Paper Mario: The Thousand Year Door, antoisa aarrejahti viihdyttää edelleen

Nintendon punanuttuinen Mario-putkimies on komeine viiksineen tähdittänyt jos jonkinlaista tasoloikkaseikkailua Sienivaltakunnassa unohtamatta sivu-uria eri urheilulajien ja kilpa-ajojen parissa. Lajityyppien raja-aidat ovat ryskyneet rikki Marion päällään hajottamien tiiliruutujen tavoin, kun Nintendon hurtti pelihuumori on taipunut myös roolipelien puolelle.

Squaren ja Nintendon yhteistyönä syntynyt Super Mario RPG: Legend of the Seven Stars (1996) päästi Marion ja kumppanit pelastamaan Sienivaltakuntaa isometrisestä vinkkelistä vuoropohjainen taistelu kerrallaan. Marraskuussa 2023 Switchille ilmestynyt, ytimekkäästi nimetty Super Mario RPG -uudelleenjulkaisu osoitti kyseisen roolipeliklassikon kestäneen aikaa mainiosti, eikä Nintendo ole jättänyt menneiden hittien kaivelua sikseen.

Paperinohuita Mario-hahmoja ja sarjakuvamaisempaa ulkoasua hyödyntänyt Paper Mario -roolipelisarja (2000-) pääsi vuosituhannen vaihteessa vauhtiin seitsemän tähden legendan saavutusten ja menestyksen myötä. Sarjan toinen osa Paper Mario: The Thousand-Year Door (2004) herättää monen Gamecube-roolipelaajan mielissä edelleen lämpimiä muistoja.

Intelligent Systems -pelitalon käsissä syntynyt klassikkopeli on jäänyt monien Paper Mario -fanien mielessä sarjan huippukohdaksi, ja uudelleenrasvattu The Thousand-Year Door -julkaisu Switchille on ollut pitkään pelaajien toiveissa. Toukokuussa 2024 pitkä odotus ja mankuminen ovat vihdoinkin tuottamassa tulosta, kun pidetty Paper Mario -klassikko laskeutuu Switchille. Samalla omaleimainen ja persoonallinen putkimiehen roolipelisarja pääsee takaisin parrasvaloihin, sillä edellisestä ihka uudesta Paper Mario: The Origami King -seikkailusta (2020) on kulunut aikaa jo useampi vuosi.

Näin jälkikäteen arvioiden The Thousand-Year Door on tuonut Mario-roolipelikaavaan varsin rohkeasti omanlaistaan rentoa seikkailufiilistä ja huumoria verrattuna Super Mario RPG -seikkailuun, joka puolestaan löi hauskalla hahmokatraalla varustettua ja Square-sapluunaan sopivaa maailmanpelastuskuvastoa yhteen. The Thousand-Year Door taasen käynnistyy Rogueport-rämpsänkylästä nostamalla levottomine vitseineen ja rosvohahmoineen ovelasti putkimiehen lakkia Monkey Island -merirosvoseikkailuiden (1990-) suuntaan.

Rogueportin alle piilotetun tuhatvuotisen uksen takana on huikea aarre, johon pääsee käsiksi tökkäämällä voimatähtiä oveen. Tähdet tietenkin tuikkivat Rogueportia ympäröivien maisemien vaarallisimmissa ja omalaatuisimmissa kohteissa. Marion ja Peachin luotsaama aarrejahti ei ole lainkaan yksinkertainen reissu, sillä vanavedessä vaanivat muut aarrejahtaajat pitävät putkimiehen kavereineen varpaillaan.

Uudet hahmot Goombella-goombaa myöten ovat hauskoja tyyppejä, mutta eivät aivan nouse yhtä kiinnostaviksi kuin edellä mainitun Super Mario RPG:n sankarit ja konnat. Sarjakuvamaisiksi tyylitellyt hahmot tuovat mieleen pikemminkin Warioware-pelisarjan (2003-) meiningin ja sarjakuvataiteilija Jukka Tilsan teosten lapsekkaan letkeän tyylin. Switch-versio lyö paperia ja pahveja jäljittelevään maailmaan ja hahmoihin juuri sopivan määrän pintakiiltoa ja muita tehosteita, ja tämän päivän The Thousand-Year Door näyttää hahmojen paksujen ääriviivojen avulla selkeältä ja komealta tuttavuudelta niin Switchin näytöllä kuin televisiossakin.

Sinänsä lineaariset kentät ja luolastot ovat yksinkertaisesta kaksiulotteisesta ulkoasustaan huolimatta täynnä löydettävää ja tutkittavaa. Pelaaja voi liikuttaa ohjattavaa hahmoa syvyyssuunnassa, ja Marion puunuijan humautuksella pelaaja ravistelee esiin paperisissa pensaissa ja puiden latvoissa jemmassa olevia aarteita. Seikkailun edetessä Mario oppii muuttumaan paperinohueksi lennokiksi, jonka avulla lennähdys aiemmin saavuttamattomille alueille onnistuu unohtamatta kikkaa, jolla liuskamaisen ohut Mario voi livahtaa talojen ja ohuiden kujien muodostamiin rakoihin.

Paperinen pelimaailma tuntuu olevan kiintoisasti täynnä tutkittavaa ja sydämellisyyttä, vaikka taas toisaalta sittemmin ilmestyneet Paper Mario -seikkailut Super Paper Mario (2007) ulottuvuuksienvälisellä kikkailullaan ovat lisänneet jippoja ja koukkuja seikkailuun. Paperivoimilla höystetty Mario-meininki vuodelta 2004 toimii oikein hyvin niin seikkailujen kuin taistelunkin osalta, vaikka tuntuukin siltä, että myöhemmin julkaistut jatko-osat ovat entisestään parantaneet ja virkistäneet Paper Mario -konseptia niin seikkailemisen kuin taistojen osalta.

The Thousand-Year Doorin näyttävä paperinukkemaailma pahvikulisseineen pääsee hauskalla tavalla esiin taistojen vuoropohjaisessa tuoksinassa. Super Mario RPG:n tavoin iskujen perille saaminen ja vihollisten liikkeiden väisteleminen edellyttävät A-painikkeen rytmikästä ja oikea-aikaista painelua - tuplanäpäytys saa vihollisen päällä loikkivan Marion tekemään tuhoisan ylimääräisen loikan. The Thousand-Year Door siirtää vuoropohjaiset reaktiominipelit kuitenkin kiintoisasti teatterin lavalle, ja katsomossa väkivaltaviihdettä ahmiva yleisö on konfliktissa suuressa roolissa. Erikoisliikkeistä ja näyttävistä väistöistä villiintyvä väki täyttää hihkunnallaan Marion ja kavereiden erikoisliikemittaria, ja hurmoksellisten huutojen seassa lavalle saattaa lennähtää erikoisesineitä. Tylsien taistojen keskellä yleisö puolestaan saattaa ottaa ritolat äkkiä.

Hyvän mätkintäviihteen tarjoileminen on toki palkitsevaa, mutta itse ainakin olin enemmän innoissani lavalla jo olevista yllätyksistä - kovan mätkinnän seurauksena lavasteet saattavat kaatua joko vihollisten tai sankareiden sekaan aiheuttaen tuhoa. Monet fanit ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että alkuperäisen pelin 60 fps -ruudunpäivitys on vaihtunut Switchillä puolet verkkaisempaan muotoon lajia 30 fps. Tällä oli ainakin omalla näppituntumallani yllättävän vähän vaikutusta rytmiminipelipohjaisiin taisteluihin, sillä väistön tai iskun ohella ruudulla välähtää animaatio sen merkiksi, milloin A-nappia tulee painaa.

Edellä mainitut lavasteet ja yleisö saavat perinteiset roolipelirähinät tuntumaan astetta jännittävämmiltä, vaikka palkinnoksi tulevia kokemuspisteitä ja niiden jakautumista vähän ihmettelinkin nykypäivän mittareilla. Star Points -kokemuspisteet kun kilahtavat pelkästään Marion tilille, ja tasonnoususta palkittavilla lisäterveyspisteillä vahvistetaan ainoastaan Mariota. Putkimiehen parina voi olla yksittäinen Marion tapaama uusi hahmo, joka tarjoaa omat kykynsä taisteluun - esimerkiksi edellä mainittu Goombella ei ole sähäkin sakinhivuttaja, mutta hahmo osaa skannauksenomaisesti paljastaa vihollisten kyvyt ja heikkoudet.

Vauhdikkaat ja värikkäät taistelut käänteineen ja arvaamattomine tekijöineen lisäävät vähän jännitystä muuten tuttuihin taistelukuvioihin. Mittelöt eivät ole The Thousand-Year Doorin mieleenpainuvin elementti, vaan on kiintoisaa, että äkkiväärän tarinan logiikan mukaisesti konflikteja voidaan ratkoa esimerkiksi kiperiä kysymyksiä tivaavan tietovisan muodossa. Nämä tähtihetket ovat nintendomaisen nokkelia käänteitä ja oikeasti hauskoja yllätyksiä, joita soisi tulevan vastaan tarinassa useamminkin.

Paper Mario: The Thousand-Year Door tuntuu nykypäivän standardein ja useamman uuden Paper Mario -osan jäljiltä seikkailulta, joka kyllä tarinan ja persoonallisen pelimaailman puolesta pitää kiinni paikastaan modernien Nintendo-klassikoiden keskuudessa. Seikkailemisen ja taistojen puolesta kokonaisuus tuntuu seikkailun varrella karttuvista kyvyistä ja taidoista huolimatta hieman karulta ja simppeliltä, ja on toisaalta sääli, ettei pelipakettiin ole kääräisty muutamia audiovisuaalisia uudistuksia suurempia koukkuja. Ensi kertaa The Thousand-Year Dooria kolkuttaville Switch-roolipelaajille tässä lienee yksi loppukevään letkeimmistä pelielämyksistä.