Skip to main content
Gamereactor Uutiset The Banner Saga 2
Uutiset

Banner Saga 2:n luvataan saapuvan konsoleille pian PC-version jälkeen

Gamereactorille antamassaan haastattelussa Stoic Gamesilla työskentelevä John Watson paljastaa muutamia mielenkiintoisia seikkoja firman seuraavan roolipelin The Banner Saga 2:n kehityksestä. Se nähdään PC:llä, PS4:llä ja Xbox Onella joskus vuoden 2016 alkupuoliskolla. "Olemme sisällön osalta…
Leevi Rantala 29 joulukuun 2015

Gamereactorille antamassaan haastattelussa Stoic Gamesilla työskentelevä John Watson paljastaa muutamia mielenkiintoisia seikkoja firman seuraavan roolipelin The Banner Saga 2:n kehityksestä. Se nähdään PC:llä, PS4:llä ja Xbox Onella joskus vuoden 2016 alkupuoliskolla.

"Olemme sisällön osalta lähes valmiita, eli pelin voi jo läpäistä kokonaisuudessaan. Kaikki suuremmat juonikuviot ovat kasassa", Watson kertoo. "Muutaman viikon sisällä varmistamme, että musiikit ovat myös oikeissa kohdissaan, alkavat oikeaan aikaan ja niin edelleen."

Studio ei keskity ainoastaan The Banner Sagan jatko-osaan, sillä alkuperäinen peli nähdään PS4:llä ja Xbox Onella 26. tammikuuta. Watsonin mukaan ne ovat juuri saaneet vihreän Sonyn ja Microsoftin laadunvalvonnoilta sen julkaisemiseksi. Tämä tarkoittaa sitä, että he ovat voineet siirtyä työstämään konsoliversioita myös jatko-osalle. Tavoitteena on puskea se ulos PS4:llä ja Xbox Onella hieman PC-version julkaisun jälkeen.

Koko profiili 3 001 julkaistua artikkelia
Miksi luottaa Gamereactoriin
23 Julkaisua Jokaisella oma toimitus ja omat arvosanat.
1998 Julkaissut vuodesta Riippumattomassa omistuksessa koko ajan.
100% Omakohtaista Kirjoitettu pelin parissa vietetystä ajasta, ei koskaan lehdistömateriaalista.
1–10 Verkoston arvosana Jokaisen julkaisun arvosana, keskiarvona ja näkyvissä.