Skip to main content
Gamereactor Uutiset Star Wars Outlaws
Uutiset

Huhun mukaan Star Wars Outlaws on yltänyt miljoonamyynteihin

Miljoonan yli päästiin kuukaudessa, mutta kuitenkin odotuksien alapuolella ollaan.
Markus Hirsilä 1 lokakuun 2024

Ubisoft on tiedottanut jo aiemmin, ettei Star Wars Outlaws ole myynyt odotetusti. Lisäksi Massive Entertainment on ilmaissut pettymyksensä odotettua alhaisemmille arvosanoille.

Varsinaisia lukuja ei ole kerrottu, mutta Insider Gamingin huhuilun mukaan miljoonan myydyn kappaleen yli päästiin kuukaudessa. Vertailun vuoksi viime vuonna Ubisoftin Assassin's Creed Mirage myi viisi miljoonaa kappaletta kolmessa kuukaudessa.

Gamereactorin arvion Star Wars Outlawsista voi lukea täältä.

Koko profiili 51 732 julkaistua artikkelia
Miksi luottaa Gamereactoriin
23 Julkaisua Jokaisella oma toimitus ja omat arvosanat.
1998 Julkaissut vuodesta Riippumattomassa omistuksessa koko ajan.
100% Omakohtaista Kirjoitettu pelin parissa vietetystä ajasta, ei koskaan lehdistömateriaalista.
1–10 Verkoston arvosana Jokaisen julkaisun arvosana, keskiarvona ja näkyvissä.