaalista.
1–10 Verkoston arvosana Jokaisen julkaisun arvosana, keskiarvona ja näkyvissä.