All Points Bulletinin jatkosuunnitelmista on paljastunut lisätietoa. Pelin oikeudet hankkinut GamersFirst kertoo IGN:lle, että nettirymistelyä ollaan muuttamassa "todelliseksi ilmaiseksi pelattavaksi peliksi". Liiketoimintamallin muutoksen odotetaan valmistuvan aikaisintaan ensi kesänä. Pelin uudelleenjulkaisu ajoittuu IGN:n mukaan vuoden 2011 jälkimmäiselle puoliskolle. Poliisien ja roistojen kamppailua avoimessa kaupunkiympäristössä kuvaava APB kaatui loppukesästä kehittäjänsä Realtime Worldsin konkurssiin.
Uutiset
APB palaa ilmaisena ensi vuonna
Uudelleenjulkaisuun vierähtää tovi
Kimmo Pukkila
16 marraskuun 2010
Pelin tiedot
APB Reloaded
Pelityyppi
Action
Kehittäjä
Reloaded Games
Julkaisija
Deep Silver
Julkaisupäivä
2 heinäkuun 2010
Alustat
PC
PS4
Xbox One
Suosittua tällä viikolla
Miksi luottaa Gamereactoriin
23
Julkaisua
Jokaisella oma toimitus ja omat arvosanat.
1998
Julkaissut vuodesta
Riippumattomassa omistuksessa koko ajan.
100%
Omakohtaista
Kirjoitettu pelin parissa vietetystä ajasta, ei koskaan lehdistömateriaalista.
1–10
Verkoston arvosana
Jokaisen julkaisun arvosana, keskiarvona ja näkyvissä.