Neon Blood tuntuu klassiselta dekkariseikkailulta

ChaoticBrain Studiosin Neon Blood -pelin esittelyvideo sai minut kiinnostumaan välittömästi pikseligrafiikkansa ja scifielementtiensä ansiosta. Ja vaikka video antaakin pelistä vauhdikkaamman kuvan kuin mitä todellisuudessa on tarjolla, on futuristisessa film noir -tunnelmoinnissa kuitenkin jotain kiehtovaa.

Axel McCoin on aikoinaan ollut Blind Cityn parhaita etsiviä. Miehellä ei ole tällaisesta muistikuvaa, sillä hän kärsii pahoista muistiongelmista ja jatkuvasta migreenistä. Ongelmiaan huumeisiin hautaavalla McCoinilla ei kuitenkaan ole jäljellä muuta kuin työ. Murhan selvittely vie etsivän syvälle rappioituneen kaupungin syövereihin, josta alkaa selvitä yllättäviä yhteyksiä aina kaupunkia johtavia tahoja sekä Axelia itseään myöten.

Neon Blood on tarinavetoinen yhdistelmä dekkarointia ja roolipelimäistä taistelua. Iso osa pelistä menee puhekuplakeskusteluissa eri hahmojen kanssa. Onneksi keskustelut osataan pitää lyhyinä, jottei pelin virtaus pääse täysin rampautumaan. Keskustelut sisältävät nokkelaa kuittailua, syvällisempää pohdintaa maailman menosta ja faktaa, mikä auttaa hahmottamaan tapahtumia ja selvittämään tietä eteenpäin. Pelikokemusta rikastetaan pienimuotoisella tutkimustyöllä ympäristöihin ja sieltä löytyviin asioihin sekä taisteluilla. Kokonaisuus muistuttaa rytmitykseltään ja tyylittelyltään vahvasti entisaikojen osoita ja klikkaa -seikkailuista, vaikka mekaniikat ovatkin erilaiset.

Pelissä seikkaillaan sivunäkymästä kolmiulotteisesti rakennetuissa ympäristöissä. Hahmoa voi liikutella vapaasti rajoitetuissa tiloissa, jotka yleensä ovat kadunpätkiä tai rakennusten sisätiloja. McCoin voi myös juosta käskystä, mutta muuten toiminnallisuudet rajoittuvat yleiseen aktivointikäskyyn, millä muun muassa aloitetaan keskusteluja tai luetaan lehtileikkeitä, sekä ympäristön skannailutoimintaan, jolla voi löytää tarvittavia vihjeitä etenemiseen. Minimalistiset toiminnot pitävät tilanteet varsin lyhyinä, ja peli luottaakin siihen, että pelaaja käy läpi keskusteluja kaikkien mahdollisten hahmojen kanssa pidentääkseen ja syventääkseen pelikokemustaan.

Taistelut ovat vuoropohjaista strategiointia sivunäkymästä klassisten roolipelien tapaan. Taistelijat asetetaan vastakkain ja vuorollaan pelaaja voi valita muutamista eri toiminnallisuuksista, mikä olisi paras viemään taistelun voittoon. Hahmolla voi tehdä normaalin hyökkäyksen, jolloin peli arpoo hyökkäyksen onnistumisen ja aiheutetun vahingon iskulle. Hahmolla on erikoisominaisuuksia, kuten erillinen pääosuma isomman vahingon antamiseksi tai omien energioiden lataustoiminto. Erikoisominaisuuksia saa lisää pelin edetessä, mikä muuttaa taistelua entistä monipuolisemmaksi. Pelaaja voi myös tehdä väistöliikkeen tai käyttää saamiaan tavaroita kuten savukranaatteja. Jokainen toiminto syö oman vuoron, jonka jälkeen on vastustajan vuoro suorittaa oma hyökkäyksensä. Pelaajan pitää siis seurata omaa ja vastustajansa energiaa ja löytää sopivat toiminnallisuudet, jotta vastustajalta loppuu energiat ennen omia. Vaikka sattumanvaraisuus hyökkäyksissä antaa taistelulle jännitystä, on kokonaisuus kuitenkin hieman yksiulotteinen. Niin sanotuissa pomotaistoissa taistelun päätteeksi saattaa aktivoitua vielä erillinen QTE-toiminnallisuus, mikä yllättävyydellään ja näyttävyydellään piristää menoa.

Neon Bloodin yksi isoimmista vetovoimista on sen persoonallinen ilme. Upean värikkäät ja yksityiskohtaisesti tyylitellyt kolmiulotteiset alueet ihastuttavat neonvalojen hehkullaan ja dystooppisella maailmankuvallaan, mutta jäävät todella kaipaamaan HDR-tukea. Käänne tulee maailman hahmoista, jotka on tehty retrohenkisesti pikseligrafiikalla. Mainiot pikselihahmot yksinkertaisine animaatioineen istuvat kiehtovasti kolmiulotteiseen maailmaan kameran seuratessa liikkeitä rennosti pienessä kulmassa paljastaen hahmojen kaksiulotteisuuden. Pelin omaperäinen tyylittely on jotain, mihin en ole aikaisemmin törmännyt, mutta huomaan olevani siitä varsin ihastuksissani. Soppaan heitetään vielä erillisiä välianimaatioita, jotka on toteutettu todella näyttävillä piirrosanimaatioilla, ja joiden laatu menisi suoraan animaatioelokuvasta. Tämä ennennäkemätön komeus pyörii ongelmitta Playstation 5:llä, eikä latauksista tarvitse välittää.

Äänimaailma Neon Bloodissa on ilmeeseen sopiva mutta huomattavasti visuaalisuutta maltillisempaa. Ääninäyttelyä peliin ei ole lisätty, joten puhekuplatekstin sanat ilmestyvät yksitellen piippailujen saattamina kuin klassisissa RPG-peleissä konsanaan. Piippailu itsessään on sopivan futuristinen istumaan pelin teemaan, mutta sen jatkuva kuuleminen alkaa tökkimään. Piippaus on myös säädetty luonnottoman kovalle äänissä, eikä asetusta pääse säätämään kesken pelin, vaan jokaista säätöä varten pitää aina palata takaisin päävalikoihin. Ääniefektit jäävät muuten yksittäisten toimintojen tasolle, joista niistäkin suurin osa tulee taisteluissa, joten pelin äänimaailma nojaa pitkälti musiikkiin. Musiikki sentään on mainiota synthwave -tunnelmointia, jonka avoimet soinnut ja elektroniset rummuttelut luovat uskottavaa ja kaihomielistä tulevaisuuden kuvaa neonvaloihin hukkuvalle film noir -fiilistelylle.

Neon Blood sulauttaa yhteen klassista roolipeliä ja dekkarihenkistä tutkiskelua rappion partaalla olevassa futuristisessa miljöössä. Panokset ovat olleet persoonallisen visuaalisen ilmeen luonnissa ja tässä tekijät ovat onnistuneet mainiosti. Tarina on mielenkiintoinen mutta omaperäisyyttä ei ole mukana kovinkaan paljoa, eikä hahmoihin ennätä saada tunnesidettä kunnolla, kun loppu tulee liian hätäisesti jo neljässä tunnissa. Keskusteluiden lukemiseen nojaava peli yrittää parhaansa pitää menon sujuvana lyhyinä puheineen mutta ymmärrän, että monille peli tuntuu liian hitaalta tästä huolimatta. Taistelut tuntuvat hieman kevytkenkäisiltä ja kohenisivat monipuolisemmasta vuorovaikutuksesta pelaajan kanssa. Lopputulos on mielenkiintoinen yhdistelmä tyylilajeja ja tekniikoita, joilla ei vielä massiivista hittiä saada aikaiseksi, mutta potentiaali on kyllä nähtävissä.