Skip to main content
Gamereactor Uutiset
Uutiset

Creed 3 lykkääntyi vuoteen 2023

Maaliskuulle asti
Markus Hirsilä 29 heinäkuun 2022

Kiitokset, Variety

Elokuvien ensi-iltojen lykkääntyminen on muuttunut uudeksi normaaliksi koronaviruksen jylläyksen jälkeisessä maailmassa, ja samalla linjalla jatketaan edelleen.

Ohjaaja ja pääosassa nähtävä Michael B. Jordan on kertonut, että Creed 3 on lykätty aina marraskuun lopusta 2022 kevääseen eli maaliskuun alkuun 2023 saakka. Leffa tulee olemaan merkittävä siksi, että kyseessä on ensimmäinen Rocky-elokuva ilman Sylvester Stallonea.

Koko profiili 51 732 julkaistua artikkelia
Miksi luottaa Gamereactoriin
23 Julkaisua Jokaisella oma toimitus ja omat arvosanat.
1998 Julkaissut vuodesta Riippumattomassa omistuksessa koko ajan.
100% Omakohtaista Kirjoitettu pelin parissa vietetystä ajasta, ei koskaan lehdistömateriaalista.
1–10 Verkoston arvosana Jokaisen julkaisun arvosana, keskiarvona ja näkyvissä.