Varsin usein pelinkehittäjät koettavat keksiä sitä pyörää uudelleen yhdistämällä nostalgiaa moderneihin tuulahduksiin ja suunnittelufilosofiaan. Se ei aina toimi, mutta joskus paluu menneeseen tapaan tehdä pelejä on voimakas kokemus.
Sea of Stars ei yritä yhdistää uutta vanhaan, vaan on reilusti 1990-luvun mallilla tehty JRPG klassisen Final Fantasyn malliin, ja ehkä toiseksi vertaukseksi kelpaa Chrono Trigger. Pientä hiomista on tehty sinne ja tänne, mutta nyt juhlitaan mennyttä aikaa esittäen se uudelle yleisölle. Isometrinen näkökulma, joukkio persoonallisia henkilöhahmoja omine kykyineen, fantasiamaailman tarina ja eeppiset pomotaistot. Kaikki on paikoillaan.
Jos Sea of Stars tekee jotain nykyaikaista, on se erilaisten järjestelmien toimivuuden suoraviivaistaminen. Sea of Stars on omanlaisensa emulaattori klassisista JRPG-peleistä, mutta tässä onnistutaan ilman erillistä tehtävälokia, isoa nippua nikkarointijärjestelmiä, läjää vapaaehtoisia sivutehtäviä ja runsasta määrää taustoittavaa dialogia henkilöhahmojen kesken. Läpi pelaamisessa kestää hyvinkin 30 tuntia, mutta peli on suurimmaksi osaksi hyvin lineaarista.
Tässä maailmassa Warriors of Solstice -joukkio taistelee pahaa Fleshmanceria vastaan. Tämä on saattanut lähteä pois maailmasta, mutta jälkeen on jäänyt joukko Dweller-poppoota, jotka uhkaavat kasvullaan rauhaa. Zalen ja Valeren kera Garlinin on aika löytää se seuraava Dweller ennen kuin moinen kehittyy liian vahvaksi.
Lähtökohta on varsin klassinen, ja pelaajalle heitetään eteen runsaasti erilaisia nimiä ilman, että niistä välttämättä jää paljoakaan mieleen. Sabotage Studio osoittaa kuitenkin huumorintajunsa, ja teki sen jo edellisessä pelissään The Messenger. Sitä paitsi Sea of Stars sijoittuu samaan maailmaan The Messengerin kanssa. Sea of Starsissa on paljon hulvattomia hetkiä, joissa piikitellään niitä pelejä, joista innoitusta on haettu. Tarinaa ei voi kutsua omaperäiseksi, mutta silti pelaaja haluaa nähdä, mitä seuraavaksi tapahtuu.
Pelin laatu loistaa 16-bittisen aikakauden tunnelmassa, ja nostalgian ohessa mukana on myös väriä, syvyyttä ja tuntumaa niin kuin olla pitää. Sea of Starsin henkilöhahmot ovat vaikuttavia niin katsella kuin kuunnella. Musiikki istuu hyvin peliin niin rytmin kuin melodian osalta, ja sävelmiä huomaa muistelevansa vielä kauan pelaamisen lopettamisen jälkeen. Sea of Stars näyttää ja kuulostaa upealta.
Sea of Starsin menneiden aikojen käytänteiden suoraviivaistaminen on nähtävissä kaikkialla niin hyvässä kuin pahassa. Niin sanottua grindaamista ei ole, mutta toisaalta joitakin puuttuvia pelimekaniikkoja saattaa jäädä kaipaamaan. Lisäksi ohjatulta polulta ei voi poiketa. Esillä oleva on tehty hyvin, mutta samaan aikaan tulee väistämättä tunne, että jotain puuttuu.
Taistelumekaniikka on oma lukunsa. Nikkarointia ei ole, joten ase vain ostetaan lähimmältä kauppiaalta seuraavassa kylässä. Yksilöimismahdollisuuksia käytössä olevien loitsujen suhteen ei ole, sillä ne vain avautuvat käyttöön ajan kanssa ja siinä se. Ajan kanssa monipuolisuus ei lisäänny, ja vuoropohjainen pelimekaniikka on hyvinkin perinteitä kunnioittava. Pahikset ovat heikkoja tietynlaisille hyökkäyksille, mutta eivät toisille. Vahvan pahiksen hyökkäyksen torjuminen vaatii jo hieman ajatusta, sillä tällöin vaaditaan tietty määrä vuoroja. Moisen huomaa ennen kaikkea pomotaistoissa. Ajoittain on kiinnitettävä huomiota ajoitukseen, ja joitakin hyökkäyksiä voi ketjuttaa. Kokonaisuutena ensimmäisen tunnin aikana pelaajalle esiteltävä taistelumekaniikka pysyy samana loppuun asti.
Toisaalta peli tietää rajoituksensa, eikä lankea niihin. Sea of Stars onkin alusta loppuun hyvin tarkasti luotsattu teos kaikilta osiltaan, ja sama koskee myös yllättävän hauskaa minipeliä Wheels. Kaikki on hiottua ja testattua, jotta kokonaisuus toimii.
Lopuksi on tarpeen vielä painottaa, että jonkinlaista monipuolisuutta ja yllätyksellisyyttä jää kaipaamaan. Samaan aikaan tiedostan myös perinteissä pysyttäytymisen ja toiminnan suoraviivaistamisen. Sea of Stars on muisto menneestä ajasta, ja se on tehty hyvin.
