Interaktiivista satukirjaa muistuttava Stories: The Path of Destinies pistää pelaajan päättämään tarinansa suunnan. Vastaan tulee monia tärkeitä päätöksiä, jotka vaikuttavat juonen etenemiseen. Kauttaaltaan charmikas peli esittelee hurmaavaa taidetta sekä hauskan kertojan, jolla on aina jotain sanottavaa.
Sankarina toimii hieman tumpelo, mutta samalla rohkea kettu Reynardo. Hän näyttää kulkevan huonosta valinnasta toiseen yrittäessään pysäyttää tyrannimaista keisaria. Matkan varrella täytyy luottaa vanhojen liittolaisten apuun ja tehdä paljon hankalia päätöksiä, jotta kapina saadaan vietyä päätökseen.
Storiesin kertojanääni tuo mieleen Supergiant Gamesin mainion Transistorin. Hänellä on aina jokin hulvaton kommentti pelaajan tekemisiin, tekipä tämä mitä tahansa. Pelistä löytyy huikea määrä repliikkejä, sillä edes useiden läpäisyjen jälkeen samoja jorinoita tulee vastaan vain harvoin.
Peli on yhtä värien juhlaa ja vihreät, siniset ja purppurat sävyt suorastaan hehkuvat. Ne herättävät hienosti henkiin Boreasin maailman ja sen joka nurkan haluaa nuohota läpikotaisin. Tarina on jaettu viiteen lukuun, joista jokaisessa tutustutaan erilaiseen maailmaan. Ne eroavat huomattavasti toisistaan. Kaikista löytyy useita salaisia polkuja, joiden löytämisestä palkitaan aarteilla.
Lukujen välillä sankarimme seisoo aina jonkin valinnan edessä ja pelaajan on tehtävä päätös kolmen vaihtoehdon välillä. Nämä vaikuttavat merkittävästi tarinan suuntaan. Kun on lopulta mätkinyt tiensä läpi koko pelin, näkee yhden 24 mahdollisesta lopusta ja kirja aloitetaan jälleen alusta. Yhteen läpäisykertaan kuluu aikaa puolesta tunnista tuntiin, joten kaikkien loppujen näkemiseen saa varata reilun 20 tunnin pituisen siivun elämästään. Jokainen lopetus avaa hiljalleen enemmän ja enemmän hahmojen motiiveja ja loppuratkaisuista saa koko ajan hieman enemmän irti.
Tarinaa ei tarvitse aloittaa alusta aina uudella hahmolla, vaan kaikki läpäisyjen aikana kerätyt miekat, jalokivet ja taidot saa pitää. Välillä läpäiseminen tuntuu puurtamiselta, sillä samoja alueita kolutaan uudestaan ja uudestaan hieman erilaisen loppuratkaisun toivossa. Kymmenennen kerran jälkeen tilanne hieman pahenee, sillä siinä vaiheessa pelaaja on todennäköisesti jo ostanut suurimman osan kyvyistä, kehittänyt kaikki miekat varsinaisiksi tappovälineiksi ja löytänyt kaikki jalokivet.
Taistelu tuo mieleen Batman: Arkham Knight -pelin. Liikkeitä voi ketjuttaa liikesarjoiksi ja vastustajien hyökkäyksiin voi reagoida vastaliikkeillä. Kiperässä paikassa voi turvautua väistöliikkeisiin ja ajan kulkua voi jopa hidastaa. Taistelujen ainoa puute on se, että ne tuntuvat aivan liian helpoilta. Kuolemisesta ei rankaista käytännössä mitenkään, sillä tallennuspisteitä on joka kulman takana. Jos lusikan vinttaa nurkkaan taistelussa, pääsee välittömästi takaisin toimintaan puolella kestopisteistä varustettuna. Tämän myötä kaikki haaste katoaa ja todennäköisesti nujakan kuin nujakan pääsee läpi tällä toisella yrittämällä. Minun mielestäni valtavan lauman korppisotureita pitäisi tarjoa hieman kovempi vastus. Nämä pelin pääasialliset vastukset kun tuppaavat vielä enimmäkseen vain seisoskelemaan paikoillaan, kun kavereita höykytetään.
Höyhenten laskeuduttua taistelujen jälkeen, pelaaja palkitaan kokemuspisteillä. Näiden avulla kartutetaan tasoja, jotka taas avaavat kykypisteitä. Niitä voi käyttää haarautuvaan kykypuuhun, jonka myötä Reynardo muistaa jälleen unohtamiaan taitoja. Kykypisteillä saa esimerkiksi pysyviä korotuksia kestopisteisiin ja kestävyyteen, tai sitten täysin uusia kykyjä ja taitoja.
Alussa Reynardolla on vain perusmiekka, mutta hän voi takoa itselleen kolme erilaisilla elementeillä varustettua miekkaa. Tarvittavat raaka-aineet löytää aarrearkkuja koluamalla. Miekoilla ei ole keskenään kuitenkaan kovinkaan paljon eroa. Taisteluissa voi R2-nappia painamalla vapauttaa kunkin piilotetun voiman, joka käytännössä vain nostaa miekan tekemää vahinkoa. No jokaisen avulla voi kuitenkin avata erilaisia salareittejä. Siltikin olisin toivonut vaihtelua miekkojen taikavoimiin.
Hyvän kirjan tavoin Stories: The Path of Destinies on hankala laskea käsistään ennen sen lopullista ratkaisua. Samojen alueiden läpäiseminen kerta toisensa jälkeen voi tuntua puuduttavalta, ja toisaalta pelissä olisi saanut olla enemmän haastetta. Pelattavuus ja ulkoasu takaavat kuitenkin sen, että Boreaksen maailman läpi vaeltaa mielellään yhä uudestaan uusien loppuratkaisujen vuoksi.
