Suomi
Gamereactor
uutiset
Syberia 3

Syberia 3 vasta lapsenkengissä

Seikkailu tuskin ennättää myyntiin kesällä

Tilaa uutiskirjeemme tästä!

* Pakollinen tieto
HQ

Vuosi sitten julkistettu Syberia 3 ei näillä näkymin ennätä myyntiin lupausten mukaisesti kesällä 2010. Seikkailupelin julkaisu venyy vähintään loppuvuoteen tai jopa ensi vuoden puolelle, sillä kehityksessä ei olla päästy kunnolla vauhtiin.

Gamereactorille puhunut Anuman Interactiven edustaja sanoi, että Syberia 3 on toistaiseksi vasta esituotantovaiheessa. "Emme ole aloittaneet pelin varsinaista kehitystä", edustaja totesi.

Ranskalaisstudio Microidsin kehittämä ja Benoît Sokalin kynäilemä Syberia 3 julkistettiin alkujaan MC2 Francen alaisuudessa, mutta Anuman Interactive hankki MC2 Francen kaikkine peleineen vuodenvaihteessa.

Keväällä Anuman Interactive ilmoitti, että se suunnittelee tulevien PC-seikkailuiden kuten Syberia 3:n ja Dracula 4:n siirtämistä episodiseen muotoon.

Syberia 3:sta on ollut suunnitteilla myös PlayStation 3 -versio, mutta konsoliversion uumoillaan kaatuneen Sonyn vastustukseen.

Syberia 3
Kuvassa Syberia 2

Aiheeseen liittyviä tekstejä

Syberia 3Score

Syberia 3

ARVIO. Kirjoittaja Ossi Mykkänen

Putkijuoksupulmien ratkominen on bugista, tylsää ja rumaa puuhaa.

Perjantain arviossa Syberia 3

Perjantain arviossa Syberia 3

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Gamereactorin avustaja Ossi Mykkänen tuskaili klassisen seikkailupelisarjan kolmannen osan parissa PC:llä. Ei ollut kivaa Syberia 3:n kanssa. Lue arvio täältä. ...

Avataan Syberia 3:n Collector's Edition

Avataan Syberia 3:n Collector's Edition

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Syberia 3 on ollut hyvin kauan tekeillä, mutta nyt se on viimeinkin julkaistu. Kolmannen osan takana on jälleen Benoit Sokal, ja tarina jatkuu siitä mihin Syberia 2...

GR Livessä tänään Syberia 3

GR Livessä tänään Syberia 3

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

GR Livessä seikkaillaan tänään, sillä työn alla on 13 vuoden odotuksen jälkeen julkaistu Syberia 3. Liity mukaan katsomaan ja kommentoimaan klo 17:00 täällä. ...

Tsekkaa Syberia 3:n julkaisutraileri

Tsekkaa Syberia 3:n julkaisutraileri

UUTINEN. Kirjoittaja Markus Hirsilä

Microids on julkaissut uuden trailerin pelistään Syberia 3, joka on paluu astialle klassisessa seikkailupelisarjassa. Edellisestä osasta onkin jo aikaa hulppeat 13...



Ladataan seuraavaa sisältöä