Dragon's Dogma 2 tekee paljon oikein

Dragon's Dogman päänäyttämönä toimii kaukainen kuningaskunta, joka on ollut jo kauan lohikäärmeen valitsema hallitsija, jota kutsutaan nimellä Arisen. Nimi tarkoittaa henkiin herännyttä, jolle Pawn-soturit ovat uskollisia. Valtaistuimella istuu kuitenkin hirmuhallitsija, jota vastustavat paiskataan tylysti vankityrmään raatamaan. Vankien joukosta matkansa aloittaa myös seikkailun päähenkilö, jolle annetaan neljä hahmoluokkaa valittavaksi sekä valtava työkalupakki ulkoisten ominaisuuksien yksilöimiseksi. Valehtelematta käytin toista tuntia vertailuun ja harkintaan ennen viimeistelyä kuin kyseessä olisi Oscar-gaalaan suuntaava elokuvamaailman supertähti.

Ohjaus tuntuu tutulta heti alkuun, mutta laitan varmuuden vuoksi kattavat opastukset päälle nopeuttaakseni pelin ytimeen pääsemistä. Tämä osoittautuu hyväksi valinnaksi, sillä ruutuun pompahtavat tekstiruudut eivät häiritse peliä liikaa, ja ne antavat hyviä vinkkejä. Yksi ristiriitainen asia pitää kuitenkin mainita heti kärkeen: peli on kuvankaunis ja hahmot näyttävät upean yksityiskohtaisilta, mutta Playstation 5 ei pyöritä uutukaista kuin 30 fps voimin, ja pahimmillaan jopa sen alle, vaikkakin hetkellisesti. Ihmettelenkin suuresti, miksi asetuksissa ei ole Performance-vaihtoehtoa muiden näyttävien julkaisujen tapaan, jolloin ulkoasusta tinkimällä saisi suorituskykyisemmän pelitilan käyttöön.

Taivalta ei tarvitse taittaa yksin, sillä Arisen saa mukaansa jo alkumetreillä hahmonluontivaiheessa luomansa uskollisen apurin, jonka lisäksi tiimiin mahtuu kaksi lisätaistelijaa. Halukkaita onkin sitten tarjolla enemmän kuin tarpeeksi, sillä jo ensimmäisessä keskittymässä useat seikkailijat marssivat yksi kerrallaan Arisenin eteen tarjoamaan palveluksiaan. On suorastaan hupaisaa, miten jokainen heistä mainostaa heti kättelyssä parhaita puoliaan kuin työhaastattelussa usein kuullun kysymyksen kohdalla: "Kerro, miksi meidän pitäisi palkata juuri sinut?".

Mukana kulkevat seikkailijat ovat iso osa peliä etenkin taistelutilanteissa, mutta samalla tekoälyn ulkokuoren alla he käyttäytyvät valtaosin kuin oikeat ihmiset. Aivan yhtä syvälliseen kokemukseen ei päästä kuin esimerkiksi viime vuoden parhaimmistoon kuuluneessa Baldur's Gate III:ssa, mutta voi sanoa, että yksinäisiä hetkiä ei ole. Apureiden jututtaminen ja kuunteleminen eri tilanteissa kannattaa, sillä tällöin saattaa paljastua esimerkiksi asioita, joita ne arvostavat tai mistä he saattavat jopa suuttua. Tiivistettynä voi todeta maailman olevan valintoja täynnä ja yhden kiven kääntämisellä voi olla kauaskantoisia vaikutuksia. Tämä on yksi kiehtovimmista asioista Dragon's Dogma 2:ssa, mikäli vain muistaa niin sanottujen isompien solmukohtien valinnat.

Eniten olen nauttinut mahdollisuudesta seikkailla vapaasti maailmassa, sillä löysin itseni hämmästyttävän usein tilanteesta, jossa vain menin nenän osoittamiin suuntiin. Samanlaista samoilua harrastin aikoinaan The Elder Scrolls V: Skyrim -pelissä, jossa seikkailut käytännössä tulivat oman hahmon luokse kartan kiintopisteitä kohti mentäessä. Dragon's Dogma 2:ssa kartta on oletettavasti tarkoituksella hieman ylimalkainen, eikä esimerkiksi tehtävien tarkkoja kiintopisteitä ole - korkeintaan karttaan piirtyy suuntaa antava alue. Kiehtovinta on seurata eteen avautuvia polkuja kohti tuntematonta. Toisinaan olen kuitenkin törmännyt tilanteeseen, missä tiimissä oleva seikkailija on hihkaissut voivansa ilmoittaa tarkempaa tietoa tutkittavana olevasta alueesta. Tällöin ei tarvitse kuin juosta kyseisen apurin perässä ja antaa tämän johdattaa perille.

Yksi julkaisun tärkeimmistä ominaisuuksista liittyy aikaan, sillä yksi vuorokausi kattaa reaaliajassa noin 50 minuutin mittaisen jakson. Ajalla on eniten merkitystä aktivoitujen tehtävien osalta, sillä esimerkiksi vaarassa oleva kyläläinen tai tietyn esineen löytäminen ajoissa ei odota loputtomiin. Tehtävät tuomitaan tylysti epäonnistuneiksi, mikäli apu saapuu liian myöhään. Avoimen maailman roolipeleille tyypillisesti aktiivisena olevia tehtäviä voi olla useita, mutta tässä siitä rangaistaan ehkä turhankin kovakouraisesti. Tallennuksilla ei ole myöskään mahdollista kikkailla, sillä vaikka peli antaa tallennusmahdollisuuden milloin vain, on paikkoja vain yksi. Myös pikamatkustuksen mahdollistavien esineiden harvinaisuus häiritsee joskus, sillä niitä löytää vain harvoin. Eniten moinen pännii kuitenkin silloin, kun onnistunut tehtävä pitää käydä kuittaamassa tehdyksi, ja ainoa mahdollisuus on ravata jalkapatikassa samaan paikkaan, mistä toimeksianto saatiin.

Teknisellä puolella jo mainitun ruudunpäivityksen lisäksi olen törmännyt muutaman kerran tilanteisiin, joissa yksi seikkailijoistani on jäänyt jumiin. Yhdessä kohdassa päätin liukua vuorelta alas löytämääni luiskaa pitkin, mutta vain kolme neljästä osasi seurata perässä, enkä löytänyt pimeydessä takaisin samaan paikkaan. Kaikeksi onneksi tämä oli otettu huomioon, sillä edettyäni riittävän kauas tiimin neljäs jäsen ilmestyi muiden mukaan. Edeltävää enemmän harmia aiheutui tilanteessa, kun ryhmäni yksi vahvimmista seikkailijoista katosi yhtäkkiä, enkä löytänyt häntä enää. Uusi apuri löytyi toki heti seuraavasta kylästä, mutta tämä oli vain tason 2 märkäkorva, kun muut olivat jo huomattavasti kokeneempia.

Eniten hammastenkiristystä aiheutti kuitenkin öinen hetki, jolloin törmäsin vahvaan hiisilaumaan. Peli päätti tehdä tallennuksen keskelle taistelua, jolloin jouduin turhauttavan monta kertaa lataamaan saman tilanteen ja toivomaan, että jo valmiiksi runneltu Arisen selviää hengissä päälle rynnivän hiisisoturin iskusta. Ratkaisevaa oli antaa Pawneille käsky suojata minua, jolloin pystyin vetäytymään kauemmas parantaakseni maagiani. Myös apurit saivat runtua ja kaatuivat useasti, mutta monen yrityksen jälkeen onnistuin. Turhautuminen jäi silti päällimmäiseksi tunteeksi. Yleisesti ottaen taistelut ovat kuitenkin toimivia, vaikka ne pohjautuvatkin pääasiassa eri hyökkäysten valitsemiseen, Pawnien käskyttämiseen, oikeaan sijoittumiseen ja ympäristön hyödyntämiseen.

Kokonaisuutena Dragon's Dogma 2 osaa olla viihdyttävä. Sen edeltäjään nähden moninkertaiseksi paisuneessa avoimessa maailmassa on valtavasti tekemistä, ja hankalissa kohdissa voi palkata muiden pelaajien kehittämiä Pawneja avuksi tiimiin. Aivan kaikki ei kuitenkaan ole kohdallaan, mikäli pää- ja sivutehtävien tekeminen jää varjoon vapaan tutkimisen rinnalla, jolloin aika ja velvoitteet eivät ole rasitteena. Sain kuitenkin pelistä enemmän irti, kun ryhdyin ottamaan kuvia olennaisista alueista karttoineen ja pidinpä jopa pientä muistilappua vieressä, etten unohtaisi tärkeitä yksityiskohtia saadakseni mahdollisimman paljon onnistumisia aikarajan puitteissa. Haluan mainita tämän pienen seikan sen vuoksi, että uutukainen sisältää juuri sitä vetovoimaa, joka saa panostamaan siihen vielä hieman lisää. Ennen kaikkea juuri ne viihdyttävimmät asiat saavat palaamaan fantasiamaailman pariin sen virheistä huolimatta. Se on aina hyvän pelin merkki.