Skip to main content
Gamereactor Uutiset Tomb Raider
Uutiset

Square Enix paljasti myyntitavoitteensa Tomb Raiderille

Tarkasta myös mitä firma odotti Sleeping Dogsilta ja Hitman: Absolutionilta.
Mika Sorvari 9 huhtikuun 2013

Square Enix on julkaissut uuden finanssiraportin, jossa paljastetaan millaisia odotuksia yhtiö sälytti tuoreille julkaisuilleen.

Tomb Raiderin odotettiin myyvän ensimmäisen neljän viikon aikana huikeat 5-6 miljoonaa yksikköä, ja tätäkin pidettiin konservatiivisena arviona. Peli saavutti annetussa ajassa 3,4 miljoonan kappaleen myynnit.

Sleeping Dogsilta julkaisija odotti 2-2,5 miljoonaa, ja se on myynyt tähän mennessä 1,75 miljoonaa kappaletta.

Hitman: Absolutionin kohdalla tavoitteet olivat 4,5-5 miljoonassa kappaleessa, mutta se on myynyt tähän mennessä "vain" 3,6 miljoonaa. Tässäkin tapauksessa Square oli odottanut, että peli olisi itseasiassa myynyt 10-20 prosenttia paremmin alkuarviosta.

Squarella ollaan hyvin pettyneitä siihen, kuinka "pitkälle hiotut" ja "erinomaiset arvosanat" saaneet pelit eivät myyneet odotetusti, jonka vuoksi he joutuvat valmistautumaan suuriin tappioihin. Yhtiön johtaja Yoichi Wada poistui Square Enixin palveluksesta jo aiemmin huonon tuloksen vuoksi.

Koko profiili 9 376 julkaistua artikkelia
Pelin tiedot Tomb Raider
Pelityyppi Action, Adventure
Kehittäjä Crystal Dynamics, Eidos Montreal
Julkaisija Square Enix
Julkaisupäivä 5 maaliskuun 2013
Alustat
PC PS3 PS4 Xbox One Xbox 360 Nintendo Switch Nintendo Switch 2
Miksi luottaa Gamereactoriin
23 Julkaisua Jokaisella oma toimitus ja omat arvosanat.
1998 Julkaissut vuodesta Riippumattomassa omistuksessa koko ajan.
100% Omakohtaista Kirjoitettu pelin parissa vietetystä ajasta, ei koskaan lehdistömateriaalista.
1–10 Verkoston arvosana Jokaisen julkaisun arvosana, keskiarvona ja näkyvissä.