Ensimmäisen Playstationin aika oli monelle eurooppalaiselle japanilaisten roolipelien faneille varsinaista ilon aikaa. Vielä 16-bittisellä aikakaudella JRPG-pelejä käännettiin ja tuotiin Eurooppaan vain harvakseltaan, mutta sen jälkeen pelejä alkoi tipahdella viimein näillekin rannoille. Moni peli vain jäi Final Fantasy 7:n kaltaisten mammuttien jalkoihin. Yksi näistä oli Konamin Suikoden-pelisarja.
Suikodenit kertovat jatkuvaa tarinaa korruptoitunutta imperiumia vastaan taistelevasta kapinallisjoukosta. Pelien omaperäisimpinä ideoina seikkailijaryhmään saa pestattua matkan varrelta peräti 108 eri taistelijaa, minkä lisäksi näistä moni auttaa rakentamaan kapinallisten tukikohtaa.
Tämä osa-alue toimii molemmissa Suikodeneissa edelleen. Tukikohdan rakentuminen on viehättävää seurattavaa ja vaikka hahmoja on paljon, niillä kaikilla on kuitenkin oma luonteensa ja motiivinsa liittyä kapinallisten riveihin. Jotkut hahmoista liittyvät mukaan muitta mukinoitta, mutta osaa joutuu hieman taivuttelemaan suorittamalla erilaisia sivutehtäviä.
Koska seikkailu muuten on hyvin perinteistä JRPG-tavaraa satunnaisesti syttyvien vuoropohjaisten taistelujen kera, menoa on piristetty myös parilla muulla idealla. Aina välillä kapinalliset ottavat yhteen imperiumin armeijoiden kanssa isoissa taisteluissa, jotka ovat käytännössä vuoropohjaisia kivi-paperi-sakset-leikkejä. Taika voittaa miekan, miekka voittaa jouset ja jouset tuhoavat taiat.
Erinomaisena lisänä matkan varrelta kerätyt hahmot voivat antaa omalle armeijalle etulyöntiaseman. Siinä missä strategit pystyvät parantamaan miekkahyökkäyksiä, erityisesti ninjoista ja rosvoista on suuri hyöty, sillä nämä pystyvät ennustamaan vastustajan seuraavan liikkeen käyttämättä edes vuoroa taistelussa. Vastaavalla tavalla toimivat myös muutamat pomotaistelut, joissa tosin apuja ei pysty käyttämään ja vastustajan liikkeet on ennustettava dialogin avulla.
Valitettavasti varsinkaan ensimmäinen peli ei ole kestänyt aikaa kovin hyvin. Vuonna 1995 julkaistu seikkailu kärsii monesta aikakautensa ongelmasta, etenkin onnettomasta tallennussysteemistä. Pelin voi tallentaa vain majataloissa ja todella harvaan ripotelluissa tallennuspisteissä, minkä lisäksi remasteroinnin myötä peli tallentaa toisinaan myös automaattisesti. Automaattitallennukseen vain ei voi luottaa pätkääkään, sillä pahimmillaan tallennusten välillä ehtii kulua kaksikin tuntia aikaa. Jatkuva ramppaaminen majataloissa on siis pakollista.
Myös ykkösen käyttöliittymä ja rakenne ovat aikansa tuotoksia. Etenkin varusteiden ja esineiden kanssa säheltäminen on todella ärsyttävää valikkokaaosta, jossa esineet on siirrettävä yksi kerrallaan hahmolta toiselle, eikä edes kaupoista ostettuja varusteita saa laitettua suoraan hahmon päälle. Tavarakassi on jatkuvasti myös täynnä. Itse seikkailussa puolestaan törmää tuon tuosta pelin ikää keinotekoisesti pidentäviin edes takaisin juoksenteluihin, joissa ei rakenteen kannalta ole järjen häivää.
Sinänsä ykkösen ongelmat ovat kuitenkin ohitettavissa, sillä peli on JRPG-mittareilla todella lyhyt ja helppo. Koska remasterointi tuo mukaan nopeutetut taistelut, alun perin 20 tunnin mittaisen seikkailun päihittää nyt noin viidessätoista tunnissa. Läpäisy myös kannattaa, sillä ykkösen läpipelatun tallennuksen voi siirtää kakkoseen uutta peliä aloitettaessa, jolloin kakkososaan saa useita hyödyllisiä bonuksia mukaan.
Siinä missä ykköstä on ajan hammas puraissut pahasti, kakkonen on eri maata. Peli oli jo aikanaan erinomainen peli, joka on myöhemmin saanut klassikkoviitan harteilleen. Tuo klassikkoviitta yhdistettynä nimekkäämpiä julkaisuja pienempään myyntimäärään sitten taas näkyy nykyään alkuperäisen pelin hinnoissa. Tällä hetkellä hyväkuntoisesta Suikoden 2:sta saa nimittäin maksaa satoja euroja. Niinpä remasterointi on oikein hyvä vaihtoehto pelistä kiinnostuneille.
Kakkonen korjaa ison liudan ykkösen ongelmista ja on myös pidempi ja hankalampi. Käyttöliittymä on kertaluokkaa sujuvampi ja vielä lähes 30 vuotta myöhemminkin Suikoden 2 on erinomaisen hauskaa pelattavaa. Kakkonen petraa myös tarinapuolella ja tunnejousia soitetaan matkan varrella todella tyylikkäästi. Koska tarina jatkaa suoraan ykkösen tapahtumista, aiemman osan läpipeluu kannattaa myös tästä syystä, vaikka mitenkään pakollista tämä ei olekaan.
Remasteroinnit on toteutettu ihan kelvollisesti, vaikka erityisesti ykkösen ongelmia olisikin voinut korjailla enemmän. Hahmografiikat on piirretty uusiksi ja varsin tyylikkäästi, minkä lisäksi pelimoottorit on päivitetty laajakuva-aikaan ja tiettyjä efektejä on lisätty niin ikään mukaan. Etenkin taikaefektit ovat remasteroinneissa kaunista katseltavaa. Upeat musiikkiraidat kuulostavat ainakin omaan korvaan edelleen itseltään. Silti etenkin vapaa tallennus olisi ollut todella tervetullut lisä pakettiin ja käyttöliittymiä olisi voinut huoletta modernisoida.
Kaikesta huolimatta pelipaketti on suositeltava hankinta, mikäli JRPG-lajityyppi kiinnostaa ja etenkin, jos pelit jäivät aikanaan pelaamatta. Tarina kokonaisuutena on todella viehättävä ja valloittava sekoitus poliittista juonittelua ja ihmiskohtaloiden draamaa, joka kietoo mukavasti pauloihinsa. Kakkonen on monella tavalla edelleen lajityyppinsä isoja klassikoita, jota pystyy suosittelemaan aivan ehdoitta. Ja ongelmistaan huolimatta myös ykkösen juoksee läpi yllättävänkin mielellään.
