It Takes Two

Gamereactorin aiemman arvion voi lukea täältä ja täältä.

Aikaisemmin elokuvissa vaikuttanut Josef Fares kiinnitti huomioni varsin erilaisella moninpelillään A Way Out (Hazelight, 2018) muutama vuosi sitten. Nyt miehen pelipulju on työstänyt uuden seikkailupelin ja vaikka aihe onkin täysin erilainen aikaisempaan verrattuna, on kokemus rakennettu taas täysin tiimityöskentelyn ympärille.

It Takes Two:n ydinidea tehdä töitä avioliiton eteen on varsin omaperäinen. Peli onnistuu liittämään yhteistyön merkitystä selviytymiseen konkreettisesti, ja tekemään kokonaisuudesta vauhdikkaan seikkailun. Harmi kyllä, pelin tunnelma ontuu ja yleinen rakenne kärsii epäselvästä ulosannistaan ja ristiriitaisesta sisällöstään. Peli tasapainoilee lapsille suunnatun suloisen ilmeen ja vanhemmille tarkoitetun raa'an sisällön parissa lisäten vauhtia aikuismaisesta dialogista. Siinä missä peli ohittaa mahdollisuuden vakavan aiheen rakentavaan käsittelyyn, hahmoja seivästetään nauloilla, silmiä imetään irti päästä ja hahmot riitelevät tilanteeseen nähden täysin triviaaleista asioista naiivin yksiulotteisesti. Myös eroavan pariskunnan vastakkainasettelu kilpahengessä ei tunnu hupaisista pikkupeleistä huolimatta oikein istuvan kokonaisuuteen. Siinä missä pienet bonuspelit olisivat toimineet esimerkiksi hahmojen yhteisten kivojen muistojen aktivoijina, pelin eroa tekevä pariskunta ainoastaan ilkkuu toisilleen voittaessaan.

Huolimatta heikon ohjauksen ja epäselvän käsikirjoituksen pohjalta tehdyistä ratkaisuista, jotka lähinnä nojaavat vanhoillisiin malleihin ja puhki kulutettuihin kliseisiin, It Takes Two:n parissa viihtyy ärsyttävän hyvin. Pelin voimavarat kumpuavat monipuolisesta ja laadukkaasta pelattavasta sisällöstä. Tarkasti ohjaukseen reagoivat hahmot taipuvat tyypillisillä, muutaman napin tasoloikkatoiminnoillaan varsin monipuoliseen menoon. Kiitos mielikuvituksellisen kenttäsuunnittelun ja rikkaan pelillisen sisällön pelaaja pääsee osaksi muun muassa spinnereillä lentelyä, räjähtävän aineen ammuskelua, raiteilla skeittailua, piraattilaivalla seilailua ja köysillä flengailua.

Toiminnalliset osuudet ovat tiukasti kiinni kevyessä pulmailussa, jonka avain on aina yhteistyö. Pulmat ovat juuri sopivan helppoja, jotta pelin tempo pysyy positiivisen vauhdikkaana. Tätä positiivista menoa tukevat myös hahmojen loppumattomat elämät. Peli kun saattaa iskeä muutamissa pomotaistoissa haastetta mahdollisesti vähemmän pelikokemusta keränneelle pelikaverille. Parasta kuitenkin on, että raikkaan monipuolista ja jännän mielikuvituksellista menoa riittää tuntikausiksi, eikä laatu tunnu notkahtavan hetkeksikään, vaikka teemat ja tapahtumat vaihtuvat tiuhaan.

It Takes Two näyttää oikein miellyttävältä silmälle. Lämpimän värikkäät maailmat oikein hehkuvat satumaista tunnelmaa. Peli on täynnä toinen toistaan herkullisempia yksityiskohtia, joiden avulla maailman tarkastelu ruohonjuuritasolta tuntuu varsin uskottavalta ja vaikuttavalta. Runsaista efektien käytöistä ja suurista sekä monipuolisista kentistä huolimatta peli rullaa Playstation 4 Pro:lla sujuvasti. Latauksia joutuu tosin odottamaan hieman pidempään kuin mitä haluaisi.

Pelin äänipuoli ei ole yhtä onnistunut kuin graafinen ilme. Itse ääniefekteissä ei ongelmaa ole, mutta geneerisyydellään ne eivät herätä mielipidettä suuntaan tai toiseen. Ongelma on ääninäyttely, mikä on tarinan takia isossa osassa. Näyttelijät vetävät puheensa todella väkinäisesti ja tunteettomasti, jolloin keskustelut välittyvät varsin epäuskottavina ja amatöörimäisinä. Erityismaininta ärsyttävyydestä menee pelin puhuvalle kirjahahmolle. Dr. Hakim -niminen kirja puhuu nimestään huolimatta englantia tekotaiteellisella Meksikon aksentilla, ja on jauhamisessaan niin rasittava, että jopa pelattavat hahmot mainitsevat asiasta toistuvasti.

It Takes Two jättää ristiriitaisen tunnelman. Varsinkin kotisohvalta käsin yhdessä pelaaminen on todella hauskaa. Miellyttävien pulmien ratkominen ja vauhdikas seikkailu pitävät pelin ääressä helposti tuntikaupalla ja mielikuvitukselliset maailmat ja näyttävä graafinen ilme todella nostattavat tunnelmaa. Toisaalta epäselvä ulosanti, ärsyttävät hahmot, väkinäinen ääninäyttely ja yksiulotteinen sekä turhan väkivaltainen käsikirjoitus vesittävät hyvää ideaa. Pelissä olisi kaikki potentiaali todelliseen klassikkoon, mutta tällä ohjauksella se joutuu tyytymään vain ihan mukiin menevän yhteistyöpelin titteliin. Sääli.