Satellite Reign

Monien vanhojen partojen lämmöllä muistama Syndicate on kiistämättä klassikko. Se esitteli ensi kertaa kyberpunkin neonvaloineen ja bionisine raajoineen dystooppisessa tulevaisuudennäkymässä. Jos peliin tarttuu nyt esimerkiksi Originin tai Good Old Gamesin kautta, ruusuiset peililasit tippuvat silmiltä nopeasti. Vanha Syndicate on nimittäin nykystandardeihin verrattuna yksinkertainen, nopeatempoinen ja vaikeustasoltaan villisti heittelevä. Satellite Reignin toteuttanut 5 Lives on ymmärtänyt ongelman ja pyrkii yhdistämään alkuperäisen pelin hengen nykyaikaiseen pelisuunnitteluun.

Maailmanrakennuksen ja juonen osalta mennään tutuissa kyberpunkin klassikkoteemoissa, eli korporaatioiden ylivallassa, liian nopeasti kehittyvässä teknologiassa ja sen sellaisessa. Juonta kuljetetaan puheen ja tekstin avulla varsin tylsästi, eikä omien tai vastustajienkaan joukoista löydy todellisia elämää suurempia tai muistettavia persoonia. Tarkoitus todellakin pyhittää keinot, sillä kaikki avoimesta katusodasta siviilien aivopesuun on sallittua. Pelaajan neljän hengen agenttiryhmä on osa kaupunkia hallitsevan Dracogenicsin vastaista korporaatiota, joka haluaa nousta kuninkaaksi kuninkaan paikalle.

Sotilas (Soldier) ottaa muita enemmän osumaa ja voi sabotoida tärkeitä voimageneraattoreita sun muuta mekaanista. Hakkeri (Hacker) kaappaa käyttöönsä niin tietojärjestelmiä, vihollisrobotteja kuin sirut päässä palloilevia siviilejä ja sotilaitakin. Tukihenkilö (Support) parantaa ja skannailee kaupunkia etsien heikkouksia ennen hyökkäyksiä. Soluttautuja (Infiltrator) on porukan ninja, joka kykenee murtautumaan paikkoihin, joihin muilla ei ole asiaa. Taistelussa hän taitaa sekä miekan että kiikarikiväärin käytön. Jokaisella agentilla on selkeästi oma roolinsa etenkin pelin hitaammissa ja taktisemmissa hetkissä. Rooleja voi vielä erikoistaa haluamaansa suuntaan kokemuksen karttuessa.

Hahmojen tehoihin vaikuttaa myös käytetty klooni. Hahmon ulkoasu ja fyysiset ominaisuudet määräytyvät nimittäin sen perusteella, mitä kehoa se käyttää agentin "mielen" astiana. Uuden, paremman kehon voi "löytää" niin siviilien joukosta kuin sotilaistakin aivopesemällä tämän ja lähettämällä sen sitten kloonattavaksi. Tämän jälkeen torson voi osoittaa tietyn agenttityypin mielelle (esimerkiksi paljon osumaa kestävä keho sotilaalle), jolloin seuraava klooni käyttää tätä parempaa kehoa. Agentin mieli kehittyy tasaiseen tahtiin kokemusta kartuttaen vaikka klooneja kuolisi alta tusina. Kloonausteknologia on osa pelin suurempaa kokonaisuutta, mutta sen käytännön toteutus on hivenen hämärä etenkin käyttöliittymän takia. Sen takia systeemin täsmällinen toiminta jää aavistuksen verran epäselväksi ensimmäisillä kokeilukerroilla.

Kehon ja mielen lisäksi myös varusteita on mahdollista päivittää rahaa vastaan, kunhan niiden piirustukset on ensin pöllitty asevarikoilta ja varastoista. Paremmat aseet tekevät enemmän vahinkoa, ampuvat tarkemmin ja pidempään. Muista varusteista löytyy pienen ydinpommin verran vahinkoa tekeviä kranaatteja, quad-koptereita, kyber-raajoja ja lääkintäpakkauksia. Alkupuolella aseet tuntuvat harmillisen tehottomilta ja vihollisen osumapisteitä saa nollata liian pitkään. Tähän auttavat onneksi torrakoiden ja pelin päivitykset, sillä uudistetussa versiossa on mahdollista nostaa sekä itseensä että vihollisiin sattuvaa vahinkoa.

Useisiin sektoreihin jakautunut vapaasti tutkittava kaupunki käsittää erilaisia alueita aina teollisuusalueista hienompiin asuinaluesiin. Jokaisessa niistä on lukuisia pää- ja sivutehtäviä suoritettavaksi Dracogenicsin päänmenoksi. Lähes kaikki sisältävät tavalla tai toisella vartioiduille alueille murtautumista, jolloin kaduilla rauhallisesti käppäily (kunhan ase on piilossa trenssitakin alla) ja otto-automaattien hakkerointi muuttuu intensiiviseksi hiippailuksi tai avoimeksi sodankäynniksi futuristisilla aseilla oman preferenssin mukaan. Hiippailussa soluttautuja ja hakkeri loistavat. Soluttautuja voi ääneti niitata ongelmallisimmat partioijat hakkerin sammuttaessa valvontakamerat ja avatessa elektronisesti lukitut ovet. Lentävien partioliidokkien kaappaaminen on erityisen hyödyllistä, sillä niillä voi painella suoraan tutkimaan viholliskohdetta epäilyksen heräämättä. Ne voivat myös tuhota kameroita omien agenttien edellä, kunhan vastustajat eivät näe vandalismia henkilökohtaisesti.

Kohteesta riippuen reitti- ja toimintavaihtoehtoja on yksi tai useampia ja ne sisältävät enemmän tai vähemmän väkivaltaisia kohtaamisia virkavallan tai korporaation yksityisarmeijan kanssa. Alueen voi putsata täysin väkivallattomasti, mutta se vaatii sekä pitkää pinnaa, säkää että todennäköisesti lukuisia latauksia edellisestä tallennuspisteestä. Juuri hiljattain ilmestyneessä päivityksessä mahdollistettiin pelin pysäyttäminen ja käskyjen antaminen. Sitä ennen peli oli kokonaisuudessaan reaaliaikainen ja siitä johtuen hieman kaoottinen.

Agentit eivät toimi kovin itsenäisesti, joten porukkaa ei voi jättää pitkäksi aikaa vihamieliseen paikkaan ilman ohjausta. Lisäksi automaattinen reitinhaku sekoili omien ja vastustajien kohdalla lahjakkaasti tietynlaisissa paikoissa, jolloin oma agentti saattoi nyykähtää pakoreissullaan jäätyään jumiin parvekkeen ja kukkaruukun väliin. Vastustajien tekoäly heitetään välillä nopalla fiksun oivaltamisen ja suljettua ovea päin juoksemisen välillä. Tilanne on päivitysten myötä parantunut, mutta tuunattavaa riittää edelleen. Tämä tekee etenkin hiippailusta välillä tahattoman helppoa tai tolkuttoman vaikeaa, kun viholliset jäävät yhdeksi klöntiksi jumiin tiettyyn nurkkaan.

Käyttöliittymän heikkoja hetkiä lukuun ottamatta audiovisuaalinen toteutus on pätevä, joskaan ei leukoja loksauttava. Agentit led-väreineen ovat omaan makuuni hieman räikeästi pukeutuneita ja maailmassa on jopa liikaa neonväriä. Musiikeista ei löytynyt mitään alkuperäisen Syndicaten intron kaltaista välittömästi muistettavaa kipaletta, mutta raidat pelittävät hyvin taustalla ja ne vaihtelevat tilanteen hektisyyden mukaan.

Alkuhetkien kaavamainen toiminta monipuolistuu sitä enemmän, mitä pidemmälle pelissä etenee. Samalla se muistuttaa esi-isäänsä yhä vähemmän teemaa lukuun ottamatta, sillä isometrisen vapaan maailman päälle rakentuu paljon enemmän kerroksia. Se ei kuitenkaan kykene luomaa uskottavaa illuusiota toimivasta, hengittävästä kaupungista ja lopputulos jää hieman leikkikenttämäiseksi. Agenttien päivitykset, erilaiset murtautumis- ja toimintatavat sekä lukuisat pienemmät vivahteet tekevät Satellite Reignistä kaikin puolin edeltäjäänsä monipuolisemman kokemuksen. Aivan bugiton tai ongelmaton peli ei ole, mutta tarjoaa todennäköisesti parasta reaaliaikaista korporaatio-cyberpunkia juuri nyt ja lähitulevaisuudessa. Se on samalla hieno henkinen jatko-osa klassikolle, joka toimii samalla omana itsenäisenä teoksenaan tyytymättä vain kopioimaan yhdeksänkymmentälukua vikoineen päivineen.

Arviossa käytettiin alustana Jimm's Balor V2 -tietokonetta, joka on Jimm's PC-Store Oy:n kasaama pelikone. Arvion kyseisestä laitekokonaisuudesta voi lukea täältä.