Voisi kuvitella, että uuden pelin lähestyessä ihmiset olisivat kiinnostuneita esimerkiksi pelattavuudesta, animaatioista ja sen sellaisista. Sen sijaan Insomniac Gamesin sähköpostit ovat täyttyneet kysymyksistä siitä, millaisia pukuja tuoreeseen Spider-Man -peliin saadaan käyttöön. Ilmeisesti kyseiset puvut ovat elintärkeitä täydellistä Hämähäkkimies-kokemusta varten. Toivottavasti pelin ennakkoon tilanneet ovat kyseisiä pukufaneja, sillä hyvissä ajoin tilauksensa sisään pistäneet saavat peliin peräti kolme eri pukua yksinoikeudella.
Punk Spider-Man ja Iron Spider olivat näytillä jo aiemmin ennen viime yön San Diegon Comic-Conia. Molemmat puvut ovat osa hämiksen kaanonia, joten on mukava nähdä, että kolmas puku on jotain aivan uutta. Palkittu sarjakuvataiteilija Adi Granovin kynä on piirtänyt peliä varten alapuolella nähtävän Velocity-puvun. Syyskuussa pääsemme viimein testaamaan tätäkin pukua käytännössä.
